Länsimaat ovat seuranneet järkyttyneitä Syyrian sisällissodan viimeisintä taistelua, Aleppon piiritystä. Kuvat ja kertomukset Alepposta kauhistuttavat. Syyrian presidentti Bashar al-Assadin joukot ja Venäjän ilmavoimat ovat pommittaneet määrätietoisesti sairaaloita ja avustussaattueita siviiliuhreista piittaamatta. Kansalaiset ja tiedotusvälineet ovat länsimaissa vaatineet humanitääristä interventiota sisällissodan lopettamiseksi. Miksei niin ole tehty?
Nopein tapa lopettaa Syyrian sisällissota olisi varmistaa toisen osapuolen voitto. Se vaatisi voimakasta ulkopuolisen tahon sotilaallista interventiota eli vähintään Syyrian julistamista lentokieltoalueeksi, ehkä aktiivista ilmasotaa tai jopa maajoukkoja. Länsimaiden hallitukset eivät ole ainakaan julkisuudessa edes pohtineet tällaista.
Päällimmäinen syy tähän on itsestään selvä. Sen jälkeen kun Venäjä päätti osallistua Syyrian sisällissotaan Bashar al-Assadin puolella, muiden maiden suora ja avoin interventio kapinallisten puolella johtaisi todennäköisesti sotilaalliseen konfliktiin ydinasevallan kanssa. Sitä ei varmasti kukaan tahdo.
Syyrian sisällissodassa pätee sama ongelma kuin monissa muissa sodista johtuvissa humanitäärisissä katastrofeissa. Aluksi tuntuu liian riskialttiilta puuttua tilanteeseen, kunnes äkisti se onkin jo liian myöhäistä.
Periaatteellisella tasolla puuttuminen sotaan on vaikeaa, koska siinä asettuu vastakkain kaksi kansainvälisen järjestyksen kulmakiveä: valtioiden itsemääräämisoikeus ja kansalaisten ihmisoikeudet.
Valtioiden itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että valtioilla on oikeus itse päättää omasta valtiojärjestyksestään ja vaikka hallitsija olisikin saavuttanut oman asemansa kyseenalaisin keinoin, muut maat kuitenkin hyväksyvät hänen valtansa. Valtioiden itsemääräämisoikeus estää kansainvälistä valtiojärjestelmää liukumasta täydelliseen anarkiaan, vahvemman valtaan, jossa jokainen valtio saisi mielin määrin puuttua toisten elämään.
Joskus valtiot rikkovat omien kansalaistensa ihmisoikeuksia esimerkiksi mielivaltaisilla pidätyksillä, kidutuksella tai jopa tappamalla heitä. Yhdistyneiden Kansakuntien perustamisasiakirjan mukaan jäsenvaltioilla on tässä tapauksessa oikeus puuttua kyseisen maan tilanteeseen ja lopettaa ihmisoikeusloukkaukset.
YK:n perustamisasiakirjan kauniit ajatukset ovat kuitenkin riippuvaisia poliittisista realiteeteista. Sotilaallinen interventio on kallista ja epävarmaa. Käytännössä siihen pystyy tällä hetkellä yksin vain Yhdysvallat. Yhdysvalloissa Barack Obaman hallinto on ollut silmin nähden haluton puuttuman Syyrian sisällissotaan. Vaikka Obamaa pidetään hyvänä presidenttinä, Syyrian sisällissota saattaa jäädä Obaman hallinnon suureksi epäonnistumiseksi. Se ei puuttunut sotaan, kun se olisi ollut vielä mahdollista ja vaatinut suhteellisen vähäisiä resursseja.
Obaman hallinnon vastentahtoisuus puuttua Syyrian sotaan on seurausta Irakin sodan perinnöstä. Vaalikampanjansa aikana Obama arvosteli kovin sanoin edeltäjänsä George W. Bushin aloittamaa Irakin sotaa, johon ryhdyttiin kyseenalaisin perustein ja joka näytti johtaneen USA:n päättymättömään sotilasoperaatioon Lähi-idässä. Lisäksi Bashar al-Assadin hallintoa vastustavissa joukoissa on ollut myös ääri-islamilaisia ryhmiä, joiden epäsuorakin tukeminen olisi ollut liki poliittinen itsemurha.
On ymmärrettävää, että Obama ei tässä tilanteessa halunnut aloittaa uutta epävarmaa sotilasoperaatiota. Mutta sen päätöksen seuraukset ovat nyt Syyriassa nähtävissä.
Asian laajempi perspektiivi on, että sotilaallisissa interventioissa on vähän voitettavaa ja paljon hävittävää. Jos sotilaallinen interventio epäonnistuu, siitä tulee valtionpäämiehen hallituskautta määrittävä asia. Kuka enää muistaa, mitä Tony Blair sai aikaan Iso-Britannian pääministerinä? Kaikki muistavat vain sen, että hän vei maansa väärin perustein katastrofaaliseen Irakin sotaan. Operaation onnistuessa harva sitä jälkeenpäin kiittelee. Jos sotilaalliseen konfliktiin puuttuu varhaisessa vaiheessa, tiedotusvälineet ja oppositio syyttävät ylireagoinnista. Samaan aikaan media täyttyy kaatuneiden sotilaiden kuvista. Se on jokaisen USA:n presidentin painajainen.
Onnistuneetkin interventiot antavat muille maille vaarallisia ennakkotapauksia, joihin vedota. Vuonna 1998 USA onnistui liittolaisineen estämään pommituksilla Serbian suorittamat etniset puhdistukset Kosovossa. Venäjän vastustuksesta johtuen interventio ei saanut YK:n hyväksyntää, joten se oli kansainvälisen lain näkökulmasta laiton. Venäjä vetoaa edelleen Kosovon esimerkkiin puolustellessaan omia sotilaallisia operaatioitaan.
Kun ulkopuolinen sotilaallinen puuttuminen Syyrian sotaan näyttää epätodennäköiseltä, tavalliset ihmiset ja muut valtiot voivat lievittää sodan kauhuja auttamalla kansainvälisiä avustusjärjestöjä, kuten Punaista Ristiä tai ottamalla vastaan sotaa pakenevia ihmisiä.
Kirjoittaja Erkka Railo on erikoistutkija Turun yliopistossa.