Aarsleff Oy

Kurkistus runkoviemäriin!

Oulu 13.6.2018 06:00

Oulun Pyykösjärvellä on aloitettu iso viemärilinjan kunnostusurakka sukittamalla. Pyykösjärveltä aloitettu kahden kilometrin mittainen kunnostusurakka etenee kesän aikana Mustasuolle.

– Sukituksessa viemäri saneerataan sujutusputkella. Viemärille pitäisi tulla remontin myötä vähintään 50 vuotta lisää käyttöikää, kertoo rakennuttajainsinööri Antti Hekkala Oulun Vedestä.

Kunnostuksen ajan viemärivesi kulkee maan pinnalle vedettyjä putkia pitkin.

– Ohipumppaus on ollut käynnissä nyt vuorokauden ja se toimii. Huolehdimme, että kunnostettava viemärilinja on puhdas, eikä siellä ole esteitä, selvittää työnjohtaja Aki Viholainen urakoitsijana toimivasta Aarsleff Oy:stä.

Tanskasta jäiden seassa kuljetettu sujutusputki viedään viemäriin ja lämmitetään kuumalla vedellä viemäriin istuvaksi.

– Tämän jälkeen putki taas viilennetään ja pinnoitettuun viemäriin tehdään tarvittavat leikkaukset kaivojen ja liittymien kohdalta, Viholainen jatkaa. 

Seuraavaksi

Videoita aiheesta: Oulu (869)

Lukijavideo

Tanssia kaikille! -tapahtuma Rotuaarilla

Oulu 15.6. | 02:11
Lukijavideo

Pyörre lennätti roskia Ruskossa

Oulu 15.6. | 00:31

Kurkistus run­ko­vie­mä­riin!

Oulu 13.6. | 06:20
Lukijavideo

Rohkeat sor­san­poi­ka­set pyörivät jaloissa

Oulu 12.6. | 00:36
Lukijavideo

Ilves käveli pihalla Oulunsalossa

Oulu 12.6. | 00:06
Lukijavideo

Poikasen ruokintaa

Oulu 11.6. | 00:27
Lukijavideo

Lämsänjärven kun­nos­tus­töi­tä

Oulu 11.6. | 01:23
Lukijavideo

Kaikille samat oikeudet -tapahtuma kauppakeskus Valkeassa

Oulu 11.6. | 03:02
Lukijavideo

Tunnelmia verk­ko­pe­li­ta­pah­tu­mas­ta Vectorama 2018

Oulu 8.6. | 01:51
Lukijavideo

Vectorama-verk­ko­pe­li­ta­pah­tu­ma Oulun jäähallissa

Oulu 8.6. | 02:22
Lukijavideo

Rotuaarin kesäkonsertit alkoivat

Oulu 6.6. | 01:42
Lukijavideo

Sorsaemo Letkun puistossa

Oulu 5.6. | 02:00
Lukijavideo

Tuulen tuhoja

Oulu 5.6. | 00:44
Lukijavideo

Tuuli lennättää hiekkaa Tyrnävällä

Oulu 4.6. | 00:18
Lukijavideo

Tuulinen Riutunkari

Oulu 4.6. | 00:31
Lukijavideo

Hiekkamyrsky riehuu Tyrnävällä

Oulu 4.6. | 00:10
Lukijavideo

Tuulen mittausta Tuirassa

Oulu 4.6. | 00:12
Lukijavideo

Tuuli nostatti hiekkamyrskyn Tyrnävällä

Oulu 4.6. | 00:30
Lukijavideo

Kiikut heiluvat itsekseen Hintassa

Oulu 4.6. | 00:12
Lukijavideo

Tuuli tuntuu Oulussa

Oulu 4.6. | 00:20
Lukijavideo

Lin­nan­saa­res­sa ammuttiin kun­nia­lau­kauk­set

Oulu 4.6. | 01:21
Lukijavideo

Tuuli puhaltaa voimalla hiekkaa lähitaloihin Pateniemen entisellä saha-alueella

Oulu 3.6. | 00:37
Lukijavideo

Turkansaaren kesäkauden avajaiset

Oulu 3.6. | 01:52
Lukijavideo

Lasten lii­ken­ne­puis­ton avajaiset Hollihaassa

Oulu 2.6. | 00:47

Kommentoi

Tuohan harvinaisen hyväkuntoinen betonoputki, uudenveroinen. Näkyy olevan ylimääräistä rahaa jos tuo linja sukitetaan. Kun on huonokuntoinen putki niin sen sisäpinta on rosoinen ja halkeillut ym. Olen työni puolesta nähnyt niin monta filmiä putken sisältä ,että kyllä on kokemusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyväkuntoiseltahan tuo vaikuttaa. Toisaalta ennakkoon kun huoltaa, niin helpompaa kuin tilanne päällä hetkellä. Luultavasti vielä talvipakkasilla menisi rikki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siistin näköinen näin maallikon silminkin. Parempi sukittaa etukäteen kuin että jälkikäteen. Onko unohtunut Oulun 400-vuotisjuhlakesä kun keskustassa pamahti putki ja kadut jouduttiin kaivamaan auki tavalliseen tapaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan eriasia, ja -putket.
Tämä ei ole painevsiputki, vaan viemäri, joka ei paineesta posahda.
Vesi täälläkin kiertää, muttei putken täydeltä, joka vie jätteet mennessään.
Viemäriputket on paineettomia, vesi virtaa kuin purossa. Vakka paikoin putki on hyvässä kunnossa, sukka pitää vetää läpi asti yhtenäisenä. Vanhaputki voi olla hyvältä kohtaakin vuosissa huonossa kunnossa, betoniputket on vähän arvaattomia, kun ei salli sumista lainkaan, tulee murtumia. Vuotokohdasta alkaa ympärysmaan nakertaminen, se ei tiedä betoniputkelle hyvää siinä seutuvilla. Joka muistaa 4-tien kun oli betonipinta, näkyi mitä teki vuotokohdat tiessä. Vaikka nyt ariasia, ja tiellä kulki painavia täristäjiä, joka rikkoi betonin, mutta noin se nakertaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu

Lukijavideo 01:12

Video Hupisaarten kalatieltä: Tarkkailuhuoneesta näkyy lohikaloja

justus
Oulu
15.8.
00:54

Seurallisten alpakoiden suosikkiherkku on porkkana – uteliaat kamelieläimet osal...

Oulu
13.8.
Lukijavideo 01:46

Kun ei mahdu niin ei mahdu - rekan peruutus Tuiran silloilla

Maalimanmestari
Oulu
12.8.
Lukijavideo 01:48

Qstockin ilotulitus kuvattuna Toivoniemestä

Heta
Oulu
12.8.

Uusimmat

Tältä Genovan silta-turmapaikalla näytti keskiviikkona

Ulkomaat
15.8.

Näin käsittelet kuhan ruodottomaksi

Kotimaa
15.8.
00:42

Genovan siltaturman raunioista löytyi eloonjäänyt tuhoutuneesta autosta

Ulkomaat
15.8.
00:38

Tuttavallinen riekko tulee päivittäin jutustelemaan sotkamolaisen Pentin kanssa

Pohjois-Suomi
15.8.
Lukijavideo 00:12

Hailuodon lautta jumissa

Melleri
Oulu
12.8.
Lukijavideo 00:10

Karhu tallentui riistakameraan Siikajoen Revonlahdella

Seija Knuutila
Pohjois-Suomi
10.8.
Lukijavideo 00:31

Tuulen synnyttämät aallot keikuttivat Hailuodon lauttaa

Toni Parkkinen
Oulu
11.8.
Lukijavideo 01:51

Likkojen lenkki Oulussa

Jantunen Timo
Oulu
11.8.

Kiekko-Kaleva

02:35

Washington Capitals juhli fanien kanssa mestaruusparaatissa

Jääkiekko
13.6.
02:02

Toisen perättäisen kerran finaaleissa hävinnyt James Neal: Tämä on todella raska...

NHL
8.6.
00:56

Erik Haula ennen Stanley Cup -finaalia: Kaikki ihan hyvin

NHL
8.6.
03:15

Haula: Parannettavaa jäi, mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin

NHL
29.5.

Lukijavideot

Lukijavideo 01:12

Video Hupisaarten kalatieltä: Tarkkailuhuoneesta näkyy lohikaloja

justus
Oulu
15.8.
Lukijavideo 00:26

Rakennuspalo Pudasjärvellä

Aamukulkija
Pohjois-Suomi
13.8.
Lukijavideo 00:16

Pudasjärvellä palaa

vesari
Pohjois-Suomi
13.8.

Kaupallinen yhteistyö

Mainos 01:04

Vaimoko se kaiken päättää? Katso viimeinen jakso Lapin Miehen seikkailuista!

16.4.
Mainos 00:26

Ja ei kun äänestämään! Katso uusin jakso Lapin Miehen seikkailuista!

13.4.
Mainos 01:03

Miten Lapin Miehen vaalityö edistyy? Katso uusin jakso!

10.4.
Mainos 00:53

Seuraa Lapin Miehen vaalityötä ja katso uusin jakso!

6.4.

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ei varaa eläkkeiden korotuksiin

se ei saisi antaa "etua "suurituloisille? Me tämä maa elätetään. 10%, eli suurituloiset maksaa pitkästi yli puolet vero... Lue lisää...
MIksi?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image