Ulkomaat

WSJ: Pohjois-Korean diktaattorin velipuoli oli CIA:n lähde

Pohjois-Korea on kiistänyt sekaantuneensa Kim Jong-namin salamurhaan. Kuvassa Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un. KUVA: KCNA
Ulkomaat 11.6.2019 9:08
Taneli Koponen

Nimettömät viranomaislähteet arvioivat, että Kim Jong-nam on ollut lähes varmasti yhteydessä myös muiden maiden tiedustelupalveluiden kanssa.

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin velipuoli Kim Jong-nam oli Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n tietolähde. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters, joka viittaa The Wall Street Journalin maanantaina julkaisemaan artikkeliin.

WSJ lainaa asiasta perillä olevaa lähdettä, jonka mukaan moni yksityiskohta Kim Jong-namin ja CIA:n suhteessa on hämärän peitossa. Reuters ei saanut vahvistusta uutiselle. CIA ei halunnut kommentoida asiaa.

Kim Jong-nam murhattiin Malesiassa lentokentällä vuonna 2017. Hänen kasvoihinsa hierottiin kentällä VX-hermomyrkkyä.

WSJ:n lainaaman henkilön mukaan CIA:n ja Kim Jong-namin välillä oli yhteys. Yhdysvaltain virkamieslähteiden mukaan ulkomailla asunut Kim Jong-nam ei kuitenkaan todennäköisesti pystynyt antamaan yksityiskohtia salailevan maan tapahtumista.

Viranomaislähteet arvioivat, että Kim Jong-nam oli ollut lähes varmasti yhteydessä myös muiden maiden tiedustelupalveluiden kanssa. Hänen arvioidaan olleen yhteydessä erityisesti Kiinan kanssa.

Etelä-Korean ja Yhdysvaltain viranomaiset ovat sanoneet Pohjois-Korean viranomaisten määränneen Maleasiassa lentokentällä tehdyn salamurhan. Kim Jong-nam oli kritisoinut perheensä valtakautta. Pohjois-Korea on kiistänyt, että sillä olisi mitään tekemistä hänen kuolemansa kanssa.

WSJ:n mukaan Kim Jong-nam matkusti ennen kuolemaansa Malesiaan vuonna 2017, koska hänen oli määrä tavata CIA-kontaktinsa. CIA-tapaaminen ei kuitenkaan ollut matkan ainoa syy.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

39
Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt professori Markku Wilenius: "Kyllä tämä herättää kysymyksiä, minkälaista politikointia tässä maassa tehdään"
32
"Täyssähköinen rekkaveturi maksaa tuplat" – Onko tulevaisuus sittenkin kaasu- eikä sähkörekoissa? Raahelainen Korsu Oy hankkii kokemuksia kaasu-Scaniasta
24
Stora Enso sai yt-neuvottelut valmiiksi, yhteensä 365 irtisanotaan – paperin valmistus Oulussa jatkuu syksyyn 2020 saakka
13
Taivalkoskelta löytyi kaksi hirvenruhoa, asiaa tutkitaan metsästysrikoksena – kansalaisilta pyydetään havaintoja
10
Opetusministeri Li Andersson ensi viikon ilmastolakosta: Kouluissa hyvä keskustella pelisäännöistä, jotta vapaus mielenilmaisuun toteutuu
8
Tuoreet miehet heti ratkaisuroolissa Kärppien vierasottelussa Tampereella: "Paljon paremmin ei olisi voinut alkaa"
7
Kolumni: Miksi Suomen luontoon ei tule kivoja vieraslajeja? Pingviinit, mangustit tai delfiinit olisivat hauskempia kuin kyttyrälohi ja hirvikärpänen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus osti sotalaivoja 1300 miljoonalla!

133 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi et halua maksaa veroja?

Jos elät työmarkkinatuella, sinun veroprosenttisi on -100. Kaikki, mitä saat, on toisten maksamia veroja. Itse et maksa ... Lue lisää...
Backstreet Boys

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image