EU ja eritoten euro ovat joutuneet tarkkailuluokalle, vaikka molemmissa jäsenmaiden taloudet yhteenlaskien fundamentit ovat joko yhtä vahvoja tai vahvempia kuin vaikkapa Yhdysvalloissa tai Isossa-Britanniassa. Julkista ja yksityistä velkaa ei ole yhtään enempää asukasta kohti jaettuna. Kreikka on yksittäisenä maana tietysti suurin poikkeus keskiarvosta.
Silti euroaluetta epäillään. Hermostuneisuus ja paniikki roihahtavat helposti. Näkymää kriisin voittamisesta ei ole. On väärin sanoa, että poliittinen koneisto olisi halvaantunut. Aikaa ja energiaa kriisin ratkaisemiseksi on käytetty paljon. Huippukokouksia toisensa jälkeen on pidetty. Kyllä päättäjät ovat yrittäneet.
Pulma onkin siinä, että Eurooppa on tienhaarassa, jossa pitäisi valita liittovaltion ja kansallisvaltion väliltä. Eikä Euroopan poliittinen johto ole valmis kumpaankaan. Euroopan Yhdysvallat on poissa laskuista niin kauas kuin silmä siintää. Toisaalta integraation purkaminen ja taka-askelten ottaminen kohti kansallisvaltiota on huono vaihtoehto sekin. Käytännössä peruutusvaihteen käyttö johtaisi nykymuotoisen Euroopan unionin hajoamiseen. Vaivalla rakennettu yhteinen markkina-alue rapautuisi.
Euroopan kriisi kestää tasan niin pitkään kuin syntyy yhteinen näkemys siitä, mitä maanosalle tehdään. Ilman selkeitä tavoitteita ei synny mitään sen enempää politiikan kuin taloudenkaan saralla. Vielä 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa sekä EU-komissiossa että EU:n jäsenmaissa oli vahvoja ja visionäärisiä johtajia, jotka onnistuivat puhaltamaan eloa yhteisöön, jonka luonnehdittiin potevan ”euroskleroosia”.
Syntyi Euroopan valuuttajärjestelmä EMS, allekirjoitettiin integraatiota nopeuttava yhtenäisasiakirja (Single European Act), poistettiin määrätietoisesti kaupan teknisiä esteitä ja siirryttiin taloudellisen integraation korostamisesta poliittiseen integraatioon. Nyt kehitys on poikki.
Sopimuksia ei noudateta, ja eri jäsenmaissa virinnyt EU-vastainen populismi on saanut myös Eurooppa-myönteiset poliitikot varovaisiksi.
Eurooppa elää halvaannuksen aikaa. Ja niin kauan kuin elää, on turha toivoa talouskriisin poistumista.
Elinkeinoelämän valtuuskunta julkisti torstaina Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Vesa Vihriälän laatiman analyysin EU:n ajolähtö – Kriisiunionista yhteisvastuun unioniin? Vihriälä painaa peukalonsa EU:n kipeimpään kohtaan arvioidessaan syitä siihen, miksi talouskriisi on niin sitkeä.
”Euroalueen valtionvelkakriisin luonne ja vakavuus liittyvätkin euroalueen erityislaatuiseen rakenteeseen. Alueella on yhteinen rahapolitiikka, mutta julkiset taloudet ja finanssipolitiikka ja erityisesti vastuu pankkijärjestelmästä ovat pohjimmiltaan kansallisia”, Vihriälä kirjoittaa.
Siinäpä se ongelma. Johonkin suuntaan on liikuttava. Kun vaarana on pitkä taloudellinen ja poliittinen paikoilleen jämähtäminen, niin olisiko liittovaltion rakentaminen moisen vaihtoehtona lainkaan huono?