Kuopiolaisen taloyhtiön hallituksen syyttäminen viime tammikuussa tapahtuneesta jäälohkareturmasta on säikäyttänyt taloyhtiöiden hallituksia eri puolilla maata.
Oulun läänin kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Luoto kertoo, että taloyhtiöiden hallituksissa istuvat ovat ottaneet häneen yhteyttä tapauksen tiimoilta. "On kyselty, että tohtiiko tässä enää ruveta hallitukseen ollenkaan vai kannattaisiko erota."
Luoto on rauhoittanut kyselijöitä kertomalla, että vaikka taloyhtiöiden hallitusten vastuu on periaatteessa yhtä suuri kuin osakeyhtiöissäkin, on taloyhtiön hallituksen haastaminen oikeuteen käytännössä erittäin harvinaista.
"Jos hallitus yrittää tehdä päätöksiä hyvän ymmärryksensä mukaan, niin vaikea siitä on vastuuseen vetää", Luoto sanoo ja huomauttaa, ettei muista Oulun läänistä ainoatakaan oikeustapausta, jossa taloyhtiön hallitukselta olisi haettu vahingonkorvauksia.
Hän muistuttaa myös, että taloyhtiöillä on pääsääntöisesti vakuutukset kunnossa onnettomuuksien varalta.
"Jos sattuu liukastumisia, ne menevät kiinteistövakuutuksen piikkiin. Ei niistä ole tähän mennessä lähdetty hallitukselta vastuuta peräämään."
Pekka Luoto harmittelee, että jäälohkareturma ja muut esillä olleet vastuutapaukset vähentävät ihmisten haluja osallistua taloyhtiöiden hallitustyöhön.
"Muutenkin on ollut vaikea saada hallituksiin väkeä", hän sanoo.
Eikä se ole ihme, kun tarjolla on usein koiran virka.
"Aivan sama juttu kuin isännöitsijänkin suhteen. Kumpaakaan ei yleensä kiitellä, vaan arvostellaan", Luoto toteaa.
Suomen kiinteistöliiton toimitusjohtaja Ukko Laurila löytää myös muita syitä taloyhtiöiden hallitusten vähäiseen suosioon. "Työ on käytännössä palkatonta tai palkkio on lähinnä symbolinen."
"Tämä on myös osoitus talkoohengen vähentymisestä. Ihmiset eivät enää halua lähteä yhteisiin tehtäviin", Laurila sanoo ja huomauttaa, että taloyhtiöiden hallitusten työsarka on kaiken lisäksi vaikeutunut.
"Ennen kun taloyhtiöt toimivat uusissa taloissa, se oli yksinkertaisempaa. Nyt kun tulee eteen isot korjaukset, pitää päättää aika isoista asioista."
Ei mahdoton tehtävä
Kiinteistöliiton toiminnanjohtaja on kuitenkin sitä mieltä, ettei taloyhtiön hallituksessa asioiden hoitaminen vaadi erityistä osaamista. Hän suosittelee ammatti-isännöitsijän ja asiantuntijoiden käyttämistä vaikeammissa asioissa.
Kiinteistöliiton lakimies Juha Terho kertoo, että hallituksen jäseneltä vaaditaan periaatteessa ainoastaan yleistä toimivaltaisuutta.
"Eli että on 18 vuotta täyttänyt, täysivaltainen, eikä ole konkurssissa ja asuinpaikka on Euroopan talousalueella", Terho luettelee kriteerejä.
Asunto-osakeyhtiön vahingonkorvausvelvollisuutta tarkastellaan osakeyhtiölain 15 luvun mukaan. Juha Terhon mukaan lain perusajatuksena on, että hallituksen tehtävänä on yhtiön normaalin hallinnon pyörittäminen ja toimintojen asianmukainen järjestäminen yhdessä isännöitsijän kanssa.
Terhon mukaan vaikea sanoa tyypillistä tapausta, mistä hallitusta haetaan vastuuseen, koska vastuut realisoituvat harvoin. Eikä taloyhtiön hallituksessa vaikuttamista kannata hänen mielestään jättää vastuukysymysten vuoksi.
"Kun huolellisesti ja hyvässä yhteistyössä ammattimaisen isännöitsijän kanssa toimii, niin kyllä siitä tehtävästä pystyy kunnialla selviämään", hän sanoo.