Kaatuuko sote, kaatuuko hallitus – siinäpä päivänpoliittiset pohdinnat viime päiviltä. Eduskunta vaikuttaa painekattilalta, josta ylimääräistä höyryä pääsee jo tarkoituksella karkailemaan.
Pääministerin mielestä tilanteessa ei ole mitään ihmeellistä eikä hankalaa.
Sote-uudistuksella on jo pitkään haluttu vähentää terveyseroja ja parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiota. Suomi on siitä kummallinen maa, että terveydenhoitomme on erittäin laadukasta (viidenneksi parasta maailmassa brittiläisen lääketieteellisen lehden The Lancetin mukaan) mutta palveluita on eniten tarjolla terveille ja hyvätuloisille. Työterveyshuollon asiakkaat saavat sujuvasti sellaisia palveluja, joista terveyskeskuksen potilaat voivat vain uneksia.
Valinnanvapauslain myötä ero vain kasvaa, kun yksityisen puolen kustannuksia aletaan maksaa yhteisestä pussista, ja toisaalta sosiaalipalveluita saa vain maakuntien omista terveyskeskuksista. Kahden kastin järjestelmä olisi tulossa jäädäkseen.
Uudistuksen piti tuottaa kustannussäästöjä, ja säästöjä esitykseen onkin leivottu sisään urakalla: yhtenä tavoitteena on hillitä kustannusten kasvua kolmella miljardilla eurolla vuoden 2029 loppuun mennessä. Valtiovarainministeriöstä on arvailtu jopa neljän miljardin säästöjä, toiveikkaasti ”valinnanvapauden, tiedolla johtamisen ja teknologian” avulla.
Maakunnilla ei ole verotusoikeutta, joten rahapussi tulee valtiolta. Jos ja kun rahoitus ei ikääntyvien ihmisten maakunnissa riitä, ei maakunnille jää muuta vaihtoehtoa kuin tinkiä palvelujen saatavuudesta tai laadusta. Asiakasmaksuthan siinä nousevat.
Näennäisesti säästetään, mutta kalliiksi tulee. Väärät lääkkeet vaarantavat terveyden, juuri niin kuin uusliberalistinen politiikka on vaarantanut eurooppalaisten terveyttä jo useammassa maassa.
Ehdoton budjettirajoite on tehnyt pahaa jälkeä esimerkiksi Briteissä ja Espanjassa. Englannissa terveydenhuollon kulut ovat nousseet viimeisen vuosikymmenen ajan vain prosentin verran, ja Walesissa, Skotlannissa ja Pohjois-Irlannissa pysyneet ennallaan.
Tarvittavan hoidon määrä ja lääkkeiden kustannukset ovat kuitenkin kasvaneet, joten yhtälö ei ole enää kestävä. Kustannukset tulevat lähitulevaisuudessa kasvamaan nopeasti, ja henkilökunta on alkanut kaikota. National Health Service NHS:n työntekijät tutkitusti kokevat, etteivät voi enää tehdä työtään kunnolla, ja Brexitin myötä työvoimapula vain pahenee.
Espanjassa terveydenhuoltojärjestelmä laitettiin talouskriisin jälkeen tiukalle säästökuurille. Amnesty International on tutkinut talouskuripolitiikan vaikutuksia: terveydenhuollosta tuli vaikeammin saavutettavaa ja kalliimmalla saatavaa. Hoitoon pääsee hitaammin, henkilökuntaa kohtaa lyhyemmän ajan ja tutkimuksia ei tehdä yhtä laajasti kuin aikaisemmin. Lääkkeitä jätetään ottamatta.
Leikkauspolitiikka osuu kipeimmin köyhiin, kroonisesti sairaisiin, vammaisiin, ikääntyviin sekä mielenterveyspalveluja tarvitseviin.
Alkaako kuulostaa tutulta?
Myös Suomessa ikäihmisten hoivapalveluiden kattavuus on pudonnut dramaattisesti 1990-luvun alusta alkaen. Palvelumaksut ovat jo nyt este hoitoon pääsylle ja lääkekorvausjärjestelmän kasvaneet omavastuut todellinen ongelma. Diabetes- tai psyykenlääkkeiden jättäminen apteekin kassalle alkaa pian näkyä kroonistuvina ongelmina.
Ihmisoikeusjärjestönä Amnesty International katsoo asiaa ihmisoikeusnäkökulmasta. Espanjan säästökuuria toteutettaessa ei arvioitu vaikutuksia ihmisoikeuksiin. Väliaikaisiksi tarkoitetut toimet jäivät pysyviksi ja eri tuloluokkien terveyserot vain kasvoivat.
Amnesty peräänkuuluttaakin EU:n vastuuta. Jos EU ohjaa hallituksia toteuttamaan talouskuripolitiikkaa, on EU:n vastuulla arvioida sen vaikutuksia ihmisten perusoikeuksiin. Kaikkia talousuudistuksia jäsenmaissa pitäisi arvioida myös ihmisoikeusnäkökulmasta.
Suomessa on vielä mahdollisuus säilyttää ihmisoikeusnäkökulma uudistusten keskiössä. Jos emme itse avaa hoivapalveluita markkinoille, ei EU tule meitä siihen myöskään pakottamaan. Perustuslaki – ja toivottavasti myös perustuslakivaliokunta – on Suomessa ihmisen puolella: hoitoa on tarvitsevalle annettava. Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Kansalaiset ovat Suomen lain mukaan yhdenvertaisia.
Tällaisena sote-uudistusta ei saa viedä eteenpäin. Marssijärjestyksen on oltava toinen. Hallinto on mietittävä ensin huolella, asiantuntijoita rauhassa kuullen, ja järjestelmälle etsittävä uskottavasti riittävä rahoitus. Vasta sen jälkeen maakunnille voidaan antaa muita tehtäviä.
Eduskunnan ja asiantuntijoiden on saatava tehdä työnsä kunnolla – vaikka sitten ensi kaudella.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.