Jalkapallon Eurooppa-liigan karsintaottelu sai aikaan ikävän välikohtauksen Oulun keskustassa torstaina kello 18:n aikaan, noin tunti ennen pelin alkua.
Ottelun suomalaisjoukkueen, Vaasan Palloseuran fanit olivat viettämässä aikaa Petrellin Saluunan terassilla, kun paikalle saapui ryhmä Tukholman AIK:n faneja. Ruotsalaisfanien joukosta terassille heitettiin soihtu. Ennen soihdun heittämistä fanit olivat huutaneet hetken kilpaa omia kannustuslaulujaan.
Soihtu sai aikaan keltaisen savupilven ja aiheutti palohälytyksen. Savu hälveni nopeasti, mutta Petrellin Saluuna tyhjennettiin tapahtuneen vuoksi.
Ennen peliä torilla heiteltiin myös muutamia muita soihtuja. Niiden vuoksi poliisi otti kiinni kolme ruotsalaista henkilöä.
– Jokaisella heillä oli hallussaan näitä soihtuja, kertoo yleisjohtaja Jyrki Kivirinta poliisin Oulun johtokeskuksesta.
Kolmikko oli pelin ajan Oulun poliisilaitoksen putkassa, ja ottelun päätyttyä heidät vietiin ruotsalaisjoukkueen fanibussiin.
AIK-fanien käyttämät soihdut ovat poliisin mukaan merkinantosoihtuja, joissa palavana aineena on magnesium. Niiden käyttäminen on kielletty. Kivirinta kertoo, että kaikille ruotsalaiskolmikon jäsenille langetettiin myös sakko.
Torilla sattuneen välikohtauksen jälkeen poliisi saatteli ruotsalaisfanit Raatin stadionille. Oulun poliisilaitos laittoi Facebook-profiiliinsa kuvan, jossa fanit matkaavat Raattiin siltaa pitkin.
Oulun poliisi oli varautunut Eurooppa-liigan karsintaotteluun ylimääräisillä resursseilla. Oulun poliisin lisäksi paikalla oli Pohjanmaan ja Helsingin poliisilaitoksen väkeä. Lisäksi poliisilla oli käytössään myös Helsingistä Ouluun tuotu johtokeskusbussi.
Juttua muokattu 2.7. kello 21.27. Kiinniotettujen fanien määrää tarkennettu.