Maa­li­ver­kot kovilla mi­ta­li­pe­leis­sä

Sunnuntain välierissä nähtiin roppakaupalla täysosumia, joskin maalit jakautuivat tasaisesti vain toisessa ottelussa.

Juttu julkaistu 21.9.2009

Sunnuntain välierissä nähtiin roppakaupalla täysosumia, joskin maalit jakautuivat tasaisesti vain toisessa ottelussa.

OLS-keltainen pudotti Kemin Palloseuran kyydistään jo ottelun avausjaksolla. Olli-Markus Tiainen löi alkutahdit oululaisten voittomarssille iskemällä 1–0-maalin kulmapotkun jälkitilanteesta. Oskari Rounaja täydensi kahdella osumallaan 3–0-taukolukemat, jotka olisivat voineet olla vielä tylymmät ilman KePS-vahti Henri Marosen hienoja torjuntoja.

Sisuuntuneet kemiläiset tulivat ryminällä toiselle jaksolle. Isokokoinen Niko Nyman aiheutti oululaispuolustukselle paljon päänvaivaa, mutta Pyry Yrjänäinen OLS:n maalilla piti sitkeästi pintansa. Eino Sakki ja Jarkko Pykäläaho täydensivät maaleillaan keltapaitojen 5–0-voittolukemat.

Viereisellä kentällä pelatusta Tervarien ja FC YPA:n välieräväännöstä kehkeytyi melkoinen jännitysnäytelmä. Oululaiset näyttivät karkaavan omille teilleen heti kättelyssä, kun Markus Schröder ja Onni Stenholm veivät Tervarit 2–0-johtoon.

Iikka Laurila kuittasi vielä 3–1-osumallaan FC YPA:n Elmer Käännän kavennusmaalin, mutta Konsta Keski-Ojala toi ylivieskalaiset maalin päähän vielä ennen taukoa.

Ottelun hahmoksi noussut FC YPA:n keskikenttäpelaaja Jaakko Alasuutari pommitti kaukolaukauksella 3–3-tasoituksen heti toisen jakson alkuun. Maalijuhlat saivat dramaattisen päätöksen vain hetki ennen päätösvihellystä, kun pallo painui Tervarien omaan maaliin oululaispelaajan jalasta, ja FC YPA pääsi juhlimaan 4–3-voittoaan.

Pronssiottelusta kehkeytyi kahden nälkäisen joukkueen tasokas vääntö, kun Tervarit ja KePS iskivät yhteen. Oululaiset saivat otteluun lentävän lähdön, kun Iikka Laurila iski terävällä laukauksella 1–0-osuman.

KePS haki tasoitusta pääosin kaukolaukauksilla, mutta tervarivahti Joni Korhonen ei ollut yllätettävissä. Do Khupehin johtama kemiläispuolustus oli puolestaan vaikeuksissa oikealla laidalla hääränneen Janina Kuoksan kanssa, mutta lisämaaleja ei nähty ennen taukoa.

Kummankin jakson alussa pirteästi esiintynyt Tervarit iski toistamiseen toisen puolikkaan alkuminuuteilla, kun Jere-Pekka Tapio viimeisteli ratkaisunmakuisen 2–0-maalin. Laurila sinetöi vielä 3–0-loppulukemat ennen oululaisten pronssijuhlia.¨

Ilmoita asiavirheestä