Eduskunnasta jättäytyneiden tai tippuneiden ex-kansanedustajien sopeutumiseläke puhuttaa kansalaisia tasaisin väliajoin. Kateuskerroin nousee, kun paljastuu, että parhaassa työiässä olevat poliitikot ovat hakeneet sopeutumiseläkettä.
Jos takana on monta vaalikautta ja ministerikokemusta, sopeutumiseläke voi enimmillään nousta useisiin tuhansiin euroihin. Ennenaikaisesti eläköityvän johtajaeliitin huippueläkkeisiin on kuitenkin matkaa.
Sopeutumiseläkettä on mahdollista saada kahden kauden jälkeen iästä riippumatta. Sopeutumiseläkettä nostaa tällä hetkellä viitisenkymmentä entistä kansanedustajaa. Sen sijaan vuoden 2011 jälkeen valituiksi tulleet kansanedustajat eivät voi enää saada sopeutumiseläkettä, ainoastaan sopeutumisrahaa 1–3 vuoden ajan.
Sopeutumiseläkkeen nosto kertoo yleensä siitä, että entinen kansanedustaja ei ole onnistunut saamaan uutta työtä. Jostain syystä poliitikkojen, toisin kuin heidän avustajiensa, on huomattavan vaikea työllistyä, ellei takataskussa satu olemaan paheksuttua pakastevirkaa tai omaa yritystä.
On kohtuuton tilanne, että paikkansa menettäneistä edustajista tulee työmarkkinoiden hylkytavaraa. Kun asenteet politiikantekoa kohtaa ovat näin nurjamielisiä, tämä johtaa helposti siihen, että parhaat voimat eivät edes pyri politiikkaan, kun seurauksena on syrjäytyminen työmarkkinoilta.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on tärkeää ja arvokasta työtä. Luontevaa olisi, että eduskunnassa hankittu kokemus olisi kovaa valuuttaa politiikan jälkeisillä työmarkkinoilla. Ainakin niin pitäisi olla. Sopeutumisjärjestelmät ovat tarpeen niin kauan kuin politiikkaa tehneitä katsotaan uran jälkeen vahingoniloisesti nenän vartta pitkin.
Pääkirjoitus