Viikko-Kaleva

Hyvän tuulen lähettiläs

Kalevan uusi päätoimittaja Markku Mantila toi muuttokuormansa Ouluun tällä viikolla. Aluksi hän asuu vuokralla keskustassa. Talokaupoissa on menossa myyjän liehittely ja pankinjohtajan käännytys.
Viikko-Kaleva 28.2.2009 16:01
Ilkka Lappalainen

Kalevan apinalaatikkoon ilmestyi tänään uusi nimi: Markku Mantila, päätoimittaja. Apinalaatikko on toimittajien omaa kieltä ja tarkoittaa palstaa, jossa kerrotaan lehden vastuullisten tekijöiden nimet.

Kun Mantila kuusi vuotta, kaksi kuukautta ja risat sitten astui Vaasassa ilmestyvän Pohjalainen-lehden päätoimittajaksi, hän ei tuntenut Vaasaa eikä Vaasa häntä, kuten hän viimeisessä kolumnissaan Pohjalaisessa kirjoittaa. Voisi kuvitella, että tunnelma on nyt hieman samanlainen: hän ei tunne Oulua eikä Oulu häntä.

Hätä ei ole tämän näköinen. Kun vastaava tovi Oulussa on vierähtänyt, eiköhän Markku Mantila tunne Oulun ja Oulu hänet; kumpikin sekä hyvässä että pahassa.

Mantila tunnetaan eläväiseksi ja uteliaaksi. Diplomaattina hän on katsellut maailmaa muustakin kuin lapsuuden Peräseinäjoen ja aikuisuuden Vaasan vinkkelistä.

Jos perusmyönteisenä ihmisenä tunnettu Mantila tuli hyvin toimeen peruskielteisten turkulaisten kanssa, jotka puhuvat hyvistäkin asioista käyttäen kielteisiä sanankäänteitä, sekä ui hyvin pohjalaisen jääräpäisyyden ja Vaasan kaksikielisyyden ristiaallokossa, eiköhän hän pärjää näilläkin lakeuksilla.

Hyväntuulisuus lyö leimansa Markku Mantilaan. Se säteilee koko siihen ympäristöön, missä hän vaikuttaa. Kun hän onnistuu, silmät säihkyvät ja kasvot loistavat. Koko olemus viestii onnistumista.

Toimittajana Mantilaa pidetään ammattinsa taitavana ja ryhmätyöhön kykenevänä. Ulospäin vaikuttaa siltä, että hän on nauttinut siitä solistin roolista, joka hänellä on ollut kolumneja kirjoittavana päätoimittajana.

Mantila teki sivuloikan diplomatian saralle, kunnes palasi takaisin lehden tekoon. Kun hän lähti ulkoministeriön leipiin, työtoverit arvelivat, että hän pärjää niissäkin hommissa. Sosiaalinen kun on luonteeltaan, kaikki mahdollisuudet menestymiseen olivat olemassa. Mutta Mantila päätti toisin. Kun tarjoutui tilaisuus edetä toimittajan uralla, hän tarttui siihen.

Syrjähypystä diplomaatin tielle on ollut pelkästään hyötyä. Ilmiselvästi hän on jatkuvasti ollut hyvin informoitu ulkomaanasioista.

Aika Pohjalaisessa ei ollut helppo. Lehden levikki jatkoi laskuaan. Kun Markku Mantila otti vastaan päätoimittajuuden, ympärillä vallitsi vielä iänikuinen kissa-hiiri-leikki Seinäjoella ilmestyvän Ilkka-lehden kanssa. Mantila sai edellisten päätoimittajien jäljiltä perinnöksi vaikeita henkilösuhteita, jotka varjostivat myös hänen aikaansa.

Vuodet Pohjalaisessa toimivat Mantilalle oivana Siperian kouluna vaativampiin tehtäviin. Mantila on kestänyt paineet ja seisonut joukkojensa tukena tiukoissa paikoissa. Joskus on ammuttu yli, mutta tappion tieltä on osattu peruuttaa takaisin, jos tarve on vaatinut.

Mantilaa pidetään muutosjohtajana, muutoksen moottorina. Hän innostuu uusista asioista ja osaa innostaa muita. Joskus hän on kuitenkin niin hätäinen, että asioita joudutaan paikkaamaan jälkeenpäin. Mantila kuuntelee muita, vähintäänkin vaihtelevasti. Mutta sen, minkä hän päättää viedä toteutukseen asti, hän myös vie.

Mantilalla on kykyä sanoa, että asia on näin. Jos joku todistaa hyvin perustellusti, että asia ei olekaan niin kuin Mantila sanoo, tämä tuumii hetken ja toteaa sitten, että asiahan on juuri niin kuin sanoin eli juuri niin kuin tämä herra tai rouva tässä äsken todisti. Hän osaa kääntää takkinsa niin taitavasti, etteivät kaikki edes huomaa.

Pitkään Pohjalaisessa työskennelleet pitävät Mantilaa vuosikymmenten parhaana päätoimittajana. Mutta, ettei tämä tulisi liian ylpeäksi, pyydetään lehteen panemaan, että Mantila on yksi parhaimpien joukossa.

Pohjalaisen toimitusjohtaja sanoi Markku Mantilan läksiäistilaisuudessa pitämässään puheessa, että kun Mantila nyt vaihtaa taloa, hänen kannattaisi karsia tai ainakin vaihtaa noin 90 prosenttia vitseistään.

Huumori on Mantilan tavaramerkki ja tärkeä polttoaine. Se tekee hänestä erinomaisen seuraihmisen. Juttuvarasto on kuulemma ehtymätön.

Silti Mantilan ei tarvitse olla kaiken keskipisteenä. Hän osaa kuunnella. Ja se, mikä vanhoja alan ammattilaisia lämmittää, hän antaa työmiehen tehdä hommansa eikä häiritse turhanpäiväisyyksillä muiden työntekoa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

14:31
Kiiminkiläisestä Anita Korvasta kasvatettiin hiihtäjälupaus Kainuussa – Valmentaja: "Hän on oma, hyvä persoonansa. Hyvin suora ja rehellinen."
14:31
Akkuliikkeissä on vilinää Oulussa – "Enemmän kuin kymmenen autoa konepeltiä pystyssä pihalla"
13:58
Varastorakennuksessa ollut pakettiauto syttyi tuleen Sotkamossa
13:28
Henkilöauto törmäsi rekan perään Oulun Raksilassa
13:28
Anita Korva hiihti jälleen nuorten MM-pronssille: "Tähtäin on aikuisten sarjassa, mutta kivahan täällä on pärjätä"
13:20
Kymmenkunta vaalitilaisuutta osuu Rinteen sairausloman ajalle – Puoluesihteeri Rönnholm: Tilaisuuksien määrät lähtevät nousemaan vasta maaliskuun aikana
13:04
Suomessa kierrätettiin ennätysmäärä renkaita viime vuonna – Rengaskierrätys: "Kuopat teillä aiheuttavat helpommin vaurioita"
70
Oulun keskusta täyttyi ihmeellisistä vanhoista autoista kaikenlaista rojua katoillaan – hollantilainen porukka seikkailee Tanskan, Suomen, Ruotsin ja Norjan halki halpisautoilla
58
Sinun vuoro kysyä Kalevan vaalikoneessa – ehdokkaat Oulun vaalipiirin alueelta vastaavat
43
Kolmesataa hollantilaista halpisautoa hurautti Oulun kautta Ruotsiin – Tarkastiko poliisi enintään 500 euroa maksaneiden ajopelien kuntoa?
41
Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja euroja – Ministeri Lindström: "Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään"
26
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
20
Tyrnävä kokeilee palkattomia vapaita
15
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tehtävämäärissä huomattava kasvu – Riskienhallintapäällikkö: "Mitä ihmiset puuhastelevat lähtiessään töistä kotiin?"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

242 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kansan elintason romahduksen lähtölaukaus

No jos se 80-luku oli niin kultaista aikaa, niin mietitäänpä hetki mitä nyt pitäisi sitten tehdä? Miten se työttömyys ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image