Yksityisen sosiaalipalvelualan lakot toteutuvat tietyissä yksityisissä päiväkodeissa ja hoivapalveluissa, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto Twitterissä. Sovittelussa ei päästy ratkaisuun tänään.
Yksityisissä päiväkodeissa kaksipäiväinen lakko kestää tämän viikon tiistain ja keskiviikon. Se koskee kaikkiaan viittä varhaiskasvatuksen alalla toimivaa yritystä, kerrotaan sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian tiedotteessa.
Niistä kolmella on toimintaa myös Pohjois-Suomessa. Sekä Pilke Päiväkodit Oy:lla että Touhula Varhaiskasvastus Oy:lla on Pohjois-Pohjanmaalla useita päiväkoteja. Lakon piiriin kuuluu myös Norlandia Suomi Oy, jolla on päiväkoti Kempeleessä.
Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo tiedotteessa, että lakon tavoitteena on kuroa kiinni yksityisen ja julkisen puolen palkkaeroa. Karsion mukaan työnantajien ehdotus kasvattaisi palkkaeroa yksityisen ja julkisen puolen välillä.
Sosiaalialalla julkisen puolen palkat ovat parempia kuin yksityisellä puolella.
Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa lakot alkavat huomenna ja päättyvät lauantaina. Lakot koskevat näinä päivinä alkavia työvuoroja. Lakkojen piirissä on muun muassa Attendon ja Esperi Caren yksiköitä. Palveluasumisen lakot eivät kohdistu Pohjois-Suomeen.
Työkiistan sovittelu jatkuu perjantaina. Ensi viikolle on annettu lisää lakkovaroituksia, jos sopua palkkakiistassa ei synny.