Oulun Linnankartano valmistuu Linnanmaalle syyskuussa 2017.
Kuva: Lehto Group
Eläkevakuutusyhtiö Etera ja Lehto Group ovat solmineet sopimuksen asuinkerrostalon rakennuttamisesta Linnanmaalle. Etera on ostanut As Oy Oulun Linnankartanon osakekannan.
Kerrostaloon tulee 88 huoneistoa. Asunnot ovat pieniä, keskimäärin noin 30 neliön kokoisia. Rakennustyöt on jo aloitettu, ja valmista tulee syyskuussa 2017.
Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavallan mukaan yhtiössä uskotaan, että yliopiston lähelle sijoittuviin asuntoihin löytyy asukkaita.
Lehto Group rakentaa Linnanmaalle yli 200 asuntoa kolmeen eri asuntoyhtiöön. Linnanmaan asuinalueen uusi osa tulee Teknologiakylään, aivan yliopiston viereen.