Naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä on Suomessa edelleen aivan liian suuri ongelma. Valitettavasti se on myös liian usein vaiettu aihe. Tahdomme tällä kirjoituksella rohkaista suomalaisia – miehiä ja naisia – käymään kipeästäkin aiheesta ratkaisuhakuista keskustelua.
Seksuaalista häirintää ja rikollisuutta on monentasoista. Pahimmillaan puhutaan raiskauksista, väkivallasta ja seksiin pakottamisesta. Lievimmillään on kyse asiattomasta vihjailusta. Näiden ääripäiden väliin mahtuu kaikkea asiattomasta koskettelusta törkyviesteihin sosiaalisessa mediassa.
Jonkinlaista seksuaalista häirintää kokee valtaosa suomalaisista naisista elämänsä aikana. Esimerkiksi 15–34-vuotiaista naisista noin puolet oli kokenut seksuaalista häirintää miesten taholta kahden viime vuoden aikana (Tasa-arvobarometri 2012). EU:n perusoikeusviraston FRA:n tutkimuksen mukaan suomalaisista 15 vuotta täyttäneistä naisista häirintää kokeneiden osuus, 42 prosenttia, on EU-maista neljänneksi suurin. Nämä luvut kertovat ilmiön yleisyydestä, mutta myös siitä, että meillä ilmiö tunnistetaan ja siitä puhutaan.
Erityisen huolestuttavia ovat Kouluterveyskyselyn (2013) luvut: 8.–9.-luokkalaisista tytöistä yli 60 prosenttia ja pojistakin liki puolet on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti.
Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa pitää olla täysin selvää, että minkäänlainen seksuaalinen häirintä ei ole hyväksyttävää – ei työpaikalla, ei koulussa, ei verkossa, ei yökerhossa, ei kadulla. Sille pitää sekä viranomaisten, sivullisten että uhrien sanoa päättäväisesti ei. Samalla pitää sanoa kyllä tasa-arvolle, koskemattomuudelle ja turvallisuudelle.
Puhe ei tietenkään riitä. Suomen tuleekin parantaa tilannetta määrätietoisin toimin. Yhtenä välineenä tässä työssä on hallituksen tasa-arvo-ohjelma. Yksi ohjelman tavoitteista on naisiin kohdistuvan ja lähisuhdeväkivallan vähentäminen.
Painava keino tässä on Istanbulin sopimuksen toimeenpano. Se on maailman ensimmäinen laaja-alainen sopimus, joka koskee naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä.
Sopimuksen velvoitteiden mukaisesti turvakotipaikkojen riittävyys tulee turvata. Nyt paikkoja on vain noin 120, kun tarve olisi useita satoja enemmän. Kansainvälisten tutkimusten ja arvioiden mukaan tulisi olla yksi perhepaikka 10 000 asukasta kohden.
Vuodesta 2017 eteenpäin valtiontalouden kehyksissä onkin varattu turvakotien rahoitukseen 2 miljoonan euron vuosittainen tason nosto. Alkusyksystä käynnistyy myös ympärivuorokautista tukea tarjoava auttava puhelin.
On tärkeää varmistaa ja viestiä, että seksuaalisella häirinnällä on aina seurauksensa. Suomessa ilmoitetaan vuosittain hieman alle tuhat raiskausta poliisille, vaikka naisuhritutkimusten mukaan seksuaaliseen kanssakäymiseen pakotettujen naisten määrä vuoden aikana saattaa olla jopa 15 000.
Seksuaalisesta ahdistelusta tulee aina ilmoittaa poliisille, olipa tekijä kuka tahansa. Lievemmätkin tapaukset kannattaa ilmoittaa. Kaikkien viranomaisten tulee suhtautua ilmoituksiin vakavasti.
Vastaanottokeskuksissa ja turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa tulee lisätä tasa-arvokasvatusta. Kaikille Suomeen tuleville tulee tehdä selväksi, että Suomessa sekä miehillä että naisilla on täysi ruumiillinen koskemattomuus kaikissa tilanteissa – ja että lakien rikkomisesta rangaistaan. Uusiin joukkoahdistelutapauksiin tullaan puuttumaan kaikin mahdollisin keinoin.
Poliisi osoittikin jo uudenvuoden juhlintaan liittyvällä toiminnallaan, että häiriökäyttäytymistä pystytään ennaltaehkäisemään: Kölnin järkyttävä massailmiö ei tapahtunut Suomessa.
Kansalaisyhteiskunta ja uskonnolliset yhteisöt on saatava mukaan häirinnän vastaiseen työhön. Myös kouluissa asiaa pitää käsitellä monipuolisesti. Perhepiirissämme meidän kaikkien tulisi muistuttaa poikiamme ja tyttäriämme siitä, että toinen voi tulkita harmittomaltakin tuntuvan kommentin häiritsevänä ja että häirintää ei pidä hyväksyä, vaan siitä pitää kertoa. Kaikkia tulee kannustaa puuttumaan näkemäänsä häirintään.
Usein yhteiskunnallinen keskustelu keskittyy suuriin ylätason asioihin. Paremman Suomen ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentaminen on kuitenkin pitkälti ihan arkista hyvää käytöstä ja rohkeutta puhua ja toimia. Tehdään Suomesta maa, jossa seksuaaliselle häirinnälle on nollalinja.
Juha Rehula (kesk.) on tasa-arvoasioista vastaava perhe- ja peruspalveluministeri. Petteri Orpo (kok.) on sisäministeri.