Viihde

Juha Itkonen tapaa artisteja uudessa ohjelmassa: "Omalta osaltani rocktähteys jäi haaveeksi, mutta niin oli hyvä"

Juha Itkonen keskustelee artistien kanssa ohjelmassa Minun musiikkini. Ensimmäisessä jaksossa vieraana on Chisu. KUVA: Anne Hämäläinen
Viihde 15.10.2019 7:00
Laura Krohn

Kirjailija Juha Itkonen tekee uuden aluevaltauksen Minun musiikkini -tv-sarjan isäntänä. Mukana ohjelmassa ovat Sanni, Chisu, Samuli Putro, Iisa, A.W. Yrjänä ja Mariska.

– Saimme mukaan aivan unelma-artistit. Kaikki heistä ovat koskettaneet minua elämäni eri vaiheissa.

Ohjelmassa kirjailija myös kertoo, miten hän löysi kyseisen artistin musiikin.

– Meissä kaikissa musiikki herättää yksityisiä muistoja, tietyt kappaleet yhdistyvät tiettyihin elämän hetkiin. Se juuri on musiikissa niin hienoa.

– Päässäni soi ja niin soi usein kirjoissanikin. Minua kiinnostaa kuulla, miten lauluntekijöiden laulut syntyvät ja mitä yhteistä meidän työssämme ja elämässämme on, Juha Itkonen sanoo.

Pianonsoitto oli traumaattistakin

Sarja on kuvattu Musiikin edistämissäätiön huvilassa Villa Vikanissa Raaseporissa. Keskiössä on kahden eri luovan alan tekijän kohtaaminen. Keskustelun ohessa myös musisoidaan.

Itkosella itselläänkin on oma vahva musiikkitausta.

– Äiti vei minut pianotunneille Hämeenlinnan musiikkiopistoon samaan aikaan, kun aloitin koulun. Isä ei ensin suostunut ostamaan pianoa, joten hakkasin Aaronin pianokoulua keittiön pöytään. Lopulta isäkin heltyi, Itkonen muistelee.

Itkonen soitti pianoa lopulta koko kouluaikansa.

– Ohjelmamme vieraista Iisalla oli pianotaustaa, ja hänen kanssaan puhummekin näistä osin traumaattisista kokemuksista. Toisaalta olen todella iloinen, että soitin pianoa niin pitkään: sen ansiosta pääsin tässä ohjelmassakin soittamaan Iisan kanssa hänen Iltaisin-kappaleensa.

Keikkailua yliopistokaupungeissa

Lukiossa alkoivat bändihommat, jotka olivat olennainen osa kirjailijan nuoruutta.

– Meillä oli 90-luvun lopulla brittipophenkinen bändi, joka jossain vaiheessa osin taiteellisista syistä, osin levytyssopimus mielessään, vaihtoi laulukielen suomeksi.

Bändin nimi oli Helmi.

– Teimme omakustannelevyjä ja keikkailimme yliopistokaupungeissa. Rocktähteys jäi haaveeksi, mutta niin oli hyvä, siihen ei olisi ollut eväitä. Joka tapauksessa tuo aika oli ihanaa ja omalta osaltaan siivitti minua kirjailijaksi.

Itkosen mielestä muusikon ja kirjailijan työllä on paljon yhteneväistä.

– Yhteistä on paljonkin. Uskon, että sekä kirjat että kappaleet, lähtevät pohjimmiltaan samasta lähteestä, ihmeellisestä alitajunnastamme. Keskustelussamme Chisu kutsuu sitä pilvipalveluksi, minä pizzataksiksi. Puhuimme samasta asiasta mutta eri nimillä.

Minun musiikkini, Yle Teema & Fem tiistai 15.10. klo 20.00

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

13.11.
Viljo-kissa haluaa saunan lämpimäksi kylmillä keleillä – saunoo lähes päivittäin
13.11.
Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani – Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"
13.11.
Poikkeuksellinen tulva peittänyt lähes puolet Venetsiasta
13.11.
Ministeri Paatero ripitti Postia "rikkurityövoiman" käytöstä
13.11.
Vuorineuvos uskoo aurinkoenergiaan ja penää vastuuta päättäjiltä: "Tämä on nurinkurista, sillä poliittisten päättäjien pitäisi näyttää esimerkkiä muille"
13.11.
Suomalaisasiantuntijat tekivät maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen selvityksen – suomenpystykorvien sukutaulut saatiin selville 1800-luvulle saakka
13.11.
Hiilijalanjäljestä uusi maidon hinnoitteluperuste – ravintoarvoilla mitattuna maidon hiilijalanjälki jää pienemmäksi kuin vaikkapa riisin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Lapin maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Nyt, jos koska pitäisi liittyä ammattiliittoihin. Ammattiliitojen tulisi olla vähintään maanosan kattavia, silla globaal... Lue lisää...
Syke

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.11.

Fingerpori

14.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image