Viiden asunnon ri­vi­ta­lo tu­hou­tui tu­li­pa­los­sa Kuu­sa­mon Tol­pan­nie­mes­sä – palo näyttää saaneen alkunsa säh­kö­lait­tees­ta

Palopaikalta oli silminnäkijöiden mukaan poistunut kaksi henkilöä hieman ennen palon havaitsemista.

Viiden asuinhuoneiston rivitalo tuhoutui tulipalossa maanantain ja tiistain välisenä yönä Kuusamossa.
Viiden asuinhuoneiston rivitalo tuhoutui tulipalossa maanantain ja tiistain välisenä yönä Kuusamossa.
Kuva: Mikko Halvari

Viiden asunnon rivitalo tuhoutui täysin tulipalossa Kuusamon Kivikirveentiellä maanantai-iltana. Tapahtumapaikka sijaitsee Tolpanniemen kaupunginosassa, muutaman kilometrin päässä Kuusamon keskustasta.

Pelastuslaitoksen mukaan talon kattorakenteet olivat kauttaaltaan tulessa, kun yksiköt saapuivat paikalle.

Poliisi tiedotti keskiviikkona, että palo on todennäköisesti saanut alkunsa yhden huoneiston sähkölaitteesta. Huoneistossa ei ollut palon syttyessä paikalla ketään.

Vielä tiistaina 7.7. poliisi ilmoitti pitävänsä mahdollisena, että palo olisi sytytetty tahallaan. Palopaikalta oli silminnäkijöiden mukaan poistunut kaksi henkilöä hieman ennen palon havaitsemista. Heidän henkilöllisyytensä on nyt poliisin tiedossa, eikä heillä ole mitään osuutta palon syttymiseen.

Poliisi on tehnyt tiistaina palonsyyn tutkintaa teknisellä tutkinnalla ja puhuttamalla talon asukkaita. Ihmisten puhuttaminen jatkuu edelleen keskiviikkona.

Palosta ei koitunut henkilövahinkoja

Rakennus evakuoitiin tulipalon vuoksi, mutta palosta ei koitunut henkilövahinkoja. Kuusamon sosiaalipäivystys järjesti talon asukkaille tilapäismajoituksen.

Palosta aiheutui runsaasti savua, joka aiheutti hajuhaittoja lähialueella. Pelastuslaitoksen ja poliisin tutkijat selvittävät palon syttymissyytä.

Alueella on muitakin rakennuksia. Pelastuslaitos toimi palon sammutustöissä kahtena ryhmänä. Toinen ryhmä keskittyi palon sammuttamiseen ja toinen suojaamaan viereisiä rakennuksia.

Hälytys palosta tuli noin kello 22.45. Paloa sammuttamaan hälytettiin yksiköitä Kuusamosta, Pudasjärveltä, Taivalkoskelta, Posiolta ja Sallasta.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 7.7.2020 kello 6.30 ja 13.03: Talo tuhoutui palossa täysin. Talossa oli viisi asuntoa, ei neljä kuten aiemmin kerrottiin. Poliisi pyytää havaintoja palopaikan läheisyydessä liikkuneista mahdollisesti epäilyttävistä henkilöistä.

Uutista päivitetty 8.7.2020 kello 10.30: palo on todennäköisesti saanut alkunsa sähkölaitteesta. Poliisi on selvittänyt, että tiistaina mainitut kaksi henkilöä eivät liity palon syttymiseen.