Viihde

Onko Suomen yleisurheilun laaja-alaisuuden syy vuo­sit­tai­ses­sa maaottelussa? – Ruotsi-ottelussa kyse on voittamisesta

Kimmo Porttila ja Jussi Eskola ovat tottuneet tekemään yhteistyötä urheiluselostajina. Viime vuonna he olivat EM-kisoissa Berliinissä. Ruotsi-ottelunkin työnjako on sovittu helposti ja sopuisasti.
Viihde 24.8.2019 7:00
Tiina Vuorimäki

Suomi ja Ruotsi kilpailevat jälleen, kumpi on parempi maa yleisurheilussa. Jussi Eskola ja Kimmo Porttila selostavat kisatapahtumat Tukholman olympiastadionilta sekä lauantaina että sunnuntaina.

– Molempina päivinä kannattaa katsoa koko lähetys, Porttila ja Eskola sanovat.

Perusteluna on viime vuoden kilpailu Tampereella Ratinassa. Suomen miehet käänsivät pisteet voittoisiksi maaottelun viimeisenä päivänä viimeisessä lajissa. Miehet voittivat Ruotsin pistein 206 – 202. Naiset hävisivät 194 – 216.

– En nostaisi yksittäistä urheilijaa, vaan jokaisessa lajissa on jännitystä – mitä tahansa voi sattua, Eskola sanoo.

Molemmat näkevät, että Suomen ja myös Ruotsin laaja-alaisuus yleisurheilussa johtuu myös maiden välisestä vuosittaisesta maaottelusta.

Rakkaan vihollisen voittamiseksi tarvitaan kaikkia lajeja, siksi ei kannata keskittyä vain muutamaan.

Vuosittain järjestettävä kisa oli ensimmäisen kerran vuonna 1925. Nykyinen maaotteluperinne alkoi tauon jälkeen vuonna 1945. Naiset tulivat mukaan vuonna 1951.

– Yleisöstä näkee, että katsomossa ollaan tosissaan. Kyse on voittamisesta, Porttila sanoo.

– Suomalainen näkökulma korostuu selostamossa, koska katsojia kiinnostaa, miten kotimaan urheilijoille käy, Eskola sanoo.

Menestys Tukholmassa voi tuoda urheilijalla pääsyn Dohan yleisurheilun MM-kisajoukkueseen. Dohassa aloitetaan 28. syyskuuta.

Yli seitsemän tuntia

Yle lähettää Tukholmasta yli seitsemän tuntia suoraa lähetystä. Sunnuntaina lähetys alkaa TV2:lla klo 14.20.

Television lisäksi kilpailua voi seurata Yle Puheelta lauantaina kello 17.25 alkaen ja sunnuntaina 14.25 – 20.30.

Yleisurheilun Ruotsi-ottelu TV2 lauantai 24.8. klo 17.20, TV1 klo 19.10 ja 20.45. Sunnuntai 25.8. TV2 klo 14.25.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

13:28
Oikeusasiamies: Poliisin virkamerkit loukkaavat kielten yhdenvertaisuutta – polis lukee pienemmällä kuin poliisi
12:46
Arvio: Kaikki saavat kimaltaa tavallaan – hienovaraisesti Louna-Tuuli Luukka kiteyttää muunsukupuolisten ja transihmisten tarinat seikkailuhenkisiksi dinosaurusfaabeleiksi
12:23
Seppo-koira valittiin Hyvän mielen lähettilääksi – "Pienistä asioista nauttiminen on tie onneen"
12:17
Pororikas Johan Aslak Labba ei ymmärrä "nuorten kiihkoa" eikä "lukeneiden riitelyä" saamelaisten sorrosta: "Asuntolassahan oli herrojen oltavat" Tilaajille
12:02
Hirvi putosi jäihin Kuhmon Nuolijärvellä – eläin pääsi pälkähästä ennen kuin pelastuslaitos ehti paikalle
11:47
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri haluaa reaaliaikaisen seurannan antibioottien kulutukseen – ”Toivomme, että se olisi valtakunnallinen hanke"
11:25
Postialan lakko jatkuu, sähköliitto tukilakkoon – Palta olisi hyväksynyt sopimuksen: "Olemme tulleet vastaan keskeisissä riitakysymyksissä"
56
Postialan lakko jatkuu, sähköliitto tukilakkoon – Palta olisi hyväksynyt sopimuksen: "Olemme tulleet vastaan keskeisissä riitakysymyksissä"
55
Oulun kaupunki jakaa 2000 lamppua pyöräilijöille – tempaus on osa valtakunnallista Pyöräilytalvi-viikkoa
45
Kaupunginhallitus päätti: Linnanmaan uimahallin rakentaminen aloitetaan jo ensi vuonna
41
IMF:ltä tylyt terveiset Suomen velkaantumisesta: Rinteen hallituksen tavoite ei toteudu, dieselin ja turpeen veroalet pois tai muita säästötoimia
24
Huuhkajat päätti EM-karsinnat tappioon, Kreikka voitti 2-1 – häviö tietää paikkaa arvonnan neloskorissa
22
Oulun yliopistokampus toimiva nykyisellään – mikä on se malli, johon visio yliopistosta keskustassa perustuu? Lukijalta
20
Led-valo kertoo, milloin suihkun käyttö kannattaa lopettaa – oululaisyritys kehitti suihkuvahdin, joka saa tarvitsemansa energian virtaavasta vedestä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä oleva lumi tamppautuu liukkaaksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

253 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

YLIMIELINEN P ORPO

Päinvastoin koko keskustelussa Orpo vakuutti paremmalla asiantuntemuksellaan. Lue lisää...
Järjen käyttö ennenk...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.11.

Fingerpori

19.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image