Oulun poliisi sai torstai-iltana kaksi ilmoitusta pelleasuihin pukeutuneista henkilöistä, jotka liikkuivat ihmisten pelottelutarkoituksessa.
Poliisin mukaan pelleiksi pukeutuneita henkilöitä tavattiin Oulun keskustassa ja Ritaharjussa.
Poliisi suhtautuu asiaan vakavasti. Tahallinen pelottelu yleisellä paikalla on rikos, ja Oulun poliisi aikoo jatkossa ottaa pelleasuiset pelottelijat kiinni ja määrätä mahdollisesti sakkorangaistuksen.
Joissain tapauksissa kysymykseen saattaa tulla laiton uhkaus tai vakavampikin rikosnimike.
Suomessa yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on lain mukaan kielletty toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä.
Vakavaan vahingoittamiseen tarkoitettujen tai siihen soveltuvien esineiden tai aineiden hallussapito yleisellä paikalla on myös lain mukaan kielletty.
Poliisi kehottaa ilmoittaa tapaukset soittamalla hätäkeskuksen numeroon 112 ja ottaa pelottelijoista tarkat tuntomerkit.
Torstaina kerrottiin, että poliisin tietoon oli tullut ainakin kymmenkunta klovnihavaintoa eri puolilta maata.