Viihde

Jessica Williams ja Phoebe Robinson naurattavat HBO:lla

Jessica Williamsin (vasemmalla) ja Phoebe Robinsonin 2 Dope Queensista alkaa HBO Nordicilla toinen kausi.
Viihde 9.2.2019 7:00
Tiina Vuorimäki

2 Dope Queens

★★★ Jessica Williams ja Phoebe Robinson pistävät lavalla parastaan. Kun naiset nauravat muodille, rintojen kehittymiselle tai seksin kiemuroille, se on kuin vertaistukea muille naisille. Kulttuurieroista huolimatta yhtymäkohtia Suomen ja Yhdysvaltain väliltä löytyy.

HBO Nordicilla nähdään neljä uutta erikoisjaksoa.

Williamsilla ja Robinsonilla on kokemusta hauskuttamisesta. 2 Dope Queensin lisäksi Williams on tunnettu muun muassa satiirisesta The Daily Show -ohjelmasta ja Robinson on kirjoittanut Black Daria -blogia ja tehnyt podcastia Sooo Many White Guys.

Jos seuraa lavaesitystä paikalla, imu pysyy paremmin yllä. Televisio kuitenkin etäännyttää tunnelmasta, vaikka show olisi hyvä. Pelkällä puheella, eleillä ja ilmeillä jännitettä ei ole kovin helppo pitää yllä kotikatsomoon saakka.

Lupita Nyong'o on yksi ensimmäisen jakson vieraista. 12 Years a Slave -elokuvasta kuuluisuuteen noussut näyttelijä ei ole koomikko, mutta sana on hänelläkin hallussaan. Tarkkasilmäiset voivat huomata, että hän näyttää osaavan letittää katsomatta koko ajan käsiteltäviin hiuksiin. Kolmikko tekee lavalla kampaukset irtopäille.

Williamsin ja Robinsonin lisäksi lavalle nousee myös useita vieraita.

Tulevissa jaksoissa tavataan muun muassa Harry Potter -näyttelijä Daniel Radcliffe ja kirjailija Janet Mock.

HBO Nordic lauantai 9.2.2019

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

56
Suomen Yrittäjien kysely: Enemmistö lisäisi paikallista sopimista työpaikalla –  "Matala työllisyysaste on suurin köyhyyden syy ja hyvinvoinnin uhka"
45
Analyysi: Politiikasta vetäytyvä Anne Berner on yhden kauden tuulettaja – keskustaryhmästä lähtee jälleen yksi edustaja pois vapaaehtoisesti
42
Metsästyskortilla äänestämään? – Kysyimme, voisiko äänestysikärajan laskea osan kohdalla 16 vuoteen
40
Pikavippien mainonta muuttunut entistä aggressiivisemmaksi – ministeri Häkkänen: "Täysin harhaanjohtavaa ja houkuttelee velkakierteeseen"
9
Vanhuksen väkivaltaisuuteen vastataan osaamisella – taitava hoitaja osaa lukea muistisairaan käytöstä ja ennakoida tilanteita Lukijalta
9
Raahen Laivan kultakaivoksella alkamassa yt-neuvottelut, neuvottelujen piirissä alle 50 henkilöä
7
Kiimingin Jokirannan koulukaava etenee, lukion ja kirjaston rakennukset osoitetaan suojeltaviksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa sekä Pudasjärven, Kuusamon ja Taivalkosken kuntia pohjoisen ja luoteen välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Ajokeli on huono maan länsiosassa sekä Kymenlaakson maakunnassa tienpintojen jäätymisen vuoksi. Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image