Iltalehden saamien tietojen mukaan laulaja Jari Sillanpään hallusta on löytynyt huumetutkinnan yhteydessä muistikortti, jolla olevan materiaalin epäillään liittyvän lapsipornoon.
Iltalehden mukaan uuteen rikostutkintaan johtanut materiaali löytyi Sillanpään asunnosta 25. maaliskuuta tehdyssä kotietsinnässä. Sillanpään makuuhuoneen lattialla oli kameralaukku, jonka sisällä olevasta kamerasta poliisi takavarikoi 8 gigatavun muistikortin. Iltalehden tietojen mukaan muistikortilla oli vähintäänkin lapsipornoon viittaavaa materiaalia, joka oli tiettävästi peräisin Thaimaasta ja ainakin yhdestä muusta maasta.
Sillanpään huumerikoksia tutkiva poliisi kopioi takavarikoidun materiaalin ja siirsi asian tutkittavaksi väkivaltarikokset-toiminnon alaiseen seksuaali- ja läheisväkivaltarikoksia tutkivaan yksikköön.
Poliisi on salannut tutkinnan täysin. Iltalehden tietojen mukaan Sillanpään uusi rikosepäily liittyisi lievimmillään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon.
Sillanpään asianajajan Riitta Leppiniemi ei halunnut kommentoida asiaa Iltalehdelle.