Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kovistelee Kainuun ely-keskusta lepsuilusta Talvivaaran kaivoksen valvonnassa. Jonkan mukaan ely-keskus ei noudattanut hyvää hallintoa jättäessään käyttämättä toimivaltaansa ajoissa ja tehokkaasti.
Yksityishenkilöiden tekemistä kanteluista poikineessa oikeuskanslerin päätöksessä huomautetaan, että Talvivaara sai vähennetyksi päästöjään vain osittain, mutta ei kyennyt pysymään aikataulussa.
Tästä huolimatta ely-keskus tyytyi vain huomautuksiin ja kehotuksiin, vaikka se olisi voinut käyttää järeämpää asetta, joka tunnetaan hallinnollisen pakon nimellä.
Oikeuskanslerin päätös on merkittävä. Toivottavasti se johtaa kanslerin esityksen mukaisesti siihen, että ympäristöministeriö tarkistaa valvontaa koskevia ohjeita. Niiden tulee olla riittävän selkeät ja niitä tulee noudattaa yhtäläisesti koko maassa.
Erityisen tärkeää on määritellä hallinnollisen pakon käyttö tilanteissa, joissa neuvot ja kehotukset eivät toimi eikä yritys noudata ympäristöluvan ehtoja. Jossain vaiheessa yleisen edun nimissä on viisainta ottaa käyttöön järeät aseet. Muutoin ongelmat saattavat vain kärjistyä.
Vastuu kaivoksen ympäristöstä kuuluu ennen muuta toimintaa harjoittavalle kaivosyritykselle.
Kaikki yrittäjät eivät toimi vastuullisella tavalla. Se on tullut todistetuksi Talvivaarassa. Tämän vuoksi tarvitaan viranomaisia, joiden tehtävä on valvoa toiminnalle asetettujen lupaehtojen noudattamista.
Jos lupaehdoista lipsutaan, astutaan hyllyvälle suolle. Kaivokset kaikissa tapauksessa rasittavat ympäristöä. Lupien tehtävänä on säädellä, ettei kaivostoiminta pilaa ympäristöä kohtuuttomasti.
Pääkirjoitus