Pääkirjoitus

Syy­rias­sa yhä syn­kem­pää

Kemiallisten aseiden käyttö Syyriassa on käsittämätöntä julmuutta, jota ei voi katsoa läpi sormien.

Kemiallisten aseiden käyttö Syyriassa on käsittämätöntä julmuutta, jota ei voi katsoa läpi sormien.

Seitsemän vuotta jatkunut sisällissota on viemässä lännen ja Venäjän suhteet vaarallisen kireään tilaan.

Sota on tuskin koskaan inhimillistä, mutta sillekin on luotu lakinsa. Nämä säännöt liittyvät esimerkiksi siviilien suojeluun tai sotavankien kohteluun. Jo seitsemän vuotta kestäneestä Syyrian sisällissodasta muistetaan tulevaisuudessa se, miten sodankäynnin sopimuksia kerta kerran jälkeen poljettiin maahan.

Viime sunnuntaina maailmalle levisi karmaisevia kuvia, joista saattoi päätellä, että kemiallisia aseita oli Syyriassa jälleen käytetty siviilejä vastaan. Nyt paikkana oli Douman kapinallisalue lähellä Damaskosta.

Kuolleiden tarkkaa lukua ei tiedetä, mutta varmistamattomien tietojen mukaan heitä olisi kymmeniä. Joukossa oli myös lapsia.

Klooriksi epäillyn kaasun käyttö osoittaa sellaista primitiivistä raakuutta, ettei kansainvälinen yhteisö voi katsoa asiaa läpi sormien.

Kemiallisten aseiden käyttö ei Syyrian sodassa ole uutta. Syyrian hallitus on iskenyt niillä aiemminkin, ja näyttöä on myös ainakin Isisin operoinnista kaasuaseilla.

Kemiallisen aseen käytöstä piiritetyssä Doumassa ei ole sataprosenttista varmuutta mutta kuitenkin vahvoja todisteita. Syyrian hallitus ja sen tukija Venäjä ovat toki väittäneet uutislevitykseen lähteneitä kuvia lavastetuiksi. Kukaan ei presidentti Bashar al-Assadilta tai ulkoministeri Sergei Lavrovilta tunnustusta odottanutkaan.

Nopeasti haihtuvan kloorin käytön osoittaminen ei jälkikäteen ole helppoa muttei mahdotontakaan. Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW ilmoitti tiistaina lähettävänsä pikapuoliin tutkimusryhmänsä selvittämään Douman tapahtumia. Se voi vaikuttaa Yhdysvaltain iskuaikeeseen.

Viime vuonna kansainvälinen tutkijaryhmä löysi näytön kolmesta Syyrian hallituksen toimeenpanemasta kaasuiskusta vuosina 2015 ja 2016. Kun ryhmän toimikausi päättyi, Venäjä ei halunnut jatkaa sitä.

Väitteitä kaasun käytöstä on epäilty sillä perusteella, että Syyrian hallitus on Venäjän tukemana jo voittamassa sodan. Perusteluksi riittää kuitenkin se, että joukkotuhoaseella al-Assad pystyy nopeuttamaan taistelujen päättymistä ja vähentämään eliittijoukkojensa tappioita.

Epäilty kaasuhyökkäys on kääntänyt Venäjän ja lännen välit entistä kireämpään asentoon. YK:n turvallisuusneuvostossa on harvoin kuultu sellaista kieltä kuin myöhään maanantaina.

Yhdysvaltain YK-lähettiläs julisti, että Venäjällä on käsissään syyrialaisten lasten verta. Venäjän lähettiläs syytti Yhdysvaltoja pyrkimyksestä toimia maailmanpoliisina ja ilmoitti, ettei kloorin tai sariinin käyttöä ole voitu osoittaa.

Tiistaina odoteltiin Yhdysvaltain, Ranskan ja Britannian mahdollista linjausta siitä, mihin toimiin ne Douman takia ryhtyvät. Jo maanantaina presidentti Donald Trump sanoi Yhdysvaltojen päätöksen tulevan ”pian” ja ettei mikään vaihtoehto ole poissa pöydältä.

Iso kysymys asiassa on se, mikä vastatoimi riittävän vahvasti osoittaa al-Assadille ja Venäjälle kriittisen rajan ylittyneen muttei silti johda konfliktiin roihahtamiseen entistä vaarallisemmalle asteelle.