Tiukkaan tarveharkintaan perustuva taksilupien sääntely on mennyttä aikaa. Taksiluvat ovat viimeinen linnake henkilöliikenteessä, jossa tarveharkintaan perustuva sääntely estää yrittäjyyttä, vapaata kilpailua ja rajoittaa kuluttajan valinnanmahdollisuuksia.
Taksien määrä ei riipu asiakkaiden tarpeista, vaan kyse on viranomaisten tarveharkintaisesta luvituksesta. Kilpailun puute puolestaan pitää taksikyytien hinnat korkeina. Sääntelyn seurauksena alan palvelukonsepti on polkenut vuosikymmenet paikoillaan.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston esitys liikenne- ja viestintäministeriölle taksilainsäädännön uudistamisesta on välttämätön askel henkilöliikenteen vapauttamisessa. Ei ole kohtuuton vaatimus, että alalla toimisi terve kilpailu.
Tarveharkinta on aiemmin poistunut jo linja-autoja, pienoisbusseja ja sairaankuljetuskalustoa koskevista luvista. Linja-autoliikenteen liikenneluvasta tarveharkinta poistui kaksi vuotta sitten.
Kuluttaja- ja kilpailuviraston tavoitteena on saada taksiliikenne tavanomaisten markkinamekanismien piiriin. Taksisääntely ei nimittäin ole ainoa alaa leimaava piirre.
Tilausvälityskeskusten toiminta, hinnoittelu ja ulkopuolisten autoilijoiden syrjintä, maksupäätelaitteiden ja teknisten välineiden käytön rajoittaminen ja jopa kartelliepäilyt ovat asioita, jotka ovat toistuvasti pulpahtaneet viranomaisten pöydälle.
Kilpailu- ja kuluttajakilpailuvirasto onkin katsonut, että säännellyllä alalla viranomainen on voimaton.
Taksialan etujärjestö Taksiliitto vastustaa uudistusta ja pitää järjestelmää toimivana. Taksiliiton piirissä ei uskota, että kilpailu paranisi ja että hinnat laskisivat. Taksiliitto epäilee, että alalle tulisi kermankuorintaa ja että hinnat nousisivat.
Taksiliiton kanta on ymmärrettävä, sillä uudistus uhkaa alan suojattua ja säänneltyä asemaa. Kukaan ei esimerkiksi tiedä, miten paljon takseja todellisuudessa tarvitaan, koska kilpailu ei toimi. Siksi ei liioin ole käypää tietoa siitä, mikä on kohtuuhintainen taksimatka.
Kustannuksia säästäisi niinkin yksinkertainen asia kuin se, että minkä tahansa paikkakunnan taksi saisi jäädä odottamaan vieraalle taksiasemalle ja että autoja voitaisiin tarjota lähikuntien kilpailutuksiin.
Parhaimmillaan toimiva taksiliikenne täydentää tai jopa korvaa yksityisautoilua ja joukkoliikennettä.
Harvaanasutuilla alueilla taksiliikenne on välttämättömyys, sillä se voi olla monin paikoin ainoa liikennemuoto koululaisten ja vanhusten kuljettamiseen.
Kaupungeissa edulliset ja joustavat taksipalvelut puolestaan hillitsisivät tehokkaasti yksityisautoilua.
Taksiliiton pelko siitä, että alan kilpailurajoitusten purku johtaisi hintojen nousuun, on perusteeton. Suomessa viranomainen ei edes esitä enimmäishinnoittelusta luopumista. Alalle pääsy säilyisi luvanvaraisena ja ammattipätevyyttä ja laatua valvottaisiin.
Pääkirjoitus