Suomi on kummallisessa paradoksissa.
Useissa kansainvälisissä arvioissa on todettu, että Suomi on joko maailman paras maa tai aivan kärjen tuntumassa. Esimerkiksi YK:n ja World Economic Forumin raporteissa Suomi hallitsee muiden Pohjoismaiden kanssa kärkisijoja.
Se ei ole ihme. Suomi on vauras ja rauhallinen maa, jossa on kattavat hyvinvointivaltion palvelut sekä korkealuokkainen hallinto.
Kesäkuun alussa ajatuspaja e2 julkaisi kiinnostavan Kenen mitta on täysi? -raportin, jonka havainnot tuntuvat olevan täydessä ristiriidassa kansainvälisten arvioiden kanssa. Sen mukaan suuri osa (22 %) suomalaisista on Suomen yhteiskunnalliseen tilanteeseen erittäin tyytymättömiä. Näiden lisäksi vielä toinen viidennes (20 %) on hieman lievemmin pettyneitä. Todella tyytyväisiä oli vain runsas kymmenes (12 %).
Miten tämä on mahdollista?
Yksinkertaisin selitys on, että osalla ihmisistä todella menee huonommin kuin aikaisemmin tai ainakin he kokevat jääneensä jälkeen muista. On totta, että viimeaikainen politiikka on kohdellut suomalaisia epätasa-arvoisesti.
Kylmän sodan jälkeen Suomi on aikaisempaa voimakkaammin integroitunut kansainväliseen talouteen ja politiikkaan. Vuonna 1995 Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen. Sen myötä suomalaisille yrityksille on avautunut valtavasti uusia mahdollisuuksia kansainväliseen kauppaan. Samalla Euroopan unioni on tarjonnut monille uusia opiskelu- ja työmahdollisuuksia.
Kehitys ei ole kuitenkaan hyödyttänyt kaikkia. Talousintegraatio on tarkoittanut aikaisempaa kovempaa kilpailua kansainvälisillä markkinoilla, joilla muutokset sekä hyvään että huonoon suuntaan voivat olla nopeita ja jyrkkiä. Nokia on tästä osuvin esimerkki.
Huippukoulutetut ammattilaiset löytävät aina uuden työpaikan kansainvälisillä työmarkkinoilla. Heikosti koulutetut, pienellä paikkakunnalla elävät ihmiset ovat usein huonommassa asemassa kuin aikaisemmin.
Kylmän sodan jälkeen harjoitettu politiikka on jakanut kansalaiset entistä selkeämmin voittajiin ja muihin. Osalle ihmisistä on avautunut uusia mahdollisuuksia menestyä, toisille tarjolla on entistä suurempaa epävarmuutta.
Aina tyytymättömyys ei liity ihmisten henkilökohtaiseen tilanteeseen. Ajatuspaja e2:n tutkimuksesta ilmenee, että tyytymättömiä kansalaisia huolestuttavat erityisesti maahanmuutto ja turvattomuus. Vaikka ihmiset saattavat ajatella maahanmuuton haittaavan juuri heidän elämäänsä, on todennäköisempää, että se nähdään uhkana yleisemmin Suomelle ja suomalaisille.
Ihmisillä ei siis ole ”mitta täysi” välttämättä siksi, että heidän henkilökohtainen tilanteensa olisi huono, vaan koska he ovat huolissaan Suomesta yleisellä tasolla.
Turvattomuuden tunne tuo esiin, että tyytymättömyyden kokemus voi olla hyvin subjektiivista. Suomalaiset elävät nykyään paljon turvallisemmassa yhteiskunnassa kuin aiemmin, vaikka ihmiset saattavat kokea voimakasta turvattomuutta. Tutkimuksissa on havaittu, että tiedotusvälineiden taipumus tehdä rikoksista näyttäviä otsikoita luo ihmisille vääristyneen kuvan siitä, kuinka paljon rikollisuutta yhteiskunnassa todellisuudessa on.
Ajatuspaja e2:n tutkimus osoittaa myös, että eri ihmiset ovat tyytymättömiä samoihin asioihin, mutta eri näkökulmista. Esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaan tyytymätön joukko jakautuu kahteen täysin päinvastaista mieltä olevaan ryhmään: puolet ovat tyytymättömiä harjoitetun politiikan lepsuuteen ja toinen puoli on pettynyt sen liikaan kireyteen.
Ajatuspajan havainnot eivät ole ristiriidassa niiden tutkimusten kanssa, joiden mukaan Suomi on yksi parhaista maista maailmassa. Kansalaisten enemmistölle Suomi on yksi parhaista maista elää ja menestyä, mutta vähemmistö kokee jääneensä kehityksestä jälkeen.
Toisaalta maahanmuuton kaltaiset aiheet herättävät paljon tyytymättömyyttä, vaikka ne eivät välttämättä liity suoraan ihmisten henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen.
On vaikea löytää vastauksia näihin tyytymättömyyttä aiheuttaviin kysymyksiin. Maahanmuutossa poliitikkojen täytyy kyetä hallitsemaan kehitystä, jonka monet kokevat hyvin uhkaavana Suomelle ja suomalaisuudelle. Se ei ole helppoa.
Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntyminen ei ratkea pelkästään ylläpitämällä hyvinvointivaltion turvaverkkoja. Taloudellinen apu on monille välttämätöntä, mutta ei anna ihmisille kokemusta osallistumisesta yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä, jolloin tyytymättömyys jatkuu.
Harjoitetusta talousintegraatiomyönteisestä politiikasta on kuitenkin vaikea luopua, jos enemmistö siitä kuitenkin hyötyy.
Siinäpä pähkinä poliitikoille: Mistä löytyvät ne keinot, joilla kaikki kansalaiset kokevat olevansa arvokkaita tulevaisuuden yhteiskunnan jäseniä?
Erkka Railo on erikoistutkija Turun yliopistossa.
Kolumni