Naisen saama yhdyskuntapalvelu voitiin muuntaa vankeudeksi, vaikka hän tai hänen avustajansa eivät olleet läsnä siitä päätettäessä, katsoo Rovaniemen hovioikeus.
Se on antanut ratkaisun, jossa se ei ole muuttanut Oulun käräjäoikeuden kesäkuussa 2018 antamaa ratkaisua yhdyskuntapalvelun muuntamisesta.
Käräjäoikeus päätti muuntaa vuonna 1988 syntyneen naisen saaman yhdyskuntapalvelun vankeudeksi, sillä tämä oli toistuvasti poissa yhdyskuntapalvelun suorittamisesta ilman laillista estettä ja hän käytti huumausaineita sen täytäntöönpanon aikana.
Nainen oli saanut hovioikeudelta 50 tuntia yhdyskuntapalvelua tekemistään rikoksista. Hän suoritti siitä kymmenen tuntia. Syyttäjä vaati, että suorittamatta jäänyt osa eli 40 tuntia muunnettaisiin 40 päiväksi vankeutta.
Naiselle ilmoitettiin käräjäoikeuden käsittelypäivä ja tieto siitä, että asia voidaan ratkaista siellä, vaikka hän olisi pois käsittelystä. Hän ei saapunut iltapäivällä kolmen aikaan alkaneeseen käsittelyyn eikä sinne saapunut myöskään hänen avustajansa. Käräjäoikeus käsitteli asian kummankin poissaolosta huolimatta ja päätti muuntaa yhdyskuntapalvelun vankeudeksi syyttäjän vaatimalla tavalla.
Vetosi äkilliseen vatsatautiin
Nainen valitti tuomiostaan hovioikeuteen. Hän vaati, että asia palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Hänen mielestään tuomioistuin ei olisi saanut käsitellä asiaa heidän poissa ollessaan. Lisäksi hän vaati, että yhdyskuntapalvelun muunnettaisiin ehdottoman vankeuden sijaan valvontarangaistukseksi. Syyttäjä vastusti vaatimuksia.
Nainen väitti, että hän oli sairastunut käräjäkäsittelypäivänä akuuttiin ja voimakkaaseen vatsatautiin. Hän ei kuitenkaan toimittanut käräjäoikeudelle todistusta sairaudestaan ennen käsittelyn alkua. Hänen avustajansa ilmoitti siitä oikeudelle.
Hovioikeus ei palauta asiaa alioikeuteen. Se katsoo, että käräjäoikeus sai käsitellä asian kummankin poissaolosta huolimatta. Hovioikeuden mielestä saatu selvitys naisen päihteiden käytöstä ja hänen ilmeinen päihdeongelmansa ovat esteenä sille, että hän soveltuisi ehdotonta päihteettömyyttä edellyttävään valvontarangaistukseen. Tästä syystä se ei ole muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua miltään osin.
Hovioikeudenlaamanni olisi ratkaissut toisin
Hovioikeudenlaamanni oli ratkaisusta eri mieltä kuin hovioikeuden enemmistö. Hänen mielestään vatsatauti voi siihen liittyvien tilapäisoireiden vuoksi merkitä laillista estettä.
Hovioikeudenlaamannin mielestä tällaisessa tilanteessa käräjäoikeuden olisi pitänyt peruuttaa pääkäsittely ja määrätä sille uusi käsittelypäivä. Hän olisi siis palauttanut asian käräjäoikeuteen.