Tshekki auttaa lannoitetehtaan räjähdyksestä kärsinyttä texasilaiskylää myöntämällä avustusta räjähdystuhojen korjaamiseen. Westin kylä saa Tshekin hallituksen myöntämät noin neljä miljoonaa korunaa eli noin 150 000 euroa liikuntatilojen korjaamiseen, ilmoitti hallituksen tiedottaja Karel Srol keskiviikkona.
Texasilaiskylän asukkaista huomattava osa on tshekkiläisten siirtolaisten jälkeläisiä. Avustuksen saavan Sokol-liikkeen juuret ovat Prahassa.
Westissä Texasissa sijaitsevalla tehtaalla räjähti keskiviikkona. Turmassa kuoli 14 ihmistä. Lisäksi 200 ihmistä sai eriasteisia vammoja. Katastrofin syytä selvitellään edelleen. Viranomaisten mukaan suurin osa kuolonuhreista oli palomiehiä, jotka olivat tehtaassa sammutustöissä räjähdyksen aikaan.
Räjähdys tuhosi kymmeniä tehtaan lähialueen taloja.