Lukijalta
Mielipide

Vesihuolto on sähkönsiirtoverkon lisäksi tärkeä luonnollinen monopoli, joka tulee pitää kansalaisten edun vuoksi täysin julkisessa omistuksessa

Jyväskylässä selvitellään vesihuollon omistuksen osittaista myyntiä. Se on Suomessa ainutlaatuista.

Jyväskylässä selvitellään vesihuollon omistuksen osittaista myyntiä. Se on Suomessa ainutlaatuista. Monissa kaupungeissa vesihuolto on myyty kaupungin energiayhtiölle ja siten paikattu kaupungin kassaa. Omistus on kuitenkin pidetty kokonaan kaupungeilla.

Jyväskylässä vesihuolto yhtiöitettiin aikanaan yhdistämällä se Jyväskylän energiayhtiöön. Silloin jo varoitettiin, että yhtiöittäminen on askel kohti yksityistämistä.

Vesihuolto on sähkönsiirtoverkon lisäksi tärkeä luonnollinen monopoli, joka tulee pitää kansalaisten edun vuoksi täysin julkisessa omistuksessa.

Monopoliasema antaa mahdollisuuden mielivaltaan. Sen ovat saaneet kokea ne alueet, joissa sähköyhtiöt on myyty kansainvälisille omistajille. Siirtoverkot on myyty jo useampaan kertaan ja aina maksajana on asiakas, jolla ei ole monopolitoiminnassa vaihtoehtoa.

"Monopoliasema antaa mahdollisuuden mielivaltaan. Sen ovat saaneet kokea ne alueet, joissa sähköyhtiöt on myyty kansainvälisille omistajille."

Ei olekaan ihme, että kansalaisaloite vesihuollon säilyttämisestä julkisessa omistuksessa kerää vyörynomaisesti allekirjoituksia.

Oulussa vesihuolto on pidetty kunnallisena liikelaitoksena perustellusti sen luonnollisen monopoliaseman vuoksi. Täälläkin vesihuollon yhtiöittämisen selvittämistä esitettiin noin 15 vuotta sitten, mutta liikelaitosten lautakunta hylkäsi esityksen.

Matti Pennasen kauden alkupuolella, kun muita yhtiöittämisiä toteutettiin EU-direktiivien vaatimuksesta, sovittiin, että Oulun Vesi jatkaa liikelaitoksena.

Myös uuden Oulun syntyessä liikelaitosmuoto päätettiin säilyttää yhdistämällä Oulun Vesi liikelaitokseen Oulun ja Haukiputaan liikelaitokset ja Kiimingin, Oulunsalon ja Yli-Iin vesiyhtiöt, jotka purettiin. Myöskään Perlaconin esityksiin ei sisälly vesihuollon yhtiöittämistä.

Oulussa on käyty vuosia keskustelua yhtiöittämisestä ja siihen liittyvistä haitoista. Sillä on ollut vaikutuksensa niin, ettei Oulussa ole tehty hätiköityjä ratkaisuja, joita pitäisi katua jälkeenpäin.

Mikko Viitanen

kaupunginvaltuutettu (vas.)

Oulu

Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!

Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.