Viihde

Pasi Kovalainen jatkaa pelaamista omaan pussiinsa Sipoon herttuana

Pasi Kovalaisen (Kari Hietalahti) keskittyy omaan etuunsa myös Sipoon herttuan toisella kaudella. Keinot eivät ole aina lain valoisalla puolella.
Viihde 13.11.2019 7:00
Tiina Vuorimäki

Sipoon herttua

★ ★ ★ ★ Onneksi kuntavaalit eivät ole ihan vielä, niin likaisen kuva Sipoon herttua antaa päätöksenteosta liikemies Pasi Kovalaisen kotikunnassa. Sulle-mulle-jakoa käyvät etenkin Kovalainen (Kari Hietalahti) ja kunnanjohtaja Pirkko Haavisto (Miitta Sorvali).

Molemmat ovat hyytävän lipeviä rooleissaan.

Kari Hietalahti on Pasi Kovalaisena ulkoisesti vähän nallemainen, mutta sisäisesti jäätävä. Hän on itsekeskeinen ja ahne, eikä näe kuin omat tarpeensa ja halunsa.

Onneksi musta huumori keventää menoa.

Käsikirjoituksen Sipoon herttuaan on tehnyt Atte Järvinen, joka käsittelee samantyyppistä miestä myös Sunnuntailounaassa.

Hietalahti on tehnyt viime vuosina monenlaisia televisiosarjarooleja, muun muassa hän on Robassa ylikonstaapeli Arto Mäkelä. Aivan toisenlainen hahmo Hietalahti on Jarina lapsille tarkoitetuissa Jarissa ja Karissa sekä Jarin ja Karin kesälomassa.

Monista televisiorooleistaan tunnettu Miitta Sorvali on nähty muun muassa Yle Leaksissa ja Kaikki äitini, kaikki tyttäreni -teatterikiertueella eri puolilla Suomea.

Komediasarjan toisen kauden ohjaaja on Antti Heikki Pesonen. Ensimmäiseltä kaudelta tutut henkilöt ovat mukana: Salla Rusi (Pirjo Heikkilä), Kalle Mahonen (Riku Nieminen), Jaana Kovalainen (Mari Perankoski) ja Tapani Maskula (Ville Myllyrinne).

Sarja alkaa sen luonnetta kuvaavasti. Kovalainen on juristinsa Jani Gustafssonin (Pekka Strang) kanssa venäläisten pieksettävänä. Kovalainen huutaa ja haukkuu, Gustafsson uikuttaa.

Sipoon herttuan jaksot 1 – 4 julkaistaan Elisa Viihteen Aitio-suoratoistopalvelussa tänään keskiviikkona, jaksot 5 – 8 viikon kuluttua keskiviikkona 20.11.

Elisa Viihde keskiviikkona 13.11.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

10:34
Eduskuntaryhmät vastaavat Rinteen kysymyksiin tänään – pääministeriehdokkaasta päätös sunnuntaina
9:36
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
9:00
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin
9:00
Hiljaiseloa tragedian jälkeen – Melina-tyttären tapaturmainen kuolema järkytti oululaisen mestaripainijan Mikael Lindgrenin, 50, elämän perusrakenteita: "Suru on arjessa edelleen läsnä" Tilaajille
8:00
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
8:00
”Kävin kahdesti käsiksi lapseeni” – Työssään muita auttava äiti olisi kaivannut nopeampaa apua, kun suhde murrosikäisen tyttären kanssa meni solmuun Tilaajille
8:00
Harri Virtanen menestyi urallaan, mutta oli kuin romahtamaisillaan: Traumatisoitunut ihminen sabotoi tahtomattaan elämäänsä – siitäkin voi selvitä Tilaajille
16
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
11
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
10
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
8
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
4
Oululaiset koululaiset suunnittelivat ja tekivät kirjailija Katariina Vuoren korut Linnan juhliin – "Olisi ollut ihanaa ottaa heidät mukaan"
4
Puolustuskyvytön pieksettiin Raahessa – Hovioikeus ei pitänyt pahoinpitelyä törkeänä
3
Onko sinulla sanottavaa Kalevalasta? Lukupiiri puhuu muinaiseepoksesta kaksi tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image