MM--juhlakisoja isännöivä Halifax on pessyt parissa päivässä kasvonsa perusteellisesti. Turnausjoukkueet otti alkuviikosta vastaan karu ja kylmä satamakaupunki. Viikonlopun aikana aurinko on lopettanut kuurupiilonsa ja lämpötila kivunnut kohti keväisempiä lukemia.
Myös Suomen joukkueen leirissä yrmeät ilmeet ovat vaihtuneet aurinkoisiksi.
Muutoksen aiheutti yksi ainoa ottelu. MM-avausvoitto Saksasta sulatti jään.
Suomen tekemisiä seuraavat ovat kaikkitietäviä tiedotusvälineitä myöten liikuttavan yksimielisiä siitä, että Leijonat kamppailee vain ja ainoastaan maailmanmestaruudesta.
Takinkääntö on kesää kohti kulkevassa Halifaxissa toki perusteltua, mutta kuinka suuri Saksa-pelin todistusarvo oikeastaan oli?
Vielä 0-0 päättyneen ensimmäisen erän jälkeen yksi sun toinen asiantuntijaksi esittäytyvä jupisi lauantai-iltana Halifax Metro Centren käytävillä Suomen "heikoista ajoituksista" ja "liikkumattomasta ylivoimapelistä". Sitten alkoi NHL:n kuuluisimpien pikkuveljien joukkoon kuuluvan Mikko Koivun näytös, ja simsalabim: Suomi oli hyvä ja piste.
Saksan NHL-pakki Christoph Schubert selitteli lauantain ottelun 1-3-takaiskumaaliin johtanutta kiekonmenetystään Mikko Koivulle sillä, että jäällä oli vettä, minkä takia kiekko takertui Koivun mailanlapaan.
Jäällä voi sattua kaikenlaista, vastaan vaikkapa tulla puolivälierissä pohjoisamerikkalainen joukkue. Siksi on viisasta suitsia Suomen kultauhoa.
Talvitakille voi tulla käyttöä. Taksikuskikin sanoi, että Halifaxissa pyryttää vielä toukokuussa.
Kirjoittaja on STT:n urheilutoimittaja.