Viihde

Kul­lan­huuh­to­ja teki biisin tes­ta­men­tik­seen

Ilkka Alanko huuhtoo nyt elämän virrasta uusia hippuja musaansa. "Soolouralle lähtö oli pelottava, mutta vapauttava päätös," hän sanoo.
Viihde 5.11.2009 9:18
Rent a report
Tiistaina Kuorosota-ohjelman artistiksi valittu Ilkka Alanko oli Neljä Ruusua -yhtyeen keulakuva 25 vuotta. Nyt muusikko kokeilee omia siipiään.

Päätös soolourasta ei ollut helppo.

"Mielestäni nyt oli oikea aika laittaa bändi telakalle, kun kipinä ei ollut enää sama. Kone ei enää pyörinyt samaan tahtiin ja homma rupesi yskimään. Välillä minä kahlitsin bändiä ja päinvastoin, mutta paluuta ei ole luvassa", Alanko kertoo päätöksestään.

Neljän Ruusun aikoina pop-musiikin tekijöitä pidettiin omituisina heppuina, mutta nyt tilanne on toisin. Vuosien varrella popkulttuuri on onnistunut luomaan trendi-ilmiöitä ja siitä on tullut hyväksyttävää musiikkia.

"Popkulttuuri on muuttunut urani aikana paljon. 1980-luvulla aito rock oli kova sana. Pop oli jotenkin liian rentoa ja romanttista. Silloin olisi pitänyt pelata lätkää, futista ja olla kavereiden kanssa", Alanko vertaa.

"Nyt kaikissa paikoissa soitetaan poppia ja se on in-ilmiö. Varsinkin jos on vielä oma bändi. Mun nuoruuden aikaan hommat olivat kokonaan toisin", Alanko muistelee.

Marraskuun 21. päivä 40 vuotta täyttävä muusikko aloitti viulun soiton nelivuotiaana ja siirtyi sitten klarinettiin ja käyrätorveen. Hän myöntää, että sooloura tuntui alkuun pelottavalta. Päätöstään Alanko ei kuitenkaan kadu.

"Ruusujen menestyminen perustui biisien sanoihin ja neljään persoonaan. Soolourallani saan tehdä täysin mitä haluan, mutta onhan tämä myös aika yksinäistä. Muutaman kerran biisejä tehdessäni kaipaisin jätkien mielipiteitä, kun kappaleet hieman kuulostivat Ruusujen menolta", muusikko kertoo.

Elokuussa Alanko julkaisi Elektra-levynsä, joka syntyi tuottajaguru Rake Eskolinin kanssa. Levyltä löytyy hyvin paljon 1980-lukulaista tunnelmaa ja koneellista discopoppia.

"Olen aina halunnut tehdä konepoppia. Levy on näköiseni sielunmaisema kaupungista ja omasta elämästäni. Synkästä ja vaikeasta persoonasta löytyi energisiä ja aurinkoisia puolia", poppari nauraa.

Vuonna 2006 Alanko astui avioon pitkäaikaisen tyttöystävänsä Tessan kanssa ja nyt perheessä on kaksi lasta.

"Perheen ja lapsien myötä olen oppinut uusia arvoja elämästä. Nämä elämänkokemukset ovat vaikuttaneet tietysti myös biisien syntyyn."

"Kullanhuuhtoja-biisistä toivon, että se lauletaan hautajaisissani. Ehkä se on minun testamenttini teille."

"Tällä iällä olen uskaltanut tunnustaa, ettei kaikki asiat ole niin huonosti. Oman elämän saavutuksista pitää olla rohkeasti ylpeä ja pitää pää pystyssä," Alanko summaa.

Rent a report

Ilkka Alanko Elektra live Tornion Kaupunginhotellissa perjantaina 6.11. ja 7.11 Levillä Hulluporo-

areenalla.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

14:58
Kreikan parlamentti valmistautuu jännittävään äänestykseen Makedonian nimestä
14:57
Kolmatta kertaa nuorten MM-pronssille hiihtänyt Anita Korva: "En olisi pari kuukautta sitten uskonut"
14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
13:51
Heikki Lampela menetti lupansa toimia asianajajana – KKO hylkäsi Lampelan valituslupahakemuksen
69
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
55
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
54
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
37
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
33
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
26
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

246 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image