Viihde

Diane-äidin hermot pettävät, rakkaus ei – Päivän filmitähden kunniamerkin saa kuitenkin Julia Roberts

Leskiäiti Diane Després (Anne Dorval) haluaa itse kasvattaa ongelmallisen poikansa Stevenin kanadalaisessa elokuvassa Mommy. KUVA: NonStop Entertainment
Viihde 26.5.2019 7:00
Pekka Eronen

Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta tv-elokuvaa.

Mommy

 Xavier Dolanin elokuvassa koetellaan hermoja ja äänijänteitä, mutta olisi se äitienpäivän ohjelmistoon sopinut. Cannes-palkitussa draamassa äidinrakkaus kestää kohtalon ja viranomaisten iskut. Anne Dorval on keski-ikäinen leski Diane, joka tahtoo kasvattaa väkivaltaisiin adhd-kohtauksiin räiskähtelevän poikansa Steven (Antoine-Olivier Pilon). Jossain välissä huomasin heidän puoltaan pitäväni. Ensiesitys. (Kanada 2014)

Yle Teema & Fem sunnuntai 26.5. klo 12.00

Erin Brokovich

 Julia Roberts nappaa kevyesti päivän filmitähden kunniamerkin. Romanttisen Kuka sanoo tahdon? -komedian (Frii klo 11.20) ja Vihollinen vuoteessani -jännärin (Fox klo 21.05 ja ti 28.5 klo 23) välissä alkaa Steven Soderberghin tosipohjainen elokuva räväkästä yksinhuoltajaäidistä. Erin Brokovich astelee korot kopisten tekemään valitusta lakifirmaan, mutta puhuukin itselleen työpaikan. Pian tämä kohtaa jo ympäristörikoksesta syytetyn jättiyrityksen juristikonkarit – peruskoulupohjalta. (USA 2000)

TV5 sunnuntai 26.5. klo 21.00

The Butler

 En ole asiantuntija, mutta arvelisin, että amerikkalainen presidentti-instituutio on viettänyt joskus vakaampiakin aikoja. Ja ainakin palveluskunnan riveissä perinne jatkuu, vakuutetaan Lee Danielsin tosipohjaisessa elokuvassa. Forest Whitaker tekee arvokkaan tulkinnan orjien pojasta, joka eteni puuvillaplantaaseilta kahdeksan presidentin hovimestariksi. Kansalaisoikeustaistelun muistelmat vievät tosin henkilökuvalta tilaa. (USA 2013)

Liv sunnuntai 26.5. klo 21.00

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

11:46
Jo yksi aktiivinen murtaja tai rikollisporukka voi kääntää asuntomurtojen määrän kasvuun – "Rajat ylittävä rikollisuus on suuri haaste", poliisi muistuttaa
11:00
Kahdeksan Kalevan yleisöarvijoijaa liikkuu Oulun juhlaviikoilla
11:00
Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – vähennyksiä tehdään 380 henkilötyövuoden verran
10:51
Kolme oululaismiestä kuuli syytteet teloitustyyliin tehdystä murhasta – Soramontulla surmatun ruumis löydettiin vasta kuukausien kuluttua
10:32
Oulu kasvaa keskimäärin 1 000 asukkaalla vuodessa – enemmistö poismuuttaneista voisi harkita palaavansa Ouluun
10:09
Rovaniemeläiselle mönkijäkaksikolle kultaa maailman suurimmassa Off Road -kilpailussa
10:01
Suomussalmella poltetaan maanantaina metsää kymmenen hehtaarin alueella – poltosta nouseva savu voi näkyä kauas
22
Kaupunkiviljely siirtyy kohti Oulun keskustaa: Palstoja saatetaan jopa lakkauttaa, kun taas viljelylaatikot ovat täynnä vuodesta toiseen
19
Lipolta lipsahti piste Pöytyälle – voitto irtosi vasta kotiutuslyöntikilpailussa
17
Pohjantien remonttisumaan tulossa helpotusta: Alennettuja nopeusrajoituksia puretaan kesän aikana, siltatyömaa vaikuttaa liikenteeseen vasta syksyllä
16
Suomen muuttovoitto pieneni viime vuonna – maahanmuutto väheni ja maastamuutto kasvoi
13
Rinteen hallitus tekee paluun 1970-luvulle Lukijalta
12
Puolustusministeri Kaikkonen väläyttää 2-3 kuukauden kansalaispalvelusta – Päätökset kuitenkin jäämässä seuraavalle hallitukselle
8
Oulu kasvaa keskimäärin 1 000 asukkaalla vuodessa – enemmistö poismuuttaneista voisi harkita palaavansa Ouluun

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin sekä seuraaviin Pohjois-Pohjanmaan kuntiin: Pudasjärvi,
Taivalkoski ja Kuusamo ja seuraaviin Lapin kuntiin: Posio, Kemi, Keminmaa ja Ylitornio. 
Metsäpalovaroitus on voimassa Varsinais-Suomen,
Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan
maakunnan länsiosassa.


Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

onnea kaaharit nyt se on tullut

EVVK. Jos tavoitan hitaamman, menen ohi. Jos nopeampi tavoittaa minut, päästän edelle. Ei ongelmaa. Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image