Perussuomalaisten EU-vaaliohjelma ja ehdokasasettelu jäävät puolueen johtoportaan käsiin. Joensuussa kokoontunut puoluekokous kävi EU-vaaliohjelmasta lähetekeskustelun, mutta sillä ei ollut valtuuksia tehdä päätöksiä tai äänestää asiasta.
Monet puoluekokousedustajat kritisoivat sitä, että poliittiselle keskustelulle ei ollut juuri aikaa kokouksessa.
Eilinen käytettiin lähes pelkästään vaaleihin, ja tänään keskustelulle oli aikaa joitakin tunteja.
- Lauantaina äänestettiin seitsemän tuntia sen takia, kun kansa halusi. Ei se sen kummempaa ole, vastasi Soini kritiikkiin.
Soini pitää mahdollisena, että sääntömuutosesityksiä puolue-elimien toimintaan olisi tulossa ensi vuonna.
Muiden isojen puolueiden eli keskustan, SDP:n ja kokoomuksen puoluekokouksissa keskustelua käydään usein lukuisten aloitteiden pohjalta.
Esityksen puolueen EU-vaaliohjelmasta ja eurovaaliehdokkaista tekee lähiaikoina europarlamentaarikko Sampo Terhon (ps.) johtama työryhmä.
Eurovaaliteemoiksi ovat Terhon työryhmässä nousseet muun muassa euroalueen tulevaisuus ja pelastuspaketeista kieltäytyminen.