Viihde

Tiina Ruuska laulaa ja kokkaa

Kokkaava laulaja. Musiikki ja ruoanlaitto ovat ensi perjantaina Oulun Foxiassa esiintyvän Tiina Ruuskan veressä.
Viihde 7.1.2004 0:00
Arto Kiuru
Tiina Ruuska yhdistää työssään laulamisen ja kokkailun. Muuramelaissyntyinen laulajatar keikkailee ahkeraan ja haaveilee omasta ravintolasta. Vuosi 2004 ei juuri muuta nykyisin Vesangalla asuvan 33-vuotiaan laulajattaren rutiineja.

Mäntyharjun Mäntymotellissa vuotensa Rosette-yhtyeensä kanssa päättänyt laulaja uskoo, että keikkoja on alkaneenakin vuonna riittävästi. Vuoden vaihtumista Ruuska kertoo tahdittaneensa hieman puolikuntoisena.

"Vaikka lauloin kuumeen kourissa, oli ilta kaikkinensa silti onnistunut", Ruuska hymyilee.

Uusia kujeita on myös luvassa. Ruuska miettii omien laulujen tekemistä ja kertoo, että hän tulee tekemään 2004 aikana varsinaisten bändikeikkojen lisäksi myös pienimuotoisia duoesiintymisiä.

"Yritän tehdä omia lauluja ja harjoitella aktiivisemmin saksofonin soittoa niin, että voisin ottaa sen taas mukaan keikoilleni."



Laulava kokki


Ruuska on varsinaisen leipätyönsä ohella tehnyt viihdytyskeikkoja "laulavana kokkina". Ohjelmakokonaisuuden ideana on ollut yhdistää musiikkia ja ruuanlaittoa leppoisassa ilmapiirissä.

Palaute on suurtalous- ja ravintolakokiksi opiskelleen Ruuskan mukaan ollut sen verran palkitsevaa, että hän haluaa kehittää ideaa eteenpäin.

"Olen toivonut jo pitkään, että pääsisin jossain vaiheessa yhdistämään musiikkia ja ruuanlaittoa. Idea laulavasta kokista oli yksi tapa toteuttaa tuo haave."

Kymmenisen vuotta aktiivisesti Suomen tanssipaikkoja kiertänyt Ruuska pitää iskelmälaulajan ja kokin pestiä samanlaisina.

Vuonna 1995 Jyväskylässä järjestetyn Lavatähti-iskelmälaulukilpailun voiton kautta tanssikansan tietoisuuteen pongahtanut laulajatar piti kyökin puolelta ammattilaulajaksi siirtymistä aluksi pienenä shokkina.

"Kokin ja iskelmälaulajan ammatit ovat hyvin samanlaisia. Ne vaativat asiakaspalveluhenkisyyttä, taiteellistä silmää ja sitä, että artistin on molemmissa ammateissa oltava altis kritiikille."



Musiikki veressä


Ruuska kertoo, että hän teki ensimmäiset keikkansa 1990-luvun alussa. Silloin häntä säestivät osalla keikoista myös oma isä ja veli.

Ensimmäisiin laulukilpailuihinsa Ruuska kertoo menneensä vanhempiensa ylenpalttisesta kannustuksesta tuohtuneena. "Vaikka menestystä ei heti tullutkaan, innostuin asiasta niin, että perustin oman tanssiorkesterin."

Kymmenen vuoden työn tuloksena Ruuska on oppinut muokkaamaan ohjelmistonsa kullekin tanssipaikalle sopivaksi.Hän kokee, että yleisöt ovat erilaisia eri puolella maata.

"Paikoilla on eri vaatimustasoja, ja ohjelmisto täytyy osata muokata tanssitaitoiselle yleisölle sopivaksi. Olen saanut sinnikkäällä työllä ja pitkäjänteisellä tekemisellä itselleni vakaan tanssittajan aseman, ja koen voittaneeni yleisön puolelleni hitaasti ja varmasti."

Ruuska on monilla keikoillaan soittanut myös saksofonia. Hän kertoo innostuneensa soittimen aistikkaasta olemuksesta ja huomanneensa, että sitä soittamalla hän voi kehittää hyvin myös laulajan vaatimaa hengitystekniikkaa.

"Ihmiset ovat jo kyselleet, että minne olen torveni jättänyt, mutta kuluvan vuoden aikana otan sen taas mukaan keikoilleni. Yleisö yllättyy positiivisesti aina, kun kaivan sen esiin."



Ruuanlaitto on taidetta


Ruuanlaittoa Ruuska pitää yhtenä taiteen lajina. "Toiset luovat käsillään tauluja ja veistoksia, minä tykkään luoda uusia reseptejä ja valmistaa niistä herkullisia ruokia ihmisten nauttittaviksi. Haaveena olisi perustaa joskus oma, pieni ja sievä ruokaravintola ja kirjoittaa musiikkiväritteinen keittokirja."

Ruuska kertoo että keikoilla syötyjen ravintolaruokien jälkeen rehellinen kotiruoka maistuu aina hyvältä. Hänen lempiruokansa ovat perinteisiä suomalaisia.

Laulajatar tunnustaa hakevansa ruuanlaittoon ideoita niin Kokkisodasta kuin lennokkaan brittikokki Jamie Oliverin tähdittämästä Alaston kokki -sarjasta.

"Haen ohjelmista lähinnä ideoita ja sovellan niitä omaan ruoanlaittooni. Mielikuvituksen käyttö on ruokaa tehdessä aina välttämätöntä."

Tiina Ruuska tekee Pohjois-Suomessa tammikuussa kourallisen keikkoja. Torstaina hän laulaa Kittilässä, perjantaina Oulussa ja lauantaina Kalajoella. Kuun lopussa hän keikkailee Levillä, Kuusamossa ja Torniossa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Olen halannut häntä Kaavilla Sivakan tanssilavalla joskus vuonna 95. Ostin silloin c-kasetin. Kaipaan häntä. Ihana ihminen. Itsekkin soittelen eri instrumentteja. Rauha hänelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:02
"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo rovaniemeläinen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi Tilaajille
14:26
Kuninkaita kaatui shakkiturnauksessa Oulun pääkirjastossa – nopea shakkipeli kestää kymmenestä minuutista alle tuntiin
14:21
Auto törmäsi hitaassa vauhdissa rakennuksen seinään Tornion keskustassa, vahingot jäivät pieniksi
14:00
Pompeiji on yhä tutkijoiden aarreaitta, joka välittää tietoa modernista ja naisia arvostavasta yhteiskunnasta – Ria Berg löysi muinaisesta lyhdystä tekstiviestin menneisyydestä Tilaajille
13:47
Ilmatieteen laitos varoittaa: Ajokeli muuttuu iltapäivällä huonoksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – taivaalta tulee lunta ja räntää
12:57
Nuoria houkutellaan suomalais-ugrilaisten kielten pariin somessa – 22-vuotias udmurtti Anastasiya Ivanova laulaa Instagramissa omalla kielellään
12:56
Kaupunginojan pinnalta löytyi öljyä Raksilassa, pelastuslaitos selvittää tilannetta ja aineen alkuperää
31
Analyysi: Anne Berner-shown jälkeen uusi hallitus painoi junaliikenteen kilpailukuvioissa jarrua – yltiövapaa markkinatalous on vasemmistolle kauhistus
30
Y-sukupolvi odottaa esimieheltä kahdenkeskisiä keskusteluja – "Milleniaalit haluavat mennä eteenpäin osaamisessaan, tavoitteet ovat heille tärkeitä"
25
Erilliset tuvat voivat vaikeuttaa naisten aselajin valintaa ja katkaista tiedonkulun – Varusmiehet kannattavat yhteistupia, koska nyt tutustuminen on hankalaa
25
Omistaja yllätti autoonsa murtautuneen miehen ja huitoi tätä kepillä Rovaniemellä – murtautuja ja auton omistaja otettiin kiinni
18
Korkein oikeus kumosi Pelson vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi
15
Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen
10
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Ranuan ja Posion kunnissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pelottava ihminen?

Joidenkin mielestä ihminen, jota ei voi höynäyttää ja sanoo suoraan, kuin asiat on, ovat pelottavia, minusta loistavia i... Lue lisää...
tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image