Viihde

Päivän leffavinkit: Avioparin intiimi video karkaa maailmalle – Sex Tape osoittaa, miten vaikea on tehdä hyvää seksikomediaa

Jay (Jason Segel) ja Annie (Cameron Diaz) hakevat vipinää avioelämäänsä, mutta seksivideo päätyy aivan vääriin käsiin Sex tape -elokuvassa. KUVA: Claire Folger
Viihde 17.11.2019 7:00
Pekka Eronen

Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta tv-elokuvaa.

Sex Tape – kadonneen videon metsästys

★★ Seksi on iloinen asia, jota iso osa luomakuntaa harrastaa isommin ihmettelemättä. Hyvää seksikomediaa on kuitenkin hämmästyttävän vaikeata tehdä. Monen väkinäisen ja nolohkon yrityksen jatkeeksi asettuu myös Jake Kasdanin ohjaama kohellus, jossa avioparin intiimi kotivideo lähtee pilvipalvelun kautta muidenkin ihmeteltäväksi. Cameron Diaz ja Jason Segel tsemppaavat alikirjoitetuissa rooleissa parhaansa mukaan. Ensiesitys. (USA 2014)

Sub sunnuntai 17.11. klo 21.00

Up – kohti korkeuksia

★★★★★ Pixarin animaatioseikkailu on yksi parhaista lajissaan – ja lennokkain ainakin. Harmaahapsisen, äreän ja melkein kahdeksankymppisen Carlin kotitalo nimittäin kohoaa taivaalle ilmapallojen nostamana. Sukupolvet kohtaavat, kun kohti horisonttia ja tutkimattomia maailmankolkkia sattuu lähtemään myös nuori partiopoika Russell. Amerikan omalle mielensäpahoittajalle antoi äänen liki parin sadan sivuroolin konkari Ed Asner. (USA 2009)

Nelonen sunnuntai 17.11. klo 16.30

Fifty Shades Darker

★ Fifty Shades of Grey -elokuvan pikkutuhmat alistamisleikit saivat jatkoa kaamosaikaan sopivalla otsikolla. Jos on Subin Sex Tape -komedialla vaikeuksia suhtautua luontevasti seksuaalisuuteen, tuntuu tämän elokuvan ”housut jalassa” -erotiikka vieläkin vaivalloisemmalta. Juoni hölskyy kuin puolukka ropposessa, mutta kaihoava Christian (Jamie Dornan) yrittää valloittaa kaunista Anastasiaa (Dakota Johnson) elämäänsä. Ensiesitys. (USA 2017)

TV5 sunnuntai 17.11. klo 21.00

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

10:34
Eduskuntaryhmät vastaavat Rinteen kysymyksiin tänään – pääministeriehdokkaasta päätös sunnuntaina
9:36
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
9:00
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin
9:00
Hiljaiseloa tragedian jälkeen – Melina-tyttären tapaturmainen kuolema järkytti oululaisen mestaripainijan Mikael Lindgrenin, 50, elämän perusrakenteita: "Suru on arjessa edelleen läsnä" Tilaajille
8:00
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
8:00
”Kävin kahdesti käsiksi lapseeni” – Työssään muita auttava äiti olisi kaivannut nopeampaa apua, kun suhde murrosikäisen tyttären kanssa meni solmuun Tilaajille
8:00
Harri Virtanen menestyi urallaan, mutta oli kuin romahtamaisillaan: Traumatisoitunut ihminen sabotoi tahtomattaan elämäänsä – siitäkin voi selvitä Tilaajille
15
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
11
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
9
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
8
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
4
Oululaiset koululaiset suunnittelivat ja tekivät kirjailija Katariina Vuoren korut Linnan juhliin – "Olisi ollut ihanaa ottaa heidät mukaan"
4
Puolustuskyvytön pieksettiin Raahessa – Hovioikeus ei pitänyt pahoinpitelyä törkeänä
3
Onko sinulla sanottavaa Kalevalasta? Lukupiiri puhuu muinaiseepoksesta kaksi tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

223 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image