SDP:n Antti Rinteen mielestä näyttää siltä, että valtion omistajapolitiikan linjaus on myyntiohjelma ja kehitysyhtiöksi nimetty organisaatio myyntiorganisaatio.
- Valtion strategisten omistusten rajaa ollaan muuttamassa alaspäin ja tekemässä tilaa myynnille, Rinne arveli eduskunnan kyselytunnille mennessään.
Rinnettä huolestuttaa, mitä tapahtuu valtio-omistajan mahdollisuuksille vaikuttaa työpaikkojen pysymiseen Suomessa.
Positiivista Rinteen mielestä on parlamentaarisen työryhmän perustaminen omistajaohjauksen tueksi.
- Näistä lähtökohdista sanoisin, että enemmän tuo paperi huolestuttaa, mutta ei ammuta liikkuvaa elementtiä ennen kuin on analysoitu, mistä on kysymys, Rinne sanoi.
Hänen mukaansa monta kysymystä jäi auki, esimerkiksi Postin ja VR:n tulevaisuus.
- Entä kuka käyttää valtaa kehitysyhtiössä, millaiset ihmiset siellä tekevät päätöksiä ja mikä sen suhde on poliittiseen päätöksentekoon?
Haavisto: Eduskunnan ei pidä mekaanisesti laskea omistusosuutta
Myös entinen omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr.) kaipasi hallituksen linjaukseen ohjelmallisuutta kotimaisten työpaikkojen säilyttämisestä. Se on hänen mielestään tänä päivänä oleellinen osa omistusta.
Haaviston mielestä eduskunnan ei tästä syystä pitäisi mekaanisesti laskea valtion omistusosuutta. Sen tulisi tietää, kuka tai mikä taho on mahdollinen sijoittaja tai ostaja suomalaisten kannalta tärkeille toiminnoille.
- Blanko-shekkiä (avointa shekkiä) en kirjoittaisi, niin että omistaja olisi kuka tahansa, Haavisto sanoi eduskunnan kyselytunnilta tullessaan.
Haaviston mielestä jokainen yhtiö pitäisikin käsitellä omana tapauksenaan.
- Nykyään tehdään esimerkiksi merimerkkejä valtion toimesta. Tällaisten yritysten kohdalla voisi ajatella, että ehkä joku yksityinenkin voisi siihen sijoittaa ja tehdä siitä jopa kansainvälisen bisneksen.