Viihde

Elektro-poppari James Blake on elävänä elementissään Suvilahdessa

Mies ja ääni. Brittiläisen James Blaken laulu lumosi Flow Festivalin konsertissa Helsingin Suvilahdessa elokuussa 2019.
Viihde 18.10.2019 7:00
Ilari Tapio

Yle live: James Blake

**** Ylelle pitää ripotella tähtiä Ruisrockin, Pori Jazzin, Tampere Jazz Happeningin ja Flow Festivalin kaltaisten musiikkijuhlien keikkataltioinneista. Ne ovat osa sitä kansallista kulttuurityötä, jota tekemään O.Y. Suomen Yleisradio perustettiin 93 vuotta sitten.

Tänä iltana tarjolla on brittiläistä pop-electronicaa.

Flown suuressa soputeltassa Helsingin Suvilahdessa elokuussa esiintynyt laulaja-lauluntekijä James Blake on genren suurmiehiä. Hänen sävelkulkunsa eivät vie perille perinteisiä reittejä pitkin. Melodiat ja sovitukset nousevat, laskevat ja kiemurtelevat kuin taitolentäjän kieputtama Focke-Wulf.

Olennaista on ääni

Visuaalisesti lavalla ei paljon tapahdu. On vain kolme miestä, joista yksi soittaa rumpuja ja kaksi muuta etupäässä kosketinsoittimia.

Olennaista on kuitenkin ääni. James Blake on laulaja, jonka rekisteri tuntuu nousevan pilviin asti pehmeästi, puhtaasti ja pakottamatta.

Maagiseksi meininki muuttuu, kun ihmisen ääni sulautuu koneilla luotuun sähköiseen magneettikenttään. Tunnelma lumoaa ja vangitsee.

Ei yksin studiotekniikkaa

Flow-konsertti osoittaa televisioitunakin, ettei James Blake luo musiikkiaan yksinomaan studiotekniikan keinoilla ja ehdoilla.

Itse asiassa hän tuntuu olevan elävänä jopa enemmän elementissään kuin välillä keinotekoisesti kerrostetun oloisilla levyillään.

Yle Teema & Fem perjantai 18.10. klo 23.45

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

13.11.
Viljo-kissa haluaa saunan lämpimäksi kylmillä keleillä – saunoo lähes päivittäin
13.11.
Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani – Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"
13.11.
Poikkeuksellinen tulva peittänyt lähes puolet Venetsiasta
13.11.
Ministeri Paatero ripitti Postia "rikkurityövoiman" käytöstä
13.11.
Vuorineuvos uskoo aurinkoenergiaan ja penää vastuuta päättäjiltä: "Tämä on nurinkurista, sillä poliittisten päättäjien pitäisi näyttää esimerkkiä muille"
13.11.
Suomalaisasiantuntijat tekivät maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen selvityksen – suomenpystykorvien sukutaulut saatiin selville 1800-luvulle saakka
13.11.
Hiilijalanjäljestä uusi maidon hinnoitteluperuste – ravintoarvoilla mitattuna maidon hiilijalanjälki jää pienemmäksi kuin vaikkapa riisin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Lapin maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Nyt, jos koska pitäisi liittyä ammattiliittoihin. Ammattiliitojen tulisi olla vähintään maanosan kattavia, silla globaal... Lue lisää...
Syke

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.11.

Fingerpori

14.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image