Viihde

Saara Aalto virittäytyy jo lauantain X Factor -koitokseen

Saara Aalto toivoo, että joku oikea ihminen bongaisi hänet ja haluaisi tehdä yhteistyötä. Voitto ei ole tärkeintä, vaan se, mitä Britannian X Factor voi poikia. KUVA: Ville Paul Paasimaa
Viihde 10.10.2016 13:52 | Päivitetty 29.11.2017 6:40
STT

Britannian X Factor -kilpailussa on nyt jäljellä kymmenen esiintyjää, jotka ovat estradilla taas ensi lauantaina. Teemana on motown.

Suomalaiskilpailija Saara Aallon mukaan harjoitustahti kovenee kisan edetessä: nyt seuraavan kappaleen opettelemiseen on vain muutama päivä aikaa. Se ei kuitenkaan huoleta Aaltoa.

- Minun vahvuuteni on se, että olen tehnyt tosi paljon eri genrejä, että siinä mielessä luotan itseeni. Minä opin tosi nopeasti ja uskon, että kokemus alkaa nyt näkyä tässä, Aalto sanoo STT:lle.

Aalto valmistautuu lauantaihin paitsi treenaamalla kappalettaan, myös huolehtimalla terveydestään.

- Toivoisin, että saisin nukkua vähän enemmän. Aivot ihan sauhuaa suorastaan, niin olen ihan poikki iltaisin.

Aalto on tyytyväinen siihen, mihin asti hän on päässyt, vaikka putoaisi jo ensi viikonloppuna kisasta. Tärkeintä on antaa yleisölle hyvä show joka viikko.

- Tämä on minulle jo voitto, ja jokainen esitys on vain plussaa. Mutta jos minua ei äänestetä, niin en halua, että se johtuu siitä, että esitykseni olisi jotenkin huono.

Aalto lauloi viime lauantain lähetyksessä Frozen-elokuvan Let it go -tunnuskappaleen, ja tuomarit ihastuivat esitykseen. Aalto jäi kuitenkin kahden vähiten yleisöääniä saaneiden joukkoon. Tuomarit päättivät kuitenkin pitää Aallon vielä mukana kisassa, kun tämä esitti pudotuspelissä Sian Alive-hittikappaleen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ei kiinnosta pätkääkään nämä x-faktorit ja talentit mutta sen tiedän varmuudella, että näissä on sovittu jo käsikirjoitusvaiheessa kuka pärjää ja kuka ei. Homma on täysin teatteria ja näissä ei haeta taitavinta ja parasta laulajaa vaan kiinnostavinta persoonaa vaikka joskus käy niin, että kaikki on samassa paketissa. Saara Aalto suomesta ei tule voittamaan vaikka hän on ilmeisesti taitava esiintyjä ja osaa ehkä hieman laulaakkin mutta hän tulee suomesta, joka on jossain periferiassa kun Lontoosta Lontooksi katsotaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Arpoivat Motown klassikoita kaikille laulettavaksi ensi lauantaina.
Hyvia vinkkeja toisessa kommentointihaarassa esiintymiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä hyvä, tyttöä vain jännittää kun tahtoo suureen maailmaan. mutta ei se huutamalla tule. toivotan onnea ja menestystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnea ja menestystä Saaralle jatkossakin, riippumatta siitä jatkaako kisassa!
Toivon hänelle kaikkea hyvää vaikka tykkäänkin toisenlaisesta musasta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saaran voitto on kuin Turhapuron lottovoitto, välillä tuntuu, että on voittanu, välillä taas voitosta ei ole tietoakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ja sitten tapahtuukin putoominen varmaa tietoo

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

118
Sirkkaleipää leivotaan nyt myös Oulussa – Fazerin sirkkajauho tulee Hollannista, koska kotimainen hyönteistuotanto ei riitä
79
Joka kymmenes työtön aktivoitui, kun aktiivimalli leikkasi etuutta, kertoo Kela
52
Aftonbladet: Ruotsissa pidätetty autojen tuhopoltoista epäiltyjä
49
Nuorten maailmantuska voi synnyttää uuden luonnonsuojelubuumin: "Ilmastonmuutos on vaarallisempi kuin ydinsota"
42
Uusi pienpanimotuotteisiin erikoistunut pub avataan Rotuaarille perjantaina – Mallaskellari haluaa laajentaa Oulun oluttarjontaa
34
Myllytullin entinen Oulun seudun ammattiopiston kortteli uusiutuu täysin - suurin osa rakennuksista puretaan ja tilalle nousee asuin-, liike- ja toimistorakennuksia
33
Uusi taksilaki voi tuoda ongelmia koulutakseihin – harvaan asutuilla alueilla kela-kyytien ajo saattaa houkutella yrittäjää enemmän

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

kallis maahaanmuutto?

On hyvä muistaa se, että Suomi käyttää yli 11 miljardia euroa vuodessa ulkomaalaisiin, jotka elävät sosiaalietuuksilla. ... Lue lisää...
jokavuotiset menot

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image