Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Matti Nykästä pyydettiin Sotshin olympiakisoihin esihyppääjäksi normaalimäen kilpailuun, mutta hän kieltäytyi kutsusta.
Mäkihyppylegenda kertoo olleensa vielä pari viikkoa sitten lähtöaikeissa. Nykänen on viime vuosina pitänyt hyppykuntoaan yllä, joskin tänä talvena hieman vähemmän.
Ratkaiseva syy kieltäytymiselle oli se, että kisajärjestäjät olisivat halunneet Nykäsen olevan Sotshissa kolme viikkoa.
- En halunnut olla niin pitkään pois Suomesta ja perheeni luota, kolminkertainen olympiavoittaja kertoo.