Viihde

Tv-kisaan täysin pystymetsästä mutta tanssiin heittäytyen

Tanssipari Maria Jungner ja Aleksi Seppänen Tanssi tähtien kanssa -ohjelman kilpailijoiden julkistamistilaisuudessa Helsingissä. KUVA: Mikko Stig
Viihde 17.8.2010 17:53
STT, PERTTI MATTILA
Maria Jungner myöntää, että hänen tuore pestinsä koetteli uskallusta. "Vain häävalssin" tanssinut Yleisradion tv-kuuluttaja lähti täysin pystymetsästä mukaan MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -kisaan.

"Tanssi on minulle aivan uusi asia. Päätin silti lähteä mukaan, koska olen aina halunnut oppia tanssimaan. Mutta on myönnettävä, että tässä voi lentää sekä fyysisesti että henkisesti pahasti turvalleen", Jungner aprikoi nauraen.

Vuoden 2009 tv-tanssikisaan osallistui pariskunta Rosa Meriläinen ja Simo Frangén. Jungnerin siippa, poliitikoksi Ylen ykköspomon paikalta siirtynyt Mikael Jungner ei kuitenkaan ole mukana tämän syksyn tv-mittelössä.

"Ehkä olisi ollut hauskaa kisata häntä vastaan, mutta Mikael ei olisi töiltään ehtinyt. Tämä tanssikisa vie paljon aikaa. Ehkä myös perhe-elämälle on ehtimisen kannalta hyvä, että molemmat eivät ole mukana."

Kuuluttaja askeltaa Maikkarin ohjelmaan tanssiparinaan Aleksi Seppänen. Kavaljeeri on aiemmin luotsannut tv-kisan voittoon yhden tähtioppilaansa, Mariko Pajalahden.

"Minusta juuri Mariko on ollut tämän kisan historian ykkösonnistuja. Hän muuntautui kisan kuluessa aika täysin, rokkarista kuoriutui tyylikäs tanssija", Jungner kumartaa.

Temperamentilla ja ruutukokemuksella

Maria Jungner toivoo pariltaan rohkaisua heittäytymiseen, ajatuksena "anna palaa, jos mokaat niin mokaa täysillä".

"Haluaisin päästä tässä kisassa leikkimään ja heittäytymään, mitä en työssäni voi tehdä. Olen aika temperamenttinen tyyppi, joten tulisemmat tanssit voisivat olla minulle luontevampia."

Vaikka tuleva kisaaja ei ole tanssia aiemmin harrastanut, hän tunnustautuu Hollywoodin musikaalien suureksi ihailijaksi.

"Olen pikkulikasta asti ihaillut Fred Astairea, Ginger Rogersia ja varsinkin Gene Kellyn uskomattomia koreografioita. Esimerkiksi Hollywood-musikaali Iskelmäkaruselli on uskomattoman kaunis. Sitä henkeä kun saisi myös tähän kilpailuun."

Jungnerin mukaan tv-kisaryhmässä onkin yhteen hiileen puhaltamisen tunnelma, vaikka kyse on pudotuspelistä. Omaksi valtikseen Maria Jungner arvioi vankan tv-kokemuksen.

"Kameroiden eteen menossa tai suorassa lähetyksessä ei ole minulle ainakaan mitään erikoista. En arkaile kameroita ja uskoakseni pystyn olemaan niiden edessä aika luonteva."

Miksi tanssikisat ruudussa päällekkäin?

Työstään johtuen Jungner joutui kysymään Yleisradiolta luvan lähteä kilpailijakanavan tv-sarjaan.

"TV1:n kanavapäällikkö sanoi, että tanssi on niin ihana harrastus, että menet ilman muuta mukaan. Maikkari kannustaa tässä ohjelmassa ihmisiä tekemään uusia aluevaltauksia. Sitä kaipaisi joskus vähän enemmän omankin yhtiöni toimintaan."

Maria Jungner lähtee tanssimaan ajatuksella, että mittelöstä jää lopulta myös jotain takataskuun.

"Toivon löytäväni nyt pysyvän tanssiharrasteen, koska se on iloinen tapa liikkua."

Tämän syksyn Tanssii tähtien kanssa -kisalle tulee tv-ruutuihin kilpailija. Nelonen lähettää oman tanssikisansa nimeltä Dance.

"Nelosen ohjelmasarjassa kilpailevat tanssin ammattiosaajat, meidän kisassamme aloittelijat. Vaikka kisoilla onkin siis osin eri yleisö, ei ole kovin katsojaystävällistä, jos ne osuvat ruudussa samaan aikaan", Jungner linjaa.

MTV3:n ja Nelosen tanssikisat nähdään molemmat sunnuntai-iltaisin, ja katsojien kannalta valitettavasti lähetykset osuvat suuren osan syksystä osin päällekkäin.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

15:32
Oulun viestintäjohtajan virasta kilpailee enää kolme hakijaa – Päivi Laajala tekee päätöksensä helmikuussa
14:58
Kreikan parlamentti valmistautuu jännittävään äänestykseen Makedonian nimestä
14:57
Kolmatta kertaa nuorten MM-pronssille hiihtänyt Anita Korva: "En olisi pari kuukautta sitten uskonut"
14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
69
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
55
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
54
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
37
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
33
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
26
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

249 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image