Tulevan Eu­roo­pan mes­ta­rin kel­lis­tä­mi­nen pai­nis­sa jäi is­kel­mä­lau­la­jan mieleen – Eino Grön juhlii 80-vuo­tis­syn­ty­mä­päi­vään­sä juh­la­kon­ser­teil­la

Eino Grönin pitkän uran mieleenpainuvin esiintymiskokemus oli 1960-luvun alussa Rostockin festivaaleilla. –Sain laulaa Leipzigin radion 42-miehisen viihdeorkesterin kanssa. Siinä tuli sellainen tunne, että hetkinen, ei tässä ihan turhaan ole oltu innostuneita. Se tuntui komealta.

Kuva: Markku Ulander

Eino Grön on kiitollinen, että saa yhä laulaa ja urheilla.

Kuusikymmentä vuotta levytysuraa, kaikki mahdolliset tunnustuspalkinnot Pro Finlandia -mitalia myöten, tuhansia esiintymisiä – mutta kun Eino Gröniltä kysyy hänen parhaita hetkiään, palaa vastaus vuoteen 1963.

Paikka oli Helsingin Tennispalatsi, meneillään olivat Työväen Urheiluliiton liittojuhlakisat ja Grönin päällä painitrikoot. Hän kellisti DDR:n tulevan Euroopan mestarin Klaus Pohlin.

– Se oli hieno hetki, Grön hymyilee leveästi.

– Minulla oli aika hyvä tatsi painiin, olin ennakkoluuloton. Palikat oli kasassa, mutta minun olisi tarvinnut nostaa fyysistä kondista, hankkia lisää voimaa käsiin ja kestävyyttä.

Urheilu loi pikkupojille uskoa omiin mahdollisuuksiin Grönin lapsuuden Porin Reposaaressa. Elävä esimerkki oli Reposaaren suuri sankari, painin olympiavoittaja ja kansanedustaja Kelpo Gröndahl.

– Reposaari oli oma maailmansa. Kelpo antoi meille fiiliksen, että täältäkin voi nousta. Hän oli iso esimerkki, kun hän kävi silloin tällöin matolla meidän harjoituksissamme. Se antoi tunteen, että ei tämä harjoitus turhaa ole, Grön muistaa.

Musiikki ja urheilu ovat aina kulkeneet Eino Grönin elämässä rinta rinnan. Painin hän aloitti kuusivuotiaana 28-kiloisten sarjassa, ja jo poikasesta lähtien Grön hinkui laulamaan kaikkiin mahdollisiin esiintymistilaisuuksiin.

Vuonna 1958 hän voitti iskelmälaulun SM-kisoissa Helsingissä kolme sarjaa. Tuomaristossa istuivat Grönin suuri idoli Olavi Virta ja Toivo Kärki.

– Kyllä siinä vähän tutisi paikat, mutta minua auttoi se, että minulla oli jo kokemusta esiintymisestä. Ja olin urheillut ja tiesin, että tässä paikassa pitää nyt onnistua.

Kisan jälkeen Kärki käski laulajatulokkaan seuraavalla viikolla Musiikki Fazerille tekemään sopimuksen.

Jo ennen iskelmäkisoja Grön oli voittanut pari kykyjenetsintäkisaa ja päässyt jo levyttämään. Silti hän hankki varmuuden vuoksi liikunnanohjaajan paperit Pajulahdesta.

– En mä ollut niin itsevarma, Grön hymyilee.

Liikunnanohjaajan töihin ei tarvinnut mennä. Laulettavaa riitti niin, että kiireisimpänä kesänään 1967 Grön lauloi 104 keikkaa. Eikä hän ole yli 60-vuotisen uransa aikana perunut esiintymistä kuin kerran, kun metsäpalo Kankaanpäässä esti keikan.

Vauhti oli kova myös lavojen takana. Grön sanoo olleensa tuurijuoppo, jota urheilemalla hankittu kunto kantoi. Raitistuminen 1970-luvun lopulla oli käännekohta.

– Se oli pitkän mietiskelyn tulos. Tein listan mitkä asiat muuttuvat, kun pistää korkin kiinni. Hyötyjen listasta tuli pitkä, kun taas toiselle puolelle ei tullut mitään haittoja. Se oli kerrasta poikki, vaikka viikon kohdalla se oli siinä ja siinä.

Grön juhlii 80-vuotispäiväänsä sarjalla juhlakonsertteja Riku Niemen orkesterin kanssa.

– Olen edelleen innostunut, varsinkin kun saan hyvien bändien kanssa esiintyä. Se tuottaa suurta tyydytystä.

Eikä innostus urheiluunkaan ole himmennyt.

– Minulla on suuri kiitollisuus, että olen saanut olla terve ja että tähän päivään olen saanut urheilla ja osallistua kaikenlaisiin turnajaisiin. Siellä seniorien golfkisoissa tulevat mieleen juniorivuodet, yhtä hirveästi siellä kaikki yrittävät veren maku suussa. Siellä tuntee, että on tämä hienoa, Grön sanoo ja virnistää leveimmän hymynsä.