Áigin yh­dis­tää animen ja saa­me­lais­kult­tuu­rin

23-vuotiaan Jouni Westin ohjaama saamelaiselokuva on suunnattu etenkin nuorille. Elokuva tekstitetään suomeksi.

Áigin-animaatioelokuva tulee ensi-iltaan maaliskuussa Kalevan verkkolehdessä.
Áigin-animaatioelokuva tulee ensi-iltaan maaliskuussa Kalevan verkkolehdessä.

Saamelaistarinaan perustuva Áigin-animaatioelokuva tulee ensi-iltaan maaliskuussa Kalevan verkkolehdessä. Traileri on katsottavissa jo torstaista alkaen.

23-vuotiaan Jouni Westin ohjaama elokuva on suunnattu etenkin nuorille. Noin kymmenminuuttista lyhytelokuvaa on luonnehdittu humoristiseksi toimintapläjäykseksi.

Tuottaja Jukka Vidgren kertoo, että elokuva muistuttaa japanilaista animea.

”Se edustaa hauskasti uutta ja elävää kulttuuria. Tässä yhdistyvät kaksi hyvin kaukaista kulttuuria: japanilainen anime ja saamelainen tarina”, Vidgren toteaa.

Saameksi puhuttu elokuva teksitetään suomeksi. Elokuva kertoo tarinan nuoresta Áiginista, joka kohtaa rosvolauman.

”Tuhat vuotta sitten Saamenmaa oli jatkuvien ryöstöretkien kohteena. Rauhaa rakastavana kansana pahasti alakynnessä olevat saamelaiset pakenivat. Kunnes koitti päivä, jolloin yksi saamelainen päätti taistella vastaan.”

Vaikka vastassa on ylivoimaiselta näyttävä rosvolauma, tiukin vastus saattaa tullakin jostain aivan muualta.

Pohjautuu Ofelas-elokuvaan

Elokuva pohjautuu vuonna 1986 julkaistuun elokuvaan Ofelas, joka oli Oscar-ehdokkaana.

Áiginin roolissa kuullaankin Ofelas-elokuvan pääroolista vastaava norjalainen Mikkel Gaup. Elokuvassa on myös muita samoja näyttelijöitä kuin Ofelasissa.

Áigin on tehty viime vuoden alkukesästä asti Oulussa, mutta esimerkiksi äänityksiä on tehty Norjassa saakka.

Katso elokuvan traileri.

Ilmoita asiavirheestä