Viihde

CMX kokosi ra­dio­ys­tä­väl­li­sen kokoelman

A.W. Yrjänä kehuu CMX:n uutta kokoelmaa radioystävälliseksi.
Viihde 11.11.2008 7:14
STT, ANTTI EEROLA
Yli 20 vuoden ajan toiminut CMX on aiemminkin pukannut markkinoille kokoelmia. Tämänkertainen historiakatsaus Kaikki hedelmät 1992-2008 edustaa bändin pomon A.W. Yrjänän mielestä siinä mielessä uutta ajattelua, että kokoelma on radioystävällinen.

Levyn kansivihkosta löytyy mielenkiintoinen valokuva. Yhtyeen neljä jäsentä ovat kuin yksi yhteen Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta, jossa taiteilija itse viettää iltaa säveltäjäystäviensä Oskar Merikannon, Robert Kajanuksen ja Jean Sibeliuksen kanssa ravintola Kämpissä. Seurue on ympärijuovuksissa.

"Me olisimme halunneet ottaa tämän kuvan juuri Kämpissä, mutta ilmeisesti ne eivät halunneet meitä sinne. Tai ainakaan soittopyyntöön ei koskaan vastattu", Yrjänä kertoo.

"Ja kannattaa panna merkille, että kuvan ainoa sammunut on Tuomas (Peippo, rumpali). Tosielämässä se on kuitenkin meistä ainoa, joka ei käytä lainkaan alkoholia", Yrjänä naureskelee.

Muodikas vihalaulu melkein onnistui

Yrjänä kehuu kokoelmaa radioystävälliseksi. Se tuntuu yllättävältä, kun muistaa, että CMX:n raskasta progea on ajoittain syytetty liiasta konstikkuudesta ja jopa tekotaiteellisuudesta.

"Meillähän on vähän kimurantti maine. Mutta huomasin, että meillä on myös muutama hyvä laulu. Teimme siis kokoelman niistä. Tämä on CMX:n kädenojennus järjen suuntaan. Ja meillä on aina ollut myös tämä poprock-puolemme", Yrjänä muistuttaa.

Asiaan kuuluu nykyisin tehdä kokoelmalle pari uutta laulua. CMX ei poikennut säännöstä.

"Tein yhden rakkauslaulun. Ja melkein onnistuin siinä. Sen lisäksi tein muodikkaan vihalaulun. Ja melkein onnistuin siinäkin!" Yrjänä huomaa.

Minkälainen on muodikas vihalaulu?

"No tietysti sellainen kuin pari vuotta sitten kaikki laulut olivat. Kertomus siitä, kuinka hirveästi halveksii entistä puolisoa, joka kaiken lisäksi vielä pettikin", Yrjänä huvittuu.

Viime kesänä CMX äänitti punk-ep:n. Kaikki hedelmät -kokoelman ostajat saavat levyn mukana kupongin, jolla ep:n voi tilata postimaksun hinnalla.

"Tämä taisikin sitten olla viimeinen kerta, kuun kuuntelen noiden markkinointi-ideoita", Yrjänä virnuilee viereisessä pöydässä istuvalle levy-yhtiön edustajalle.

Huono menestys huoltoasemakyselyssä

CMX:n levyjä on myyty muhkeat 350 000 kappaletta.

"Silti Suomessa on viisi miljoonaa ihmistä, jotka eivät ole koskaan kuulleet CMX:ää", Yrjänä kärjistää.

Mies saattaa kuitenkin olla melkein oikeassa. Vaikka yhtyeellä on kultalevyjä melkoinen kasa, niin albumien myyntiluku tuppaa olemaan aina kuin nakutettuna noin 20 000.

"Jos tekee huoltoasemakyselyn, niin eihän meitä siellä kukaan tunne. Ne on samat tyypit, jotka kerta toisensa jälkeen ostavat meidän uuden levyn", Yrjänä arvelee.

Yrjänä oikein innostuu päästessään kertomaan, minkälainen tämä CMX:n levyjä ostava tyyppi on.

"Hän on avarakatseinen, älykäs ja innostunut. Hän on myös ihminen, joka sietää epävarmuutta ja haluaa itse pureskella taiteensa", Yrjänä kehuu pilke poikineen silmäkulmassa.

"Olin muuten aika hyvä tässä", Yrjänä ylistää omaa määritelmäänsä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

288 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko olet maksanut veroja palkastasi?

En ole tarkkaan laskenut, mutta noin miljoona euroa. Parisataatuhatta ajattelin vielä maksaa ennen kuin orava loikkaa py... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image