Viikon lo­puk­si: Vaikka met­sä­teol­li­suu­des­sa pu­hu­taan bio­tuot­teis­ta, Suo­mes­sa eletään yhä sel­lu­ai­kaa – met­sä­teol­li­suu­den eko­lo­gi­suu­des­ta on monia to­tuuk­sia

Suomelle edelleen tärkeä metsätalous puhuu suurella äänellä uudenlaisista biotuotteista, mutta metsävaltio Suomi elää yhä selluaikaa, kirjoittaa Petri Hakkarainen.

Joskus suomalaisen metsäteollisuuden alkuhämärissä puusta tehdyt hyödykkeet toivat yli 80 prosenttia vientituloistamme. Metsäalan osuus on pudonnut viidennekseen, mutta puu työllistää yhä merkittävästi: 60 000 saa ansionsa siitä suoraan ja 140 000 välillisesti.

Kirjoittaja on Kalevan toimittaja.
Kirjoittaja on Kalevan toimittaja.
Kuva: Kontiainen Jarmo

Satamanosturin koukussa heiluva suuri sanomalehtipaperirulla oli kymmenien vuosien ajan sitä uutiskuvaa, jolla kerrottiin Suomen viennin ylä- ja alamäistä. Jämsässä pyörivä maan viimeinen sanomalehtipaperikone aiotaan sulkea vuoden loppuun mennessä. Viimeinen koneesta ulos pyörähtävä paperirulla saa symboloida alan suurta murrosta.

Paino- ja kirjoituspaperin kysyntä laskee, mutta kartonkia tarvitaan yhä enemmän. Suomalainen puujaloste ei enää levitä painomusteelta tuoksuvaa uutista, vaan antaa pahvikääreen miljardille Kiinasta lähtevälle paketille. Nettikaupan kasvulle ei näy loppua.

Tuoreessa metsäsektorin suhdannekatsauksessa Luonnonvarakeskus arvelee, että kartonki nousee jo ensi vuonna viennin arvossa ohi paperin. Pahvin etumatkaa vauhdittaa merkittävästi Ouluun pian valmistuva kartonkikone.

Ympäristöarvojen painaessa kuluttajan valinnoissa yhä enemmän metsäteollisuus yrittää sopeutua tilanteeseen. Kun sellutehdas alkoi kuulostaa rumalta sanalta, keksittiin vihreitä ajatuksia synnyttävä biotuotetehdas.

Ympäristöluvan jo saaneella, mutta rahaa yhä etsivällä Kaicell Fibersillä oli jo esisopimus Kiinan valtiollisen tekstiiliteollisuusyhtymä CHTC:n kanssa. Paltamossa piti alkaa jalostaa kainuulaisesta puusta Arbron-kuitua viskoositeollisuuden raaka-aineeksi. Sitten Kiina- ja kuitupuheet hiljenivät. Nyt kerrotaan vain, että 600 000 vuotuisen sellutonnin sivuvirtojen ympärille olisi mahdollisuus rakentaa jotain bio-etuliitteistä.

Puusta voidaan tehdä vaikka minkälaista muovin korvaajaa, kemikaaleja ja jopa lääkkeitä. Todellisuudessa elämme yhä selluaikaa. Voidaan kysyä, onko metsävaltio Suomi selluinnossaan hukannut mahdollisuutensa ja joutuu pian seuraamaan kiinalaisten puuinnovaatiopatenttien maailmanvalloitusta.

Metsäteollisuutta ei kuitenkaan voi syyttää tavoitteiden puutteesta. Alan kolmen miljoonan tonnin vuotuiset hiilidioksidipäätöt aiotaan painaa kymmenesosaan. Nollapäästöistäkin puhutaan jo, ja myös hukkalämpö aiotaan kerätä talteen. Jos Paltamossa joskus keitellään sellua, onkin mielenkiintoista nähdä, lämmitetäänkö prosessihöyryillä muutakin kuin Oulujärveä.

Metsäteollisuus turvaa tavoitteissaan uusiutuvaan energiaan, ja EU:ssa on sovittu, että puubiomassa luokitellaan sellaiseksi. Kaikille meille puuta polttaville on kiusallista kuulla, ettei asia ole yksiselitteisesti näin. Ympäristöjärjestöt huomauttavat, että puun polttaminen energiaksi tuottaa 1,5 kertaa enemmän hiilidioksidia kuin kivihiili.

Suuri osa puustosta korjataan yhä nuorempana. Kuvassa ensiharvennusleimikon hakkuuta Kiimingissä.
Suuri osa puustosta korjataan yhä nuorempana. Kuvassa ensiharvennusleimikon hakkuuta Kiimingissä.
Kuva: Tiina Wallin

Jokainen voi kuitenkin valita tässäkin asiassa itseään miellyttävän totuuden, ja ihan kotimaisesta tutkijalausuntovalikoimasta. Siinä missä yksi professori kutsuu puun polton esittämistä hiilineutraalina itsepetokseksi, toinen oppinut selittää, että koska puun poltossa vapautuva hiili siirtyy takaisin puiden kasvuun, puu on ilmaston kannalta neutraali energian lähde.

Valitaanpa kumpi totuus vain, lämpömittari kertoo lahjomattomasti, missä mennään. Metsän ja luonnon asiantuntijapalveluita valtiolle tarjoava Tapio ja Ilmatieteen laitos muistuttivat äskettäin, että lämpötila nousee Suomessa kaksi kertaa enemmän kun maapallolla keskimäärin. Se kasvattaa roimasti metsätuhoriskiä. Kahtena viime vuonna kirjanpainajakuoriainen tuhosi Ruotsissa metsää enemmän kuin 60 edellisen vuoden aikana.

Muuttuvan ilmaston takia joudutaan nopeasti miettimään, mitä puuta metsissämme voi tulevaisuudessa kasvattaa. Jos maa ei jäädy ja sateet saadaan talvisinkin yhä enemmän vetenä, myös puun korjuu ja kuljetus ovat suurissa vaikeuksissa.

Tieto-Finlandialla palkittu Metsä meidän jälkeemme -kirja nostaa esiin näkökulmia, joista katsellen innokkain avohakkuiden kannattajakin voi ehkä nähdä metsän puilta. Metsäteollisuuden usein toistama sanoma, jonka mukaan metsiemme kasvu on suurempaa kuin koskaan näkyy uudessa valossa, kun kerrotaan, että alle kolme prosenttia metsistämme on luonnontilaisia.

Suomalainen aarniometsä -kirja puolestaan antaa perusteen huolelle, jonka mukaan hirsirakentajien tarvitsemaa jykevää tukkia ei tahdo enää Suomen metsistä löytyä.

80-vuotias mänty on teollisuuden mielestä korjuukelpoinen tukki, vaikka se on vasta kasvunsa alussa. 1850-luvun minimikokovaatimukset täyttävän tukin massaan tarvitaan neljä nykyisen tukin minimivaatimukset täyttävää puuta.

Metsä meidän jälkeemme -kirjassa kysytään metsäkeskustelun tärkein kysymys: ”Eikö jokaisella suomalaisella ole oikeus, ja velvollisuuskin, osallistua itseään koskeviin asioihin.”

Paitsi että sadat tuhannet suomalaiset omistavat metsää suoraan, me kaikki omistamme sitä valtion, kuntien ja seurakuntien kautta. Yhä useampi käyttää jokamiehenoikeuttaan ja hakee metsästä terveyttä ja voimaa. Metsä ja metsäkeskustelu kuuluvat kaikille.

Suomalaisen metsänomistajan keski-ikä on 62 vuotta. Vaikka metsä on yhä monelle taloudellinen turva, sillä nähdään jo olevan muutakin arvoa.

Pari vuotta sitten metsänomistajille tehty kysely kertoo, että lähes 80 prosenttia on valmis tinkimään metsätalouden kannattavuudesta luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Maisema-arvot, marjastus ja vesistöjen suojelu koetaan tavoitteiksi, joiden takia metsätilistä voidaan tinkiä.

Arvokkaan metsäalueen suojelusta voi saada myös rahaa. Nyt kaavaillaan järjestelmää, jossa metsänomistajalle maksettaisiin myös hiilensidonnasta.

Ilmasto kiittää, mutta metsäteollisuus on huolissaan: Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa arvioidaan, että jos metsänomistaja saisi metsän hiilivaraston suurentamisesta korvausta 50 euroa hiilitonnilta, optimaalinen hakkuiden määrä vähenisi Pohjois-Suomessa jopa 80 prosenttia.