Viisi osavaltiota äänestää tänään Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaalissa.
Niistä odotetaan verraten yllätyksettömiä. Republikaanien puolella Donald Trumpin povataan voittavan kaikki tiistain osavaltiot eli Pennsylvanian, Connecticutin, Rhode Islandin, Delawaren ja Marylandin.
Uutistoimisto AP:n laskennassa Trumpilla on tukenaan 845 puoluekokousedustajaa, texasilaisella senaattori Ted Cruzilla 559 ja Ohion kuvernöörillä John Kasichilla 147. Republikaanien kisassa on tänä tiistaina jaossa yhteensä 172 delegaattia. Jos Trump voittaa kaikki, se vahvistaa hänen asemiaan puolueen ykkösehdokkaana. Voittoon tarvitaan 1 237 delegaattia.
Demokraattien puolella Hillary Clintonin odotetaan pärjäävän hyvin tiistain esivaaleissa, ja hän johtaa mielipidetiedusteluja Pennsylvaniassa ja Marylandissa. Jos Clinton voittaa näyttävästi, demokraattien kisa on yhä lähempänä päätöstään.
Sopimus horjuu
Republikaanien puolella katseet ovat kääntyneet yhä tiukemmin Indianan osavaltioon, jonka esivaali järjestetään ensi viikon tiistaina, 3. toukokuuta. Siellä jaossa on 57 delegaattia, ja voittaja saa niistä suurimman osan.
Yleinen ajatus tuntuu olevan, että jos Trump mielitään pysäyttää, jonkun toisen on voitettava Indiana. Se joku toinen on käytännössä Ted Cruz.
Kilpakumppanit Cruz ja Kasich sopivat sunnuntaina, ettei Kasich kampanjoi Indianassa. Näin Cruzilla on paremmat mahdollisuudet kerätä ääniä ja estää Trumpin valinta puolueen presidenttiehdokkaaksi esivaalikauden aikana.
Esimerkiksi sanomalehti Washington Postin mukaan yhteenliittymä näytti horjuvan, heti maanantaina, sillä Kasich näytti kehottavan edelleen kannattajiaan äänestämään häntä Indianassa.
Yhteistyössä on myös ongelmansa: nyt näyttää siltä, että Trump on oikeassa sanoessaan, että ”järjestelmän” eli republikaanien puoluejohtoa miellyttävät ehdokkaat juonivat häntä vastaan.
Trump itse kommentoi sopimusta maanantaina epätoivon merkiksi.
Kasichin ja Cruzin tavoitteena on estää Trumpia saavuttamasta riittävää määrää delegaatteja esivaalikauden aikana. Näin päätös republikaanien ehdokkaasta siirtyisi heinäkuussa järjestettävälle kansalliselle puoluekokoukselle, ja Cruzilla ja ehkä jopa Kasichilla olisi vielä mahdollisuus nousta puolueen ehdokkaaksi.
Monien republikaaniestrategien mukaan vastaava sopimus olisi pitänyt tehdä viikkoja sitten.