Kiertotaloudesta on tämän parlamenttikauden aikana tullut teema, joka läpileikkaa useita strategioita EU-tasolla.
Vastikään uudistetussa EU:n teollisuuden toimenpidestrategiassa päivitettiin listaa kriittisiksi katsotuista materiaaleista ja työtä niiden saannin varmistamiseksi kestävällä ja edullisella tavalla luvattiin jatkaa.
Tammikuussa julkaistun muovistrategian mukaan kaiken pakkauksissa käytetyn muovin pitää olla kierrätettävää vuoteen 2030 mennessä. Samassa yhteydessä julkistettiin keinovalikoima, joilla parannetaan uusiutuvien biologista alkuperää olevien raaka-aineiden tuotantoa sekä niiden muuntamista joko biopohjaisiksi tuotteiksi tai bioenergiaksi.
Jätteiden käsittelyä koskevaa lainsäädäntöä tehostetaan sitäkin koko ajan. Viime viikolla Strasbourgin täysistunnossa äänestettiin uusista kierrätystavoitteista: kun tänä päivänä yhdyskuntajätteestä kierrätetään EU:ssa 44 %, niin vuoteen 2025 mennessä luvun olisi oltava jo 55 prosenttia. Kaatopaikalle saa sijoittaa enää noin 10 prosenttia yhdyskuntajätteestä vuoteen 2035 mennessä.
Suomessa tilanne on toki jo eurooppalaisittainkin hyvä: kaatopaikkajätteen luku on meillä enää 3 prosenttia, mutta nolla olisi tässä asiassa kaunis tavoite.
EU:n ponnekkuuden takana on toive synnyttää resurssiviisasta kilpailuetua muihin maailman talousalueisiin verrattuna. On tärkeää, että esimerkiksi harvinaisista mineraaleista saataisiin mahdollisimman paljon talteen ja uudelleenkäyttöön.
Omavaraisuus on myös mielessä: mitä vahvemmin Kiina saa enemmän tai vähemmän suoraan hallintaansa alueet, joilla esiintymiä on, sitä tärkeämpää on kasvattaa EU:n omavaraisuutta myös mineraalien hankinnassa.
Uskon itsekin kiertotalouden mahdollisuuksiin. Näen sen myönteisenä tekijänä esimerkiksi tieliikenteen päästöjä vähennettäessä, kun uudet yritykset ja työpaikat syntyvät mahdollisimman lähelle markkinoita. Se on erinomainen mahdollisuus muuttaa Euroopan unionin taloutta kestävämmäksi ilmastotavoitteita edistävällä ja maailman luonnonvarojen tuhlaamista vähentävällä tavalla. Kiertotalouden sateenvarjon alla on mahdollista luoda myös uusia alueellisia ja paikallisia työpaikkoja sinne, missä raaka-aineita ja materiaaleja käytetään ja jätettä syntyy.
Määritelmillä on kuitenkin väliä. Tällä hetkellä eniten kiinnostusta herättää energiantuotanto jätteestä, ja laitoksia rakennetaankin lisää. Tämän vuoksi erityisesti Etelä-Euroopassa kyseltiin jo aloiteltaessa jätepaketin käsittelyä, missä määrin jätteet päätyvät suoraan polttoon sen sijaan, että sieltä eroteltaisiin ensin sellaiset, jotka voisi vielä käyttää raaka-aineena. Mitä tahansa ei kannattaa polttaa energiaksi, vaan tavoitteen pitää olla mahdollisimman tehokas raaka-aineiden uudelleenkäyttö.
Vielä toistaiseksi eniten uusia työpaikkoja syntyy Euroopassa jätealalle. Globaaleille jäteyrityksille kiertotalous on ollut mahdollisuus ansaita samasta materiaalista kahteen otteeseen – ensimmäisen kerran, kun sitä kerätään kotitalouksilta ja laitoksilta, ja toisen kerran, kun sitä myydään eteenpäin uusien tuotteiden materiaaliksi tuotantolaitoksille ja muille yrityksille.
Haasteena on myös se, että suurin osa syntyvistä työpaikoista jätealalla Euroopassa on sieltä matalapalkkaisimmasta päästä. Lukuja hehkutettaessa unohtuu helposti keskustelu muun muassa palkoista ja työn ehdoista. Vähemmälle huomiolle jäävät myös työsuojeluasiat. Kiertotalouden työllistävää vaikutusta saatetaan myös liioitella huomaamatta, että jotkut nimikkeen alle menevät työt ovat aina olleet olemassa: koneita ja laitteita on aina korjattu ja vaatteita aina huollettu.
Kiertotalous on Suomelle luonteva kärkiteema tulevalle puheenjohtajakaudelle. Puolivuotinen pesti osuu haastavaan saumaan, mutta toivon että tehtävää lähestytään kunnianhimolla ja tavoitteellisuudella.
Kiertotaloudessa kun ei ole kysymys vain jonkun jo olemassa olevan kutsumisesta uudella nimellä. Se ei ole pelkkää kierrätystä.
Kyse on ajattelutavan muutoksesta: siitä, että emme enää tuota aina vain lisää ja lisää. Omistamisen sijaan voimme käyttää palveluja, materiaalien kuluttamisen sijaan voimme synnyttää niistä yhä uudelleen uusia tuotteita.
Maapallon kantokyvyn rajoihin sopeutuminen on keskeisin kysymys kaikilla politiikan sektoreilla, ja tätä kehitystä Suomella on mahdollisuus edelläkävijänä johtaa. Me voisimme pelkän puhumisen sijaan näyttää mitä kaikkea kiertotaloudella on saavutettavissa esimerkiksi ruuan tuotannossa, liikenteessä, teollisuudessa ja metsien käytössä.
Esimerkiksi Sitrassa työ on kovassa vauhdissa. Toivon, että myöskään eduskunnassa ei unohdeta vaalisuman keskellä sitä näytön paikkaa, mikä Suomella on syksyllä 2019 edessään.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.