Viihde

Euroviisujen voittaja Netta levittää oma­pe­räi­syy­den ilosanomaa – kakkoskirous jätti Saara Aallon toiseksi viimeiseksi

Israelin Netta voitti Euroviisut 2018 Lissabonissa kappaleella Toy. Ensi vuoden viisut ovat Israelissa. KUVA: JOSE SENA GOULAO
Viihde 13.5.2018 0:24 | Päivitetty 13.5.2018 8:01
Joonas Kuikka, Lissabon

Euroviisut 2018 voitti Israelin Netta Barzilai kappaleella Toy. Netta sai eurooppalaiselta tuomaristolta ja yleisöltä 529 pistettä.

– Olen superiloinen, kun ihmiset tajuavat, että erilainen on suurenmoista, Netta kertoi voiton jälkeen.

Toiseksi finaalissa tuli Kyproksen Eleni Foureira kappaleella Fuego 436 pisteellä. Kolmannelle sijalle nousi yllätyksellisesti Itävallan Cesar Sampson, joka sai etenkin tuomareilta loistopisteet. Hänen loppupisteensä olivat 342 kappaleella Nobody but You.

Erilaisuutta ja asennetta

Netta osallistui Israeliin euroviisukarsintaan tuntemattomana muusikkona ajatuksenaan saada hieman nostetta uralleen.

Hän ei kuvitellut pärjäävänsä, vaan halusi saada keikkoja. Yhtäkkiä suosio räjähti. Netta huomasi, että hän voi olla esikuvana muille omana itsenään.

– Minun ei ole koskaan tarvinnut viedä viestiä. Olen vain minä. Ei ole väliä, mikä on kokoni tai mielialani, miten hiukset ovat tai miltä kuulostan, hän kertoo.

Netta tekee viisuissakin kuullut hauskat efektit keikoillaan loopperilla, eli hän muuttaa laitteella omaa ääntään. Viisuissa muutetut äänet tulivat taustanauhalta sääntöjen takia, sillä vain laulun pitää kuulua. Loopperi laskettiin soittimeksi.

Nettaa kuvailtiin lehdistötilaisuudessa seksuaalivähemmistöjen ikoniksi. Hän piti roolia tärkeänä ja kertoi puolustavansa vähemmistöjä.

– He pitävät minut pystyssä. En ole mitään ilman heidän energiaansa ja onneansa. Aion osallistua Tel Avivin pride-kulkueeseen, Netta kertoi.

Saara Aalto hoiti oman osuutensa kuten aiemmissakin esityksissä. Se riitti finaalin toiseksi viimeiseen sijaan. Yleisöääniä ei tullut odotetusti, ja heikkoa sijoitusta voi pitää yllätyksenä.

Saara Aalto hoiti osansa, muttei villinnyt

Suomen viisuedustaja Saara Aalto sijoittui euroviisufinaalin toiseksi viimeiseksi. Hän sai 46 pistettä, joista 23 tuomareilta ja 23 yleisöltä. Tällä kertaa kakkoskirous sijoitti Aallon siis finaalin väärään päähän.

– Toka sija pysyi tietyllä tavalla. Tokavika! Joskus näinkin, Aalto kommentoi sähköpostitse Ylen välityksellä.

Saara Aalto selviytyi omasta esityksestään odotetusti. Hänen laulunsa oli totutun vahvaa ja koreografiat toimivat kuten aiemminkin.

– Olen superylpeä esityksestä, ja finaaliesitys oli yksi parhaista lavavedoistani ikinä! Tietenkin nyt harmittaa, mutta aina suunta kohti uusia seikkailuja, Aalto viestitti.

Altice-areenan yleisön reaktio oli kuitenkin tällä kertaa Aallon kohdalla vaisu verrattuna moneen muuhun esiintyjään.

Aalto ei myöskään saanut toivottua vetoapua eurooppalaiselta televisioyleisöltä, vaan joutui tyytymään samoihin niukkoihin yleisö- ja tuomaripisteisiin.

Yllättävä hyökkäys ei nostanut Britanniaa

Euroviisuissa tapahtui odottamaton hyökkäys Britannian SuRien Storm-laulun aikana.

Katsoja juoksi lavalle ja nappasi SuRien mikrofonin. Laulaja lopetti laulun hetkeksi, mutta kokosi itsensä ja lauloi loppuun asti yleisön valtavien suosionosoitusten saattelemana.

SuRie selvisi hyökkäyksestä kunnossa. Hänelle tarjottiin tilaisuus laulaa uudestaan viimeisen esiintyjän jälkeen. Laulaja kuitenkin päätti brittikanava BBC:n mukaan, ettei aio esiintyä uudestaan. Hän oli erittäin ylpeä esityksestään.

Britannia kuitenkin sijoittui finaalin jälkijoukkoon vain niukasti Saara Aallon edelle.

Viisut Israelissa, kaupunki ja aika auki

Euroviisujohtaja Jon Ola Sand kertoi, että ensi vuoden viisut järjestetään Israelissa. Viisukaupunki ja ajankohta ovat vielä auki.

– Menemme hyvin pian Israeliin selvittämään Euroviisuja 2019, hän kertoi.

Saara Aalto pääsi niukasti finaaliin

Suomi sai ensimmäisessä semifinaalissa 108 pistettä. Niistä 73 tuli yleisöltä ja 35 tuomareilta. Pisteet riittivät semifinaalin kymmenenteen sijaan eli viimeiseen finaalipaikkaan.

Finaalissa Suomi sai 46 pistettä. Niistä 23 tuli yleisöltä ja 23 tuomareilta. Saara Aalto sijoittui finaalin 25:nneksi. Taakse jäi vain järjestäjämaa Portugali.

Suomi sai finaalissa yleisöpisteitä vain Virolta, Ruotsilta, Australialta ja Islannilta. Britit eivät siis äänestäneet Saara Aaltoa pisteiden veroisesti. Tuomaristopisteitä antoivat Israel, Makedonia, Britannia, Ruotsi, Tshekki ja Viro.

Finaalin kymmenen kärki oli: 1. Israel, 2. Kypros, 3. Itävalta, 4. Saksa, 5. Italia, 6. Tshekki, 7. Ruotsi, 8. Viro, 9. Tanska, 10. Moldova.

Ruotsi oli vielä tuomaripisteiden jälkeen kisan kakkosena, mutta sai yleisöpisteitä jopa Saara Aaltoa vähemmän, vain 21. Itävalta oli tuomariston suosikki.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (130)

No taatusti oli todella hyvä veto Saaralta.

Mutta biisi! Ei näitä kisoja voiteta vedoilla, vaan BIISILLÄ!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Altice-areenan yleisön reaktio oli kuitenkin tällä kertaa Aallon kohdalla vaisu verrattuna moneen muuhun esiintyjään."

Ainakin YLEn sivuilta luin että yleisö MYLVI...

Sen vaan totean vielä että voittanut kappale oli aivan kauheata tuubaa mutta ilmeisesti osui hermoon sillä #metoo-aiheellaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Euroviisut ovat muuttuneet friikkishowksi, kuin sirkus jossa musiikki on vain pakollinen paha. Tämä ei ole enää musiikkikilpailu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täysin samaa mieltä. Ja muutenkin tyhmää kun päästetään kaikenlaisia Israelejä ja Austraaliaa kisoihin. Haloo, he eivät ole Euroopasta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitten ensi kerralla paremmalla onnella. Ei sitä joka kisoissa voi onnistua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on namu-tanssijapojat Saaralla. Minäkin olisin voinut "retkahtaa" noiden käsivarsille tuossa lopussa :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sanokaapa, kuka olisi ollut parempi Suomea edustamassa...?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No kuule vaikka kaikki niistä jotka eivät päässeet edes kilpailemaan kun tämä aalto valittiin suoraan.
Ei ole saara sen tason laulaja, että pärjäisi kansainvälisissä kilpailuissa. Ei saanut edes briteiltä yhtäkään ääntä, että sellainen maailman tähtönen tämä on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No nyt se kävi viimeistään selväksi, suomi ei olekaan mikä maailman napa, ei edes euroopan, meistä ei tykätä, meistä ei tiedetä, eikä meistä olla oikeastaan mitään mieltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä hyvä! Viisut voitti biisi jossa muka vastustetaan kiusaamista ja samaan aikaan haukutaaan muita tyhmiksi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osuipa voitto hauskasti kuitenkin Jerusalem-päivälle (tänään), Israelin 70-vuotismerkkipäiväksi 15.5. ja vielä äitienpäiväksikin. Minkä sille voi että rahvas tykkää kanalauluista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saara sai 0 yleisöäänipistettä brittilästä

Semmoinen kannatus hänellä siellä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Englannissa asuvat tyttäreni ja hänen miehensä antoivat äänensä Saaralle. Mihin lie mahtoivat äänet hävitä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnea Saaralle olet paras. Euriviisut ovat menneet ihan muodottomiksi kaikilta osilta, ei tarvita kunnollista lauluääntä kunhan kiikaa ja rääkyy, siinä se. Nuo ovat tämänpäivän sairaurra kaikkialla huudetaan ja rämistään, lauluista ei mitään välitetä eikä melodiasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko mielestäsi niin, että Euroviisujen muuttumisen takia Saara ei pärjännyt vai oliko kilpailuissa väärät laulajat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole mikään kakkoskirous, viimeistä edelliseksi jäi tämä brittiläinen hömpötys.
Kannattaa miettiä, kun tähän turhaan niin satsattiin, voisko olla välivuosi. Sille rahalle Ylellä olisi muutakin kätttöä. Hienoa Ruotsi kuitenkin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (130)

Uutisvirta

17:04
Koulukiusatusta tytöstä kasvoi tatuoitu Miss Rovaniemi – nyt hän örisee metallibändissä ja järjestää Ouluun vaihtoehtokulttuurien messut Tilaajille
16:36
"On vaikea tarkkaan arvioida, millainen vaikutus huumausaineilla on tavallisen raahelaisen turvallisuuteen" – Poliisi valvoi tehostetusti huumeita Raahessa, tuloksena 17 rikosilmoitusta
16:27
Korkeasaaren nuori Topias-norppa menehtyi yllättäen – heinän mukana syöty hiekka aiheutti suolitukoksen
16:08
Kaleva oikaisee
15:59
Bittiumille Puolustusvoimille toimitettaviin radioihin liittyvä 1,6 miljoonan euron jatkotilaus
15:55
Pohjois-Pohjanmaan museon suosikkinäyttelyt kiinni rakennusteknisistä syistä – Koiramäki ei siirtyisi muualle ongelmitta, museolehtori paljastaa
15:41
Mies pahoinpiteli toista ravitsemusliikkeessä Kuhmossa – töytäisi uhrinsa kaksi kertaa lattialle
40
Päästöjen vähentämiseksi tehtävissä vapaaehtoisesti paljonkin – kauppaan voi joskus kävellä ja julkisia kulkuneuvoja tulee suosia Lukijalta
36
Vähälumisen ja vetisen talven olosuhteet osoittautuivat liian vaikeiksi, perinteikäs Tervahiihto peruttiin
23
Oululainen varavaltuutettu Kati Jurkko siirtyy SDP:stä kokoomukseen
21
Pudasjärvi vetoaa päättäjiin – 110-paikkaisen vastaanottokeskuksen lopetus veisi työpaikkoja ja vaikuttaisi palvelujen kysyntään
16
Oulun seudulla varoitetaan kovasta tuulesta, huonosta ajokelistä ja liukkaista kevyen liikenteen väylistä – tuulenpuuskat voivat puhaltaa myrskylukemissa
15
Myrsky on tehnyt tuhojaan: Laajat sähkökatkot tulivat nyt pohjoiseenkin – ajokeli on paikoin erittäin huono
12
Merivesi voi nousta rajusti Perämerellä, merivartiosto varoittaa: "Näin kovat ennustukset ovat todella harvinaisia"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

254 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

Samasta syystä, kuin Natsejakin. He vetoavat ihmisten vietteihin ja syrjäyttävät moraalin. Silloin pintaan nousee ahneus... Lue lisää...
PSYKOPAATTIEN DIKTAT...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image