Viihde

Aalto: Luottavainen fiilis - hyvät treenit takana

Viihde 20.4.2012 8:34
Anna Leinonen

Voice of Finlandin Saara Aalto odottaa hyvillä fiiliksillä perjantain finaalia. ”Äsken oli bändin kanssa treenit. Ennen sitä vähän jännitti, kun minulla on niin vaikeat biisit, mutta nyt on hyvä ja varma fiilis.”

Aalto kertoo, että Logomon lavalla nähdään perjantaina uutta Saaraa. ”Kaikki prinsessa ja röyhelö on pois. Toisessa biisissä on aika raaka ja arkinen look. Ja toisessa on sitten vähän kimaltava.”

Oulunsalosta kotoisin oleva laulaja ei usko finaalin lopputuloksen muuttavan arkea. Tulevalle lauantaille ja sunnuntaille on jo sovittu keikka, joten mahdollista voittoakaan ei juuri ehtisi juhlia.

”Se on lopulta itsestä kiinni, miten ura kisan jälkeen jatkuu.”

Toisena biisinä oma sävellys

Finaalissa kisaajat esittävät kaksi biisiä. Toinen niistä on sävelletty vartavasten jokaiselle kisaajille.

Saara Aallon kohdalla My Love -biisin sanat ja sävel ovat hänen itsensä käsialaa. Kappaleen päähenkilönä on tyttö, joka haluaa lohduttaa ihmisiä ja parantaa maailman omalla rakkaudellaan.

”Toki omassa sävellyksessä on minua itseä, mutta tämä kappale voisi kertoa kenestä vain, vaikka Monroesta. Tunnen paljon ihmisiä, joita minulla tuli mieleen, kun sävelsin tätä."

Tyytyväinen Voiceen

Aalto pitää Voice of Finlandin formaattia varsin toimivana. ”Olen todella iloinen, että lähdin mukaan. Tämä on täyttänyt kaikki odotukset ja paljon enemmänkin.”

Hän on myös erittäin tyytyväinen valmentajaansa Michael Monroeen. ”En olisi ikinä osannut kuvitella, että meillä olisi niin hienoa tiimityöskentelyä.”

Saara Aalto ei ota suoraan kantaa siihen, onko ohjelman finaaliin päätynyt oikeat henkilöt.  ”Tämä on ollut niin kovatasoinen koko ajan.”

Hän kuitenkin toteaa, että kisasta pudonneiden joukossa on henkilöitä, joita olisi toivonut näkevänsä finaalissa. ”Siellä oli paljon sellaisia, jotka olisi ansainnut finaalipaikan.”

Keväällä keikkoja pohjoisessa

Saara Aallolla on vahvat juuret Oulun seudulla. Vanhemmat asuvat Oulunsalossa ja isovanhemmat Oulussa ja Kempeleessä.

Aalto kertoo, että Oulussa tulee edelleen käytyä aika usein. ”Sitten kun tulee, näkee kaikki sukulaiset kerralla. Onhan se rumba, kun kiertelee sukulaisia näkee.”

Tänä keväänä laulaja myös keikkailee paljon Oulun seudulla. Hän on esimerkiksi Oulun Tuomiokirkon äitienpäiväkonsertin pääsolisti.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Seuratkaapa MTV3:n nettisivujen uutisointia VoF:stä. Eipä löydy uutisen uutista! Samaan aikaan Idolsista ja Viidakon tähtösistä yms. omien kanavien ohjelmien hekilöistä löytyy joka päivä monen monta uutista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän jokainen kanava mainosta omia ohjelmiaan. Onko siinä mitään ihmeellistä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Saara, usko itseesi ja ole oma iloinen herttainen itsesi niin kaikki menee hyvin <3!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

16:03
Oulun seudulla kuvatulle Kaikki synnit -rikossarjalle sataa tunnustusta – kahmi Venla-ehdokkuuksia viidessä eri kategoriassa
16:02
"Husu" Hussein kertoo saaneensa huomautuksen taksifirmalta – Jatkossa edellytän itseltäni parempaa käytöstä ja harkintakykyä
15:51
Oulun poliisilaitos puhallutti pikkujoululiikenteessä lähes 3000 kuskia viikonlopun aikana – puolet kärähtäneistä ajoi huumeiden vaikutuksen alaisena
15:25
Pelti rytisi maanantaiaamuna Kainuussa kahteen otteeseen
15:14
Kysely kertoo lihaan liittyvästä kahtiajaosta ja mahdollisesti kytevästä murroksesta
15:07
Kuusamon Juuso-karhu petaa innolla talvipesäänsä videolla – "On autuas olo", naurahtaa Sulo Karjalainen
15:04
Arvio: Äitimyyttiä nenuliin – käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä Hanna Vahtikari etsii näytelmässään äitiyden syvää ydintä
51
MTK:n kysely: Kolme neljästä suomalaisesta pitää lihan kulutustaan sopivana – MT: Alle 30-vuotiaista lähes viidennes ei syö lihaa lainkaan
44
Andersson ehdotti: Valtio voisi yhden vuoden ajan maksaa lähes kokonaan kulut polttomoottoriautojen muuttamisesta biokaasulla käyviksi
27
Käteisen puute suomalaisissa pankeissa ihmetyttää kanadalaisia – viime vuonna he kirjoittivat yli 700 miljoonaa shekkiä
23
Postin työkiistaan ei saatu vieläkään ratkaisua, tukilakot laajenevat maanantaina – "On vaikea arvioida, kuinka pitkään vielä menee"
22
Postilakon tukitoimet laajenevat: ensi viikolla postin käsittely loppuu asiamiesposteissa
17
Oululaiset yläkoululaiset saunottivat asunnottomia ja auttoivat naapureita – "Sai nähdä, että ihmiset olivat todella kiitollisia siitä, mitä me teimme"
17
1,8 miljoonan euron rahapelivoiton lunastaminen viivästyi kuukausilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.11.

Fingerpori

18.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image