Viihde

Kaap­pi­pop­pa­rin käsikirja

Neuvonantajat. Pasi Kostiainen (vas.) ja Jukka Takalo väsäsivät oppaan poptähdiksi pyrkiville.
Viihde 28.4.2004 0:00
Arto Kiuru
Jos laulaja Jukka Takalo olisi äänilevyn kansikuva, olisi hän omien sanojensa mukaan Hectorin Herra Mirandos -levyn kannen punainen pallo.

Haukiputaalaissyntyinen laulaja, elokuvakäsikirjoittaja ja Oulun Musiikkivideofestivaalin isä ei ole pelkkä kansikuvapoika, vaan myös Kalle Päätaloa kunnioittava tuore rock-kirjailija.

Maailma on täynnä muistelmabiisejä ja rock-kukkojen elämäkertoja. Takalon ja toimittaja Pasi Kostiaisen Sinä olet tähti -opas on erilainen rock-opus. Se ei tilitä rockhistoriikkeja tai avaa vuosikaudet salassa olleita arkistoja, vaan toimii kaappipopparin käsikirjana. "Huomasin, että aloittavalla popparilla voi joskus olla vaikeaa. Silloin heräsi ajatus pop-oppaasta. Aknestik on ollut sfinksiin hautautuneena jo vuosia, ja ajatus kirjoittaa kirja syntyi soolouralle siirtyessäni."

Takalo kasasi kirjaa omasta kokemuksistaan, jotka kokeneena rock-journalistina kunnostautunut Kostiainen muurasi yhteen.

Napakasti kirjoitetun ja mukavaa poptriviaa ja kepeitä rockin legendoja pullistelevan kirjan on hersyvän naiivistisilla piirroksillaan kuvittanut Scandinavian Music Group- yhtyeen kitaristi Joel Melasniemi.

Takalo painottaa, että opas on raapustettu aloitteleville biisintekijöille ja laulajille, eikä niinkään Idolsiin tai Popstarsiin pyrkiville yhden yön toivoille.

"Haastattelimme kirjaan popmaailman portinvartijoita ja sellaisia kokeneita artisteja, jotka ovat omalla saralla ehtineet olla suuria rocktähtiä."

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

14:39
Mitä lapselle tai nuorelle tapahtuu sijaishuollon jälkeen? – Ministeriön työryhmä selvittämään jälkihuollon uudistamista
14:37
Macron ei päässyt pakoon keltaliivejä Saksassakaan – Merkel ja Macron halusivat antaa sopimuksellaan "sysäyksen Euroopan yhtenäisyydelle"
14:31
Kiiminkiläisestä Anita Korvasta kasvatettiin hiihtäjälupaus Kainuussa – Valmentaja: "Hän on oma, hyvä persoonansa. Hyvin suora ja rehellinen."
14:31
Akkuliikkeissä on vilinää Oulussa – "Enemmän kuin kymmenen autoa konepeltiä pystyssä pihalla"
13:58
Varastorakennuksessa ollut pakettiauto syttyi tuleen Sotkamossa
13:28
Henkilöauto törmäsi rekan perään Oulun Raksilassa
13:28
Anita Korva hiihti jälleen nuorten MM-pronssille: "Tähtäin on aikuisten sarjassa, mutta kivahan täällä on pärjätä"
70
Oulun keskusta täyttyi ihmeellisistä vanhoista autoista kaikenlaista rojua katoillaan – hollantilainen porukka seikkailee Tanskan, Suomen, Ruotsin ja Norjan halki halpisautoilla
59
Sinun vuoro kysyä Kalevan vaalikoneessa – ehdokkaat Oulun vaalipiirin alueelta vastaavat
48
Kolmesataa hollantilaista halpisautoa hurautti Oulun kautta Ruotsiin – Tarkastiko poliisi enintään 500 euroa maksaneiden ajopelien kuntoa?
42
Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja euroja – Ministeri Lindström: "Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään"
26
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
20
Tyrnävä kokeilee palkattomia vapaita
17
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tehtävämäärissä huomattava kasvu – Riskienhallintapäällikkö: "Mitä ihmiset puuhastelevat lähtiessään töistä kotiin?"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

242 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kansan elintason romahduksen lähtölaukaus

No jos se 80-luku oli niin kultaista aikaa, niin mietitäänpä hetki mitä nyt pitäisi sitten tehdä? Miten se työttömyys ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image