Suomen eroaminen eurosta olisi pikkujuttu. Siihen tarvittaisiin ”vain pari mitätöntä muutosta”, jotka voitaisiin toteuttaa yhden viikonlopun aikana.
Näin arvioivat professori Vesa Kanniainen ja hänen johtamansa työryhmän jäsenet ajatuspaja Liberan toukokuun alussa julkaisemassa kirjassa Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot.
Kirjassa esitetyn kuvauksen mukaan eroaminen eurosta tapahtuu siten, että Suomen Pankki ilmoittaa, että se ei enää muunna muualta euromääräisesti tulevia suorituksia suhteessa 1:1. Kun tämä on tehty, markkinat alkavat välittömästi hinnoitella uuden paikallisvaluutan (markan) suhdetta euroon ja muihin valuuttoihin.
Samanaikaisesti pankit määrätään vaihtamaan asiakkaiden tileillä olevat eurot markoiksi suhteessa 1:1, minkä seurauksena kaikki pankki- ja luottokorttiostokset muuttuvat saman tien markkamääräisiksi. Kaikki pankeista nostettavat setelit leimataan uudeksi valuutaksi. Leimatut setelit voidaan myöhemmin vaihtaa uusiin markkaseteleihin.
Spekulaatioiden torjumiseksi päätös uuden rahayksikön käyttöönotosta on tehtävä ilman ennakkoilmoitusta. Se merkitsee sitä, että kaikki päätökset oman valuutan käyttöönotosta on tehtävä yhden viikonlopun aikana. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että päätösten valmistelu on hoidettava salassa kansalaisilta.
Yksityiset euromääräiset sopimukset voidaan pitää euromääräisenä erääntymiseensä asti. Suomen lain mukaiset erät ja sopimukset voidaan kirjoittajien mukaan välittömästi muuttaa markoiksi.
Tämä kuvaus eurosta eroamisen helppoudesta on harhaanjohtava ja epärealistinen.
Vaikka päätökset oman valuutan käyttöönottoperiaatteiden valinnasta eduskunnan hyväksyntään voitaisiinkin tehdä yhden viikonlopun aikana, päätösten valmistelu vie paljon enemmän aikaa. Valuuttauudistus edellyttää uutta lainsäädäntöä ja muutoksia olemassa olevaan lainsäädäntöön.
Tekniset valmistelut on aloitettava hyvissä ajoin ennen H-hetkeä.
Teknisiksi valmisteluiksi ei riitä kirjassa mainittu pankkien tietojärjestelmien auditointi. Tietojärjestelmät on ensin trimmattava uuteen valmiuteen, mikä vie aikaa. Muutkin toimijat kuin pankit joutuvat muuttamaan tietojärjestelmiään. Uusi maksujärjestelmäkin olisi saatava kuntoon, jotta suomalaisten pankkien väliset markkamaksut saataisiin selvitetyksi.
On vaikea kuvitella, että lainvalmistelutyö ja tekniset valmistelut voitaisiin pitää salassa.
Toisaalta eikö avoimuus kuulu demokratiaan? Miksi valmistelutyö pitäisi salata, jos kerran kysymys on ”parista mitättömästä muutoksesta”?
Salaamista puoltaa se, että muussa tapauksessa odotettavissa oleva muutos saa aikaan spekulatiivisia liiketoimia. Kanniainen ja kumppanit eivät pidä edes tätä vakavana uhkana, koska he uskovat, että uudesti luodun markan ulkoinen arvo ei todennäköisesti juuri poikkeaisi eurosta.
Perusteluna tälle näkemykselle esitetään erään japanilaisen pankin raportti vuodelta 2012, jonka mukaan markka voisi eurosta irtautuessaan heikentyä seitsemän prosenttia. Tällaiselle luvulle ei ylipäänsä voi panna kovin paljon painoa, eikä sillä muutenkaan ole merkitystä arvioitaessa tilannetta keväällä 2014.
Mutta se ei olekaan oleellista, vaan oleellista on se, että hyvinkin pieni odotettu muutos kurssisuhteessa voi saada aikaan massiivisia spekulatiivisia liikkeitä. Valuuttakurssiriskin luonteen muuttuminen ja odotettavissa oleva sijoitussalkkujen valuuttakomposition muuttuminen aiheuttavat jo sinällään pääomansiirtoja.
Suomen valtion euromääräisestä valtionvelasta suurin osa on laskettu liikkeeseen Suomen lain mukaan, mutta se on pääosin siirtynyt ulkomaisten sijoittajien salkkuihin. Kanniaisen ja kumppaneiden mukaan tämä velka voitaisiin välittömästi muuttaa markkamääräiseksi.
Tämä on kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Englantilaisessa tuomioistuimessa tällainen sopimusvaluutan yksipuolinen muutos voitaisiin kiistää sillä perusteella, että sopimuksessa on sovittu siitä, että maksu tapahtuu euroissa, joka on EU-lainsäädännössä lailliseksi maksuvälineeksi, ja että tämä sopimusehto pätee niin kauan kuin euro on olemassa.
Suomen valtion velkaan sijoittaneilla rahastoilla olisi hyvä syy viedä asia tuomioistuimeen. Kiistaa tultaisiin käymään oikeusistuimissa, eikä lopputulos olisi varma. Jos odotettu lopputulos olisi se, että sijoittajan saaminen muuttuu markkamääräiseksi, monet sijoittajat alkaisivat luopua näistä sijoituksista sen takia, että markkasaamisten paino salkussa olisi aivan liian suuri.
Vastaavia salkkuepätasapainoja syntyisi muuallakin. Yritysten joukkovelkakirjamuotoinen velka muuttuisi yhtäkkiä valuuttamääräiseksi ainakin siltä osin, kun sopimukset perustuvat muuhun kuin Suomen lakiin. Toisaalta eläkeyhtiöiden sijoitukset muuttuisivat suurelta osin valuuttamääräisiksi.
Nämä esimerkit osoittavat, että olettamus yllätyksellisesti suoritetusta ja hallitusta irtautumisesta eurosta yhden viikonlopun aikana ei ole uskottava. Väistämättä jouduttaisiin turvautumaan pääomanliikkeiden rajoittamiseen ja pitkiin pankkivapaisiin.
Toisin sanoen elettäisiin poikkeustilannetta. Ei mikään pikkujuttu.
Kirjoittaja on johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankissa.
Kolumni