Vieraan vallan vakoilusta puhuttaessa katseet ovat Suomessa perinteisesti kääntyneet kohti Venäjää. STT:n tietojen mukaan Puolustusvoimissa Kiinaa pidetään kuitenkin vakoilun osalta jo Venäjää merkittävämpänä uhkana.
Myös poliittisen historian professori Seppo Hentilä Helsingin yliopistosta pitää Kiinaa kasvavana tekijänä.
- Länsimaat kiinnostavat Kiinaa monella alalla, kuten yhteiskunnallisissa innovaatioissa. Se, mikä niissä ei ole julkista, niin sen he varmaankin pyrkivät hankkimaan. Lähinnä se koskee suunnittelua, Hentilä sanoo.
Suojelupoliisin tietojen mukaan ulkomainen tiedustelu on lisääntynyt Suomessa viime vuosina. Vakoilu perinteisten paikan päälle saapuvien vakoojien avulla on yhä voimissaan. Erityisesti yleistyy kuitenkin kybervakoilu.
- Ulkovaltojen tiedustelupalveluilla on myös kykyä seurata kansainvälistä viestiliikennettä, kertoo supon viestintäpäällikkö Liinu Lehto.
Supon mukaan Suomessa tapahtuva vakoilu ei kohdistu pelkästään Suomeen, vaan myös kolmansiin maihin ja kansainvälisiin organisaatioihin.