Pikaruokala veti maton jalkojen alta: pikkuväelle räätälöidyn eväspaketin kylkiäisenä ei tullutkaan muovista, ilmanaikuista tingeltangelia vaan kirja.
Eikä mikä tahansa julkaisu, vaan parasta mahdollista: Barbro Lindgrenin ja Eva Erikssonin kuvakirja.
Sanat, tarinat ja tieto – parasta mitä elämässä on ollut.
Kirjalla minut saattoi houkuttaa esimerkiksi olemaan kiltti tyttö hammaslääkärissä. Minä kun mieluusti pidin suuni kiinni. Astrid Lindgrenin Lotta, Janne ja Minnamanna -teoksen etulehdelle äitini on kirjannut ihmeen tapahtuneeksi ollessani viiden vanha.
Luettava ei liene tänään samanlainen täky kuin omassa lapsuudessani. Nyt vanhempien on annettava bonuksia, jotta saavat jälkikasvun tarttumaan edes niihin vähäisiin teoksiin, joita kouluvuosien aikana suositellaan luettavaksi.
Ei onneksi kuitenkaan sentään ihan joka kodissa.
Kirjallisuudella nähdään vaaransa, on historia osoittanut moneen kertaan. Kylkiäiskirjan takakannessa mainittu varoitus ”Kirja ei sovi turvallisuussyistä alle 3-vuotiaille” herättää älyttömyydestään huolimatta hilpeitä ajatuksia.
Ruotsalainen Läsrörelsen aloitti kirjakampanjan 2001 ja nyt laajentuessaan tänä syksynä kaikkiin Pohjoismaihin tiiviitä elämysmatkoja sanan äärelle on tarjottu 15 miljoonaa kertaa.
”Taistele kielen köyhtymistä vastaan!” se julistaa ja toteaa nuorten sanavaraston ammottavan yhä tyhjempänä. Peräti joka viidennellä 15-vuotiaalla ruotsalaisnuorella on vaikeuksia ymmärtää sellaista modernia klassikkoteosta kuin Aku Ankka.
Tällä hetkellä 20 000 ruotsalaisnuorta ei oppivelvollisuutensa päättyessä osaa lukea ja ymmärtää yksinkertaisia tekstejä.
Niinpä niin, lukutaidon kohdalla ei tule puhua vain lukemisen osaamisesta, vaan oleellisempaa on luetun ymmärtäminen.
Meillä on keskitytty kehumaan osaamista samaan aikaan kun kussakin ikäryhmässä on niitä, joiden ote herpaantuu.
Tavoitteiden saavuttaminen ei ole vaikeaa vaan niissä pysyminen, tekisi mieli muistuttaa myös suomalaista opetushallintoa ja paikallisvirkamiehiä PISA-hypessään.
Onneksi meille on annettu toviksi sellainen väline kuin Lukuinto, opetus- ja kulttuuriministeriön kolmivuotinen ohjelma, joka tähtää lasten ja nuorten monipuolisten lukutaitojen kehittämiseen.
Läsrörelsen puhuu karskisti mutta ilmeisen tehokkain sanoin: heikko lukutaito heikentää demokratiaa!
Sillä, jonka kieli on kehittymätöntä, ei ole tasa-arvoista mahdollisuutta vaikuttaa elämäänsä. Kun näin käy yhä usemman kohdalla, kansanvallasta tulee harvainvaltaa.
Huoli painetusta sanasta ei ole vain kustantajien päänsärky. Sen pitäisi nipistää joka ohimoa.
Siksi ei sovikaan unohtaa, että myös aikuiseksi ehtineen lukutaitoa voidaan kohentaa.
Rovaniemeläinen kirjastovirkailija Esko Nousiainen on tehnyt pioneerityötä viemällä kirjallisuutta 16–30-vuotiaiden ulottuville. Sarjakuvaromaaneja, rokkareiden elämäkertoja, goottikauhua – kaikki se voi olla alkuna sille, että kieltä, omaa äidinkieltään, oppii ymmärtämään. Ja sen jälkeen vaikka Kelan kaavakkeita, Nousiainen tähdentää.
Mutta lähdetään pienimmistä kansalaisista, niistä jolle tarinan ääreen yhdessä pysähtyminen on merkki myös läheisyydestä ja turvasta.
Lukuinto yhdessä Suomen Vanhempainliiton kanssa näet haastaa miehet: isät, isäpuolet, isoisät. Heidän toivotaan tulevan isänpäivää edeltävällä viikolla lukevan aikuisen malleiksi päiväkoteihin ja kouluihin.
Siihen on kuukausi aikaa – ehditte, jätkät, raivata kalentereistanne yhden aamun tulevaisuudelle.